Dimitris Papaioannou

Papaioannou tuli ensin tunnetuksi maalarina ja sarjakuvataiteilijana. Hän opiskeli Yannis Tsarouchisin johdolla ennen Ateenan taidekorkeakoulua. Piirtäminen ja hahmojen sommittelu pysyivät tärkeinä hänen siirtyessään esitystaiteeseen. Vuonna 1986 hän perusti Edafos Dance Theatren Angeliki Stellatoun kanssa. Ryhmä yhdisti fyysistä teatteria, kokeellista tanssia ja performanssia sekä kasvoi Ateenan undergroundista suuremmille yleisöille. Vuoden 1993 Medeia merkitsi siirtymää suuriin teattereihin ja nousi ryhmän keskeiseksi teokseksi.

Ateenan vuoden 2004 olympialaisten avajaisten ja päättäjäisten taiteellisena johtajana hän työskenteli aivan toisessa mittakaavassa. Esiintyjien, suunnittelijoiden ja teknisten ryhmien yhteistyö toi hänen kuvallisen näkemyksensä stadionille ja maailmanlaajuiseen lähetykseen. Näyttämökokeilut jatkuivat teoksilla 2 vuonna 2006, Nowhere uudistetulle Kansallisteatterille vuonna 2009 ja Inside vuonna 2011. Myöhemmät tuotannot kiersivät kansainvälisesti; Since She vei hänet vuonna 2018 Tanztheater Wuppertal Pina Bauschiin. Ura liikkuu julkisen suurtapahtuman ja keskittyneen teatterikohtaamisen välillä. Kuvataiteellinen koulutus näkyy molemmissa sommittelun, valaistuksen ja hahmojen muuttuvien suhteiden tarkkuutena.

Πρώτη ύλη (Alkuaine), Ateenan festivaalille vuonna 2012 luotu teos, pelkistää näyttämön kahden miesesiintyjän kohtaamiseen. Kosketus, riippuvuus ja muodonmuutos syntyvät tarkasti yhteensovitetuista teoista. Still Life (2014) laajentaa ihmisen ponnistuksen ja aineellisen vastuksen suhdetta: nostaminen, tasapaino ja toistuva työ voivat muistuttaa Sisyfoksesta kuvittamatta myyttiä suoraan. Ääni ja näyttämöratkaisut tekevät painon ja keston lähes tuntuviksi. Arkitehtävistä tulee vaikeita ja odottamattoman hauskoja.

Ο Μεγάλος Δαμαστής (Suuri kesyttäjä, 2017) tuo kymmenen esiintyjää kehojen, maan ja elämän kulun muuttuviin kuviin. Onassis-säätiö julkaisi siitä myöhemmin valokuvakirjan, jossa on Anne Carsonin runo. Εγκάρσιος Προσανατολισμός (Poikittainen suuntaus) sai ensi-iltansa Lyonissa vuonna 2021. Härkä, ihmishahmot ja muuttuvat materiaalit liittävät myytin taidehistoriaan mielleyhtymillä puhutun juonen sijaan. Papaioannou yhdistää koreografian kuvien rakentamiseen ja hajottamiseen. Usein ratkaisee siirtymä: keho näyttää muuttuvan toiseksi muodoksi, esineen tarkoitus vaihtuu tai täsmällinen teko kumoaa sen, mitä katsoja luuli nähneensä.

Hänen työnsä yhdistää kreikkalaisen kuvakulttuurin nykyesitykseen Kreikassa ja maailmalla. Viralliset tuotantoarkistot säilyttävät kuvia ja lyhyitä videoita; Suuren kesyttäjän kaksikielinen albumi avaa toisen reitin kuvastoon. Näyttämökieli on lähinnä kuvallista: sanaton esitys eroaa puhutun kreikan kuuntelemisesta.

Lue mukautettu teksti ja valitse tuotantokuva virallisesta arkistosta. Nimeä σώμα, χέρι ja βάρος sekä kirjoita kaksi kuvatekstiä käyttäen σηκώνει tai λυγίζει. Kuvaile näkyvää ennen tulkintaa. Lue lyhyt sitaatti käännöksineen ja huomaa χωρίς λόγια, ”ilman sanoja”. B1 muuttaa havaitun liikkeen nykykreikan lauseiksi; koko haastattelu tarvitsee enemmän tukea.

• Hän opiskeli kuvataidetta ennen keskittymistään esityksiin.
• Hän perusti Edafosin Angeliki Stellatoun kanssa vuonna 1986.
• Suuri kesyttäjä inspiroi kaksikielistä kuvakirjaa, jossa on Anne Carsonin runo.