Apostolos Kaldaras

Kaldaras syntyi 7. huhtikuuta 1922 Trikalassa Tessaliassa, samana vuonna, jona Vähän-Aasian katastrofi toi mantereelle yli miljoona kreikkalaista pakolaista – sattuma, jonka hän myöhemmin muutti musiikiksi. Hän opetteli soittamaan buzukia poikana, kun se oli vielä köyhien ja rebetikon alamaailman soitin, opiskeli Thessalonikin yliopiston maatalousoppilaitoksessa ja ryhtyi miehityksen aikana ammattimuusikoksi. Hänen ensimmäiset levytyksensä ovat vuodelta 1946.

Hän kasvoi muusikoksi Saksan miehityksen ja sisällissodan aikana, nykyajan Kreikan historian vaikeimpana vuosikymmenenä, ja hänen varhaiset laulunsa kantavat sen taakkaa: nälkää, yötä, eroa, äitejä odottamassa vankilassa tai maanpaossa olevia poikiaan. 1940-luvun lopulta lähtien hänen laulujaan levyttivät johtavat rebetiko- ja laïko-laulajat, ja hänestä tuli yksi arvostetuimmista säveltäjistä Markos Vamvakarista ja Vassilis Tsitsanista seuranneessa sukupolvessa. Neljän vuosikymmenen aikana hän kirjoitti satoja lauluja.

1970-luvun alussa, keskellä diktatuuria, hän tarttui laajempaan hankkeeseen sanoittaja Pythagoras Papastamatioun kanssa: kokonaiseen albumiin Vähän-Aasian pakolaisista. Se toi hänelle uuden, nuoremman yleisön ja oli ratkaiseva varhainen askel nuorelle laulajalle, Haris Alexioulle. Kaldaras kuoli Ateenassa 8. huhtikuuta 1990, päivä 68-vuotissyntymäpäivänsä jälkeen.

Kaldaras kirjoitti rebetikon, zeibekikon ja hasapikon, buzukin ja baglamaksen kielellä, mutta hänen laulunsa ulottuivat jo hasiskapakoiden pientä maailmaa pidemmälle, kohti 1950-luvun laajaa kansanomaista laulua. Νύχτωσε χωρίς φεγγάρι (Yö tuli ilman kuuta, 1947) kuvaa nuorta miestä, joka ei saa unta syvässä pimeydessä; se kirjoitettiin sisällissodan vuosina, ja monet kuulijat kuulivat siinä vankien ja maanpakolaisten kohtalon. Sen levytti ensimmäisenä Stella Haskil vuonna 1947, ja vuonna 1951 Manos Hadjidakis otti sen pianosarjaansa Έξι λαϊκές ζωγραφιές (Kuusi kansankuvaa).

Hänen mestariteoksensa on Μικρά Ασία (Vähä-Aasia, 1972), jonka sanat ovat Pythagoras Papastamatioun ja laulajina Haris Alexiou ja Giorgos Dalaras. Se julkaistiin viisikymmentä vuotta vuoden 1922 katastrofin jälkeen, ja se on laulusarja Joonian menetetyistä kaupungeista, palavasta Smyrnasta, paosta Aigeianmeren yli ja pakolaisten ankarasta uudesta elämästä Kreikassa. Musiikki yhdistää Pireuksen rebetikon pakolaisten mukanaan tuoman musiikin pehmeämpiin, itämaisiin sävyihin. Albumia myytiin valtavasti, ja se on yhä yksi kreikkalaisen populaarimusiikin suurista konseptialbumeista. Sitä seurasivat vuonna 1973 Βυζαντινός Εσπερινός (Bysanttilainen vesper), jälleen Dalaraksen laulamana, ja vuonna 1977 Οι ξεριζωμένοι (Juurettomat).

Aloita kappaleesta Νύχτωσε χωρίς φεγγάρι: sen ovat levyttäneet kymmenet laulajat vanhoista rebetiko-äänistä Giorgos Dalarakseen ja nuorempiin artisteihin, ja kuulet sen missä tahansa tavernassa, jossa on elävää musiikkia. Kuuntele sitten albumi Μικρά Ασία alusta loppuun, mieluiten sanat käsillä, niin opit vuodesta 1922 yhtä paljon kuin historiankirjasta. Silloin vasta-alkajalle Haris Alexioulle se oli yksi levyistä, jotka tekivät hänet tunnetuksi. Trikalassa, jossa hän varttui, hänet muistetaan kaupungin suurena muusikkona. Sivuston Tsitsanista ja Vamvakarista käsittelevät sivut näyttävät maailman, josta hän tuli.

• Hän syntyi vuonna 1922, Vähän-Aasian katastrofin vuonna, ja viisikymmentä vuotta myöhemmin hän kirjoitti siitä kuuluisimman albumin.
• Μικρά Ασία julkaistiin vuonna 1972 diktatuurin aikana, ja se oli yksi Haris Alexioun ensimmäisistä levyistä.
• Νύχτωσε χωρίς φεγγάρι on levytetty niin monen laulajan esittämänä, että monet kreikkalaiset pitävät sitä kansanlauluna.