Maria Iordanidou

Maria Iordanidou syntyi Konstantinopolissa (Istanbulissa) vuonna 1897 kaupungin suureen kreikkalaisyhteisöön, Polisin Ρωμιοί-kansaan. Hänen vanhempansa olivat usein poissa, ja hän vietti suuren osan lapsuudestaan isoäitinsä Loxandran luona. Isoäiti oli vahva ja eloisa nainen, joka hoiti taloutensa vanhaan tapaan. Tuon talon maailma keittiöineen, juhlineen, naapureineen ja pelkoineen seurasi Mariaa koko elämän.

Vuonna 1914, seitsemäntoistavuotiaana, hän lähti lomalle Batumiin Kaukasiaan, joka kuului silloin Venäjän keisarikuntaan, ja siellä hänet yllättivät ensin ensimmäinen maailmansota ja sitten Venäjän vallankumous, jotka pitivät hänet siellä noin viisi vuotta; myöhemmin hän teki näistä vuosista kirjan. Asuttuaan jonkin aikaa Konstantinopolissa ja Aleksandriassa hän meni vuonna 1923 naimisiin opettaja Iordanis Iordanidisin kanssa ja asettui Ateenaan. Siellä hän työskenteli monta vuotta Neuvostoliiton suurlähetystössä ja vieraiden kielten opettajana ja eli miehityksen ja sisällissodan vaikeat vuosikymmenet. Hänet tunteneet muistivat hänen itsenäisen mielensä ja terävän huumorintajunsa.

Vasta kuusikymppisenä hän alkoi kirjoittaa. Λωξάντρα ilmestyi vuonna 1963 ja oli heti pysyvä menestys. Rohkaistuneena hän jatkoi kirjoittamista yli kaksikymmentä vuotta, ja hänen kirjoistaan tuli eräänlainen 1900-luvun kreikkalaisten sukuhistoria. Hän kuoli Ateenassa marraskuussa 1989 yli yhdeksänkymmenen vuoden iässä.

Λωξάντρα (Loxandra, 1963) on tarina hänen isoäidistään, varakkaasta kreikkalaisesta emännästä 1800-luvun lopun Konstantinopolissa. Loxandra laittaa valtavia aterioita, juhlii jokaista nimipäivää ja kirkollista juhlaa, uskoo pahaan silmään, ruokkii kaikkia ja riitelee kaikkien kanssa ja elää rinta rinnan turkkilaisten, armenialaisten ja juutalaisten naapureiden kanssa. Hänen kauttaan romaani näyttää kokonaisen kadonneen maailman: torit ja Bosporin, pääsiäisen ja joulun tavat, reseptit, laulut ja sananlaskut. Kerronta on humoristista ja hellää mutta myös haikeaa, sillä kuvattu maailma on kadonnut: Istanbulin kreikkalaisyhteisö, joka oli ennen valtava, käsittää nykyään vain muutamia tuhansia ihmisiä.

Hänen seuraava kirjansa, Διακοπές στον Καύκασο (Lomalla Kaukasiassa, 1965), perustuu hänen omaan nuoruuteensa: konstantinopolilainen tyttö lähtee lyhyeksi tarkoitetulle matkalle Kaukasiaan ja jää sinne vuosiksi sodan ja vallankumouksen vangiksi. Σαν τα τρελά πουλιά (Kuin hullut linnut, 1978) seuraa samaa sankaritarta sotien välisessä Ateenassa ja seuraavien vuosikymmenten poliittisissa myrskyissä.

Iordanidoun tyyli on yksinkertaista, puheenomaista ja täynnä Konstantinopolin kreikkaa omine sanoineen ja ilmauksineen. Hän ei analysoi vaan kertoo, kuten isoäiti kertoo tarinoita ruokapöydässä. Juuri siksi lukijat rakastivat häntä.

Λωξάντρα on painettu kymmeniä kertoja, ja se on yhä yksi suosituimmista kreikkalaisista romaaneista; monessa kreikkalaisessa perheessä on siitä kappale, ja sen reseptejä ja tapoja lainataan usein. Vuonna 1980 Kreikan valtiollinen yleisradio ERT teki kirjasta televisiosarjan, jossa Loxandraa näytteli Betty Valasi, ja sankarittaresta tuli jokaisen kodin tuntema nimi. Kreikkalaisille, joiden suku on lähtöisin Konstantinopolista, se on muistojen kirja. Nimipäivät, paha silmä, pääsiäisviikon ruoanlaitto: monet opiskelijat tutustuvat näihin tapoihin ensimmäistä kertaa Loxandran kautta. Se on hyvä ensimmäinen kreikkalainen romaani luettavaksi yhdessä Dido Sotirioun teoksen Ματωμένα χώματα (Verinen maa) kanssa.

• Hän julkaisi ensimmäisen kirjansa, Loxandran, vuonna 1963 kuusikymmentäkuusivuotiaana.
• Loxandran sankaritar on hänen oma isoäitinsä.
• Nuorena naisena hän jäi jumiin Kaukasiaan ensimmäisen maailmansodan ja Venäjän vallankumouksen vuoksi.
• Hän kirjoitti lähes yhdeksänkymppiseksi ja eli yli yhdeksänkymmenvuotiaaksi.