Andreas Kalvos

Kalvos syntyi huhtikuussa 1792 Zakynthoksella, joka oli tuolloin vielä venetsialainen, ja hänen elämänsä oli pitkä maanpako. Vuonna 1802 isä vei hänet ja hänen nuoremman veljensä Livornoon Italiaan ja jätti äidin jälkeensä; Kalvos ei koskaan nähnyt häntä enää. Hän kasvoi italiankielisenä ja tapasi vuonna 1812 Firenzessä runoilija Ugo Foscolon, joka otti hänet sihteerikseen ja oppilaakseen. Hän seurasi Foscoloa Sveitsiin ja Lontooseen vuonna 1816, missä hän opetti kieliä ja meni naimisiin englantilaisen Maria Theresa Thomasin kanssa, joka kuoli vuonna 1820 yhdessä heidän pienen tyttärensä kanssa.

Palattuaan Firenzeen hän liittyi karbonaareihin, italialaisten liberaalien salaseuraan, ja hänet karkotettiin Toscanasta vuonna 1821, samana vuonna kun Kreikan vallankumous alkoi. Genevessä hän julkaisi kokoelman Η Λύρα (1824), kymmenen oodia, ja Pariisissa kokoelman Λυρικά (1826), kymmenen lisää. Vuonna 1826 hän purjehti Nafplioon palvellakseen vallankumousta, inhoutui ryhmittymien välisiin kiistoihin ja vetäytyi brittien hallitsemalle Korfulle, missä hän opetti Joonian akatemiassa ja yksityiskouluissa neljännesvuosisadan ajan kirjoittamatta enää kreikankielistä runoutta.

Vuonna 1852 hän lähti Englantiin toisen vaimonsa Charlotte Augusta Wadamsin kanssa ja johti tämän kanssa tyttökoulua Louthin kauppalassa Lincolnshiressä. Hän kuoli siellä 3. marraskuuta 1869. Vuonna 1960 hänen ja hänen vaimonsa jäännökset tuotiin Zakynthokselle ja sijoitettiin Dionysios Solomosin, saaren toisen suuren runoilijan, viereen, vaikka he eivät olleet koskaan tavanneet.

Kaksikymmentä oodia ovat Kreikan vapaussodan runoja, jotka on kirjoitettu kaukaa, kreikalla, jota kukaan ei ollut koskaan puhunut: arkaaisella, homeerisesti sävyttyneellä kielellä, johon on sekoitettu kansankieltä, sellaisin muodoin kuin ας έχωσι ja sellaisin sanoin kuin χάλκεον. Kalvos keksi niitä varten säkeistön, neljä lyhyttä riimitöntä säettä ja viidennen viisitavuisen, mikä antaa oodeille juhlallisen, marssimaisen rytmin, aivan toisenlaisen kuin Solomosin kansanlaulumitta.

Ο Φιλόπατρις (Isänmaanystävä), ensimmäinen oodi, puhuttelee Zakynthosta sanoin ω φιλτάτη πατρίς ja päättyy toiveeseen, ettei runoilijaa haudattaisi vieraaseen maahan, toiveeseen, josta kohtalo ei välittänyt. Εις Σάμον (Samokselle) alkaa säkeistöllä, jonka kaikki tuntevat: ne, jotka tuntevat pelon pronssisen käden, pitäkööt orjuuden ikeen; vapaus vaatii hyvettä ja rohkeutta. Εις Ψαρά ja Εις Χίον surevat saaria, jotka osmanit tuhosivat vuosina 1822 ja 1824; Εις Σούλι ja Εις Πάργαν kunnioittavat Epeiroksen linnoituksia; Ο Ωκεανός (Valtameri) ja Τα Ηφαίστεια (Tulivuoret) kääntyvät meren ja kreikkalaisten polttoalusten puoleen. Εις Θάνατον (Kuolemalle) muistelee äitiä, joka ilmestyy hänelle unessa.

Isänmaallisten aiheiden takana ovat klassiset ihanteet, jotka hän omaksui Foscololta: hyve, vapaus, luonnon moraalinen suuruus. Oodit ovat pikemminkin abstrakteja ja patsasmaisia kuin hellyttäviä, ja niiden sanasto vaatii sanakirjaa jopa äidinkielisiltä, ja juuri siksi Seferis ihaili niiden outoutta.

Θέλει αρετήν και τόλμην η ελευθερία lainataan parlamentissa, lehtien otsikoissa ja koulujen seinillä; harva kreikkalainen tuntee oodin loppuosan, mutta jokainen tuntee tämän säkeen. Oodit heräsivät henkiin vuonna 1889, kun Kostis Palamas piti esitelmän ”Kalvoksesta, zakynthoslaisesta”, ja uudelleen 1930- ja 1940-luvuilla Seferisin esseiden ansiosta; nykyään Εις Σάμον on lukion kirjallisuusantologiassa. Zakynthoksella Solomosin ja kuuluisien zakynthoslaisten museossa on mausoleumi, jossa Solomosin ja Kalvoksen haudat ovat vierekkäin; Englannin Louthissa laatta merkitsee taloa, jossa hän kuoli. Κάλβου-nimisiä katuja on Ateenassa ja monissa kaupungeissa. Hyvän Ο Φιλόπατρις -luennan kuunteleminen on paras tapa kuulla hänen rytminsä.

• Hän kirjoitti koko elämänsä aikana kaksikymmentä kreikankielistä runoa, kaikki suunnilleen vuosina 1823–1826, eikä sen jälkeen yli neljäänkymmeneen vuoteen yhtäkään.
• Ennen kreikankielisiä oodejaan hän kirjoitti tragedioita ja runoja italiaksi, ja Englannissa hän julkaisi italian kieliopin oppikirjan.
• Hänen ensimmäinen oodinsa toivoo hautaa kotimaahan; hän kuoli englantilaisessa kauppalassa ja pääsi Zakynthokselle vasta vuonna 1960, yhdeksänkymmentäyksi vuotta myöhemmin.
• Kalvos ja Solomos, molemmat Zakynthoksella syntyneitä ja molemmat vallankumouksen runoilijoita, eivät koskaan tavanneet, ja nyt he lepäävät samassa mausoleumissa.