Ioannis Kondylakis

Kondylakis syntyi joulukuussa 1861 Ano Viannosissa, vuoristokylässä Etelä-Kreetalla, joka kuului silloin vielä Osmanien valtakuntaan. Hän kävi koulua Kreetalla ja lähti sitten Ateenaan, jossa hän päätti Varvakeion koulun vuonna 1884 ja opiskeli yliopiston filosofisessa tiedekunnassa suorittamatta tutkintoa. Palattuaan Kreetalle hän opetti lyhyen aikaa kyläkouluissa, ja tämän kokemuksen hän myöhemmin muutti kirjallisuudeksi.

Journalismi oli hänen todellinen ammattinsa. Kreetalla hän kirjoitti paikallislehtiin, ja hänen artikkelinsa ärsyttivät osmaniviranomaisia, jotka karkottivat hänet saarelta vuonna 1889. Hän asettui Ateenaan vuonna 1889 ja kirjoitti aikansa tärkeimpiin lehtiin, Άστυ, Σκριπ ja Εστία. Noin kahdenkymmenen vuoden ajan hän oli Εμπρός-lehden toimittaja ja kirjoitti sen päivittäisen pakinan, tuhansia tekstejä nimimerkillä Διαβάτης (Ohikulkija). Hän oli aina köyhä ja laski siitä leikkiä allekirjoittamalla joitakin artikkeleita «Jean Sans Terre» (Juhana Maaton). Hän oli Ateenan toimittajaliiton ΕΣΗΕΑ:n perustajia ja sen ensimmäinen puheenjohtaja. Hän sai aivohalvauksen vuonna 1920 ja kuoli sairaalassa Heraklionissa Kreetalla 25. heinäkuuta 1920.

Kondylakis kuuluu ηθογραφία-sukupolveen (etografia), 1880- ja 1890-lukujen kreikkalaista kyläelämää kuvaavaan realistiseen proosaan, Papadiamantisin ja Karkavitsasin rinnalla. Hänen tunnetuin romaaninsa Ο Πατούχας (Patouchas, 1892) kertoo jättiläismäisestä, rumasta ja naiivista nuoresta paimenesta Viannosin vuorilta, joka löytää rakkauden ja halun ja haluaa mennä naimisiin, koko kylän suureksi huviksi. Huumori on karkeaa, mutta kirja on täynnä aitoa kreetalaista elämää: puhetta, tapoja, juhlia, vuoristoihmisten karheaa hellyyttä.

Οι άθλιοι των Αθηνών (Ateenan kurjat, 1895), jonka nimi viittaa Victor Hugoon, siirtyy pääkaupunkiin ja näyttää sen köyhät, huijarit ja korruptoituneen politiikan. Kokoelma Όταν ήμουν δάσκαλος (Kun olin opettaja, 1916) sisältää kuuluisan nimikertomuksen, nuoren kyläopettajan muistelun hänen arkojen tunteidensa ajalta, kerrottuna lempeän itseironisesti. Η πρώτη αγάπη (Ensirakkaus, 1919), hänen ainoa demoottisella kreikalla kirjoitettu kirjansa, on hienovarainen tutkielma pojan ensimmäisestä intohimosta, ja kriitikot näkevät siinä käänteen etografiasta kohti psykologiaa. Ennen kaikkea Kondylakis käytännössä keksi χρονογράφημα-lajin, lyhyen päivittäisen havainnoivan ja humoristisen pakinan; Pavlos Nirvanas kutsui häntä «pakinan isäksi».

Kreikkalaiset koululaiset tutustuvat Kondylakisiin novellin Όταν ήμουν δάσκαλος kautta. Se on usein mukana koulujen antologioissa ja on hyvä ensimmäinen kertomus opiskelijalle, joka haluaa lukea kokonaisen tekstin. Sanaa Πατούχας käytetään yhä puoliksi leikillään isosta, kömpelöstä ja hyväsydämisestä miehestä. Viannosissa on hänen rintakuvansa, ja kaduilla useissa Kreikan kaupungeissa on hänen nimensä. Päivittäinen lehtipakina, joka on yhä jokaisessa kreikkalaisessa lehdessä, on hänelle velkaa muotonsa, ja toimittajaliitto, jonka perustamisessa hän oli mukana, on yhä Ateenan toimittajien tärkein liitto. Hänen kirjojensa tekijänoikeus on rauennut, ja Όταν ήμουν δάσκαλος on luettavissa ilmaiseksi verkossa kreikankielisessä Wikiaineistossa.

• Pavlos Nirvanas kutsui häntä «pakinan isäksi», lyhyen päivittäisen lehtikolumnin isäksi.
• Osmaniviranomaiset karkottivat hänet Kreetalta vuonna 1889 hänen artikkeliensa vuoksi.
• Hän käytti monia nimimerkkejä, kuten Διαβάτης (Ohikulkija) ja Jean Sans Terre (Juhana Maaton), joka oli vitsi hänen köyhyydestään.
• Hän oli Ateenan toimittajaliiton ΕΣΗΕΑ:n ensimmäinen puheenjohtaja.