Mirka Papakonstantinou

Mirka Papakonstantinou syntyi vuonna 1947 Pangratissa, Ateenan keskeisessä kaupunginosassa, ja kutsuu itseään yhä aidoksi ateenalaiseksi. Nuorena naisena hän työskenteli aamuisin mainostoimistossa ja opiskeli samalla stipendin turvin näyttelemistä Giorgos Theodosiadisin Ateenan teatterikoulussa. Valmistuttuaan hän siirtyi Pohjois-Kreikan valtionteatteriin Thessalonikiin, jossa hän aloitti kuorossa.

Palattuaan Ateenaan hän löysi tiensä revyyhyn ja komediaan. Hän on kertonut, että ohjaaja ja näyttelijä Stamatis Fasoulis opetti hänelle näyttämötekniikkaa noina ensimmäisinä vuosina. 1970-luvun lopulla hän kuului näyttelijöihin ohjelmassa Εδώ Λιλιπούπολη (Täällä Liliputopolis), Kreikan radion Kolmannen ohjelman satiirisessa lastenohjelmassa, jota johti tuolloin Manos Hadjidakis. Vuonna 1981 hän näytteli Stellaa Frida Liappan ensimmäisessä pitkässä elokuvassa Οι δρόμοι της αγάπης είναι νυχτερινοί (Rakkauden tiet ovat yöllisiä). Elokuva voitti sinä vuonna Thessalonikin festivaaleilla viisi palkintoa.

Sittemmin hän on esiintynyt yli viidessäkymmenessä näyttämöteoksessa sekä monissa tv-sarjoissa ja elokuvissa. Vuosina 1986–1988 hän opetti näyttelemistä koulussa, jossa oli itse opiskellut, ja vuodesta 1997 hän on opettanut Ίασμος (Iasmos) -teatterikoulussa.

Papakonstantinou on sanonut pitävänsä ääripäistä: hän on esittänyt revyytä, draamaa, komediaa ja kevyttä komediaa, joskus samana kautena. Televisio teki hänen kasvonsa tutuiksi. ANT1-kanavan komediassa Οι στάβλοι της Εριέτας Ζαΐμη (Erieta Zaimin tallit, 2002–2004), joka sijoittuu naisvankilaan, hän näytteli Roxani Ntanou-Kouloumpia, ja Alpha-kanavan perhekomediassa Το σόι σου, jota on esitetty vuodesta 2014, hän on äiti. Hän on todennut, että Michalis Reppasin ja Thanasis Papathanasioun elokuva Το κλάμα βγήκε απ’ τον Παράδεισο kerää yhä katsojia aina, kun se näytetään televisiossa.

Näyttämöllä hän on usein valinnut riskin. Vuonna 2004 hän oli Kansallisteatterin Uudella näyttämöllä kertoja näytelmässä Ντόγκβιλ (Dogville), joka oli näyttämösovitus Lars von Trierin käsikirjoituksesta: ääni, joka kertoo pikkukaupungin tarinan. Ohjaaja Nikos Karageorgosin kanssa hän esitti Jannis Ritsosin teoksen Ισμήνη (Ismene) ja Alejandro Casonan näytelmän Με τη σιωπή tämän sovituksena. Eliseana, naimattomana naisena, joka elää mielikuvituksessaan odottaessaan sulhasensa paluuta Amerikasta, hän esiintyi Veakis-teatterissa vuosina 2006–2008 ja voitti Athinorama-palkinnon parhaasta naisroolista. Vuonna 2017 hän oli isoäiti Sevasti Fasouliksen ohjauksessa Christos Chomenidisin romaanista Νίκη (Niki), roolissa, jota hän lähestyi omien sanojensa mukaan tavallista karummin.

Papakonstantinou kuuluu kreikkalaisten näyttelijöiden sukupolveen, joka liikkui vapaasti revyyn, taide-elokuvan ja suositun television välillä, ja hän on siirtänyt tätä taitoa oppilaille vuosikymmenten ajan. Tammikuussa 2021 hänen Casona-esityksensä striimattiin verkossa, ja kesäkuussa hän oli pääosassa revyyssä 1821 – η επιθεώρηση (1821 – revyy) Pireuksen kaupunginteatterille. Oppijoille hänen kreikankieliset haastattelunsa ovat runsas lähde. Vuonna 2018 hän sanoi To Vima -lehdelle: «Ο καλός ηθοποιός πρέπει να έχει αγωνία» (Hyvän näyttelijän täytyy tuntea jännitystä). Kirjoita lause kerronnaksi: Η ηθοποιός υποστήριξε ότι ο καλός ηθοποιός πρέπει να έχει αγωνία. Kuvaile sitten oma näyttämötoiminta yhdellä kreikankielisellä lauseella, esimerkiksi: Η αφηγήτρια προχωρά αργά στο προσκήνιο και κοιτάζει το κοινό (Kertoja kävelee hitaasti näyttämön etuosaan ja katsoo yleisöä). Tämä mallilause on meidän, ei mistään näytelmästä.

• Lapsena hän halusi lentoemännäksi Olympic Airwaysille.
• Revyyssä Τι Βουλή θα παραδώσεις, μωρή hän näytteli pientä poikaa, Lelosta, suunnilleen samaan aikaan kuin näytelmää Kuka pelkää Virginia Woolfia? lavalla.
• Hän on kutsunut näyttelemistä psykoterapiakseen.
• Vuonna 2018 hän sanoi, ettei aio jäädä eläkkeelle ja että tuntee itsensä vuosistaan huolimatta ”kilpahevoseksi”.