Manolis Triantafyllidis

Triantafyllidis syntyi Ateenassa 15. marraskuuta 1883 Kreikkaan, jota kielikysymys jakoi. Valtio, koulut ja sanomalehdet käyttivät katharevusaa, antiikin kreikkaa lähellä olevaa ”puhdistettua” kieltä, kun taas kaikki puhuivat dimotikia, elävää kieltä. Opiskeltuaan filosofiaa Ateenassa hän lähti Saksaan opiskelemaan kielitiedettä Karl Krumbacherin johdolla, väitteli tohtoriksi keskiajan kansankielisen kreikan lainasanoja käsittelevällä tutkielmalla (Marburg, 1909) ja palasi vakuuttuneena siitä, ettei dimotiki ollut turmeltunut murre vaan täysivaltainen kieli omine sääntöineen, joka ansaitsi tulla tieteellisesti kuvatuksi ja opetetuksi kouluissa.

Vuonna 1910 hän oli yksi perustajista järjestössä Εκπαιδευτικός Όμιλος (Kasvatusseura), ryhmässä, johon liittyivät myös kasvattajat Alexandros Delmouzos ja Dimitris Glinos ja joka taisteli dimotikin puolesta opetuksessa. Kun Eleftherios Venizeloksen hallitus toteutti ensimmäisen koulu-uudistuksen vuonna 1917, Triantafyllidis ja Delmouzos nimitettiin alkeisopetuksen ylitarkastajiksi, ja he johtivat uudistusta yhdessä Glinoksen kanssa; ensimmäistä kertaa kreikkalaiset alakoululaiset oppivat lukemaan kirjoista, jotka oli kirjoitettu heidän omalla kielellään. Uudistus peruttiin vuoden 1920 vaalien jälkeen, ja kamppailu jatkui vuosikymmeniä. Vuonna 1926 hänestä tuli kielitieteen professori uuteen Thessalonikin yliopistoon, jossa hän opetti vuoteen 1934. Vuonna 1939 valtio tilasi hänen johtamaltaan komitealta dimotikin virallisen kieliopin, joka ilmestyi vuonna 1941. Viimeiset vuotensa hän eli Ateenassa ja kuoli siellä 20. huhtikuuta 1959 testamentaten omaisuutensa yliopistolle uuskreikalle omistettua instituuttia varten.

Varhaisesta tutkimuksestaan Ξενηλασία ή ισοτέλεια (Karkotus vai tasa-arvo, 1905) lähtien, joka kysyi, pitäisikö kreikan karkottaa vierasperäiset sanansa vai hyväksyä ne tasavertaisina, Triantafyllidis työskenteli saman tehtävän parissa: kuvata kreikkaa sellaisena kuin sitä todella puhutaan. Hän kirjoitti kielen historiasta, oikeinkirjoituksesta ja opetuksesta, ja hän osallistui aikansa kiihkeisiin julkisiin väittelyihin aina argumentein eikä solvauksin.

Hänen pääteoksensa on Νεοελληνική Γραμματική (της Δημοτικής) (Uuskreikan [dimotikin] kielioppi), jonka valtion oppikirjakustantamo julkaisi vuonna 1941 ja jota seurasi vuonna 1949 lyhyempi kouluversio, Μικρή νεοελληνική γραμματική. Se esitti selkeästi yhteisen puhutun kielen substantiivit, verbit ja oikeinkirjoituksen ja veti rajan sen välille, mikä kuuluu yleisdimotikiin ja mikä on murretta tai oppinutta lainaa. Kun dimotikista vuonna 1976, diktatuurin kaaduttua, vihdoin tuli Kreikan opetuksen ja valtion virallinen kieli, juuri tästä kieliopista kouluversioineen tuli normi. Jokainen kreikkalainen koululainen on siitä lähtien opetellut taivutustaulukoita, jotka juontavat juurensa siihen. Hänen testamentillaan Thessalonikin Aristoteleen yliopistoon perustettu instituutti jatkoi työtä: vuonna 1998 se julkaisi teoksen Λεξικό της κοινής νεοελληνικής (Yleisuuskreikan sanakirja), jota kreikkalaiset ja kielenoppijat käyttävät joka päivä.

Jos opiskelet uuskreikkaa, käytät melkein varmasti Triantafyllidisin työtä tietämättäsi: tapa, jolla kieliopit esittävät kreikan substantiivien sijat tai verbien kaksi konjugaatiota, juontaa juurensa hänen kielioppiinsa. Thessalonikin Aristoteleen yliopiston uuskreikkalaisten tutkimusten instituutti, Manolis Triantafyllidisin säätiö, julkaisee kielioppeja, tutkimuksia ja sanakirjaa, jota voi käyttää maksutta verkossa. Hae mitä tahansa sanaa «Triantafyllidisistä», niin käytät suoraan hänen perintöään. Kreikkalaisissa kaupungeissa on hänen mukaansa nimettyjä katuja. Ja aina kun kreikkalaiset kiistelevät oikeinkirjoituksesta, aksenteista tai lainasanoista, hänen nimensä nousee esiin.

• Kreikkalaiset kutsuvat Yleisuuskreikan sanakirjaa (1998) yksinkertaisesti «Triantafyllidisiksi», vaikka se ilmestyi lähes neljäkymmentä vuotta hänen kuolemansa jälkeen.
• Hän oli johtamassa vuoden 1917 uudistusta, joka toi ensimmäistä kertaa dimotikinkieliset lukukirjat Kreikan alakouluihin.
• Hänen vuoden 1941 kieliopistaan tuli koulukreikan perusta vasta vuoden 1976 jälkeen, kun dimotiki julistettiin viralliseksi kieleksi.
• Hän testamenttasi koko omaisuutensa Thessalonikin yliopistolle uuskreikan instituutin perustamiseksi.