Iannis Xenakis

Xenakis syntyi vuonna 1922 Brăilassa, Tonavan satamakaupungissa Romaniassa, jossa oli vauras kreikkalainen yhteisö. Hänen äitinsä kuoli hänen ollessaan lapsi, ja kymmenvuotiaana hänet lähetettiin sisäoppilaitokseen Spetsesin saarelle, missä hän löysi antiikin kreikkalaisen kirjallisuuden, matematiikan ja musiikin. Vuonna 1940 hän aloitti rakennustekniikan opinnot Ateenan teknillisessä korkeakoulussa, mutta sota tuli ensin. Miehityksen aikana hän liittyi vasemmistolaiseen vastarintaliikkeeseen, ja joulukuussa 1944 Ateenassa vasemmiston ja brittien tukeman hallituksen välillä puhjenneissa taisteluissa kranaatinsirpale osui häntä kasvoihin vuodenvaihteessa 1945. Hän menetti vasemman silmänsä ja kantoi arpea koko elämänsä.

Hän valmistui vuonna 1947, mutta tunnettuna vasemmistolaisena sisällissotaan liukuvassa maassa hän oli vaarassa. Hän lähti salaa Kreikasta Pariisiin ja hänet tuomittiin poissaolevana. Pariisissa hän sai insinöörin työn Le Corbusierin studiosta, jossa hän pysyi vuoteen 1959 ja josta hänestä tuli itsenäinen arkkitehti. Samaan aikaan hän opiskeli sävellystä ja osallistui Olivier Messiaenin tunneille; Messiaen neuvoi häntä kuuluisasti olemaan aloittamatta alusta perinteisestä harmoniasta ja käyttämään sen sijaan musiikissa matematiikkaansa ja arkkitehtuuriaan. Xenakis sai Ranskan kansalaisuuden vuonna 1965. Kreikkaan hän pääsi palaamaan vasta diktatuurin kaaduttua vuonna 1974, ja siitä lähtien hän kävi siellä usein. Hän kuoli Pariisissa vuonna 2001.

Xenakisin musiikki alkaa siitä, missä arkkitehtuuri ja matematiikka kohtaavat. Teoksessa Metastaseis (Μεταστάσεις, 1953–54), joka kantaesitettiin Donaueschingenissa vuonna 1955, jokaisella monista jousisoittajista on oma stemmansa, ja kymmenet glissandot liukuvat yhdessä muodostaen valtavia kaarevia äänipintoja; samat viivoitinpinnat, hyperboliset paraboloidit, toistuvat Philipsin paviljongin seinissä, jonka hän suunnitteli Le Corbusierille Brysselin maailmannäyttelyyn 1958. Muistellen väkijoukkojen ja ammuskelun ääntä miehitetyssä Ateenassa hän kysyi, miten tuhannet yksittäiset tapahtumat voivat muodostaa yhden äänimassan, ja vastasi todennäköisyyden laeilla: teoksessa Pithoprakta (1955–56) kaasumolekyylien tilastot muovaavat orkesterin liikettä. Hän kutsui tätä stokastiseksi musiikiksi ja selitti sen kirjassaan Musiques formelles (1963).

Hänen kreikkalaisuutensa läpäisee kaiken, nimistä, jotka ovat lähes kaikki kreikaksi, hänen paluuseensa antiikin draamaan. Hänen Oresteiansa (1965–66) Aiskhyloksen mukaan, kuoroille ja yhtyeelle, on hänen tuotantonsa huippuja, ja hän sävelsi musiikkia myös muihin antiikin tragedioihin. Polytopeissa hän yhdisti valon, arkkitehtuurin ja äänen valtaviksi spektaakkeleiksi Montrealista (1967) ja Persepoliksesta (1971) Mykeneen vuonna 1978, jossa antiikin linnoitus itse muuttui näyttämöksi. Arkkitehtina hän suunnitteli myös Le Corbusierin La Touretten luostarin aaltoilevat lasijulkisivut.

Kreikassa Xenakisista on tullut symboli kreikkalaisesta, joka vei maansa avantgardeen: valtiollinen yleisradio, orkesterit ja suuret festivaalit esittävät säännöllisesti hänen teoksiaan, ja merkkivuodet, kuten hänen syntymänsä satavuotisjuhla 2022, toivat konsertteja ja näyttelyitä. Hänen teostensa nimet ovat jo sinänsä kreikan oppitunti, Μεταστάσεις, Πιθοπράκτα, Ορέστεια, Πέρσεπολις, ja oppijan haasteena on purkaa ne. Kuuntele Metastaseis kerran silmät kiinni ja lue sitten Philipsin paviljongista; se on paras tapa ymmärtää, miten yksi mieli saattoi olla sekä arkkitehti että säveltäjä. Hänen Oresteiansa johtaa myös suoraan takaisin Aiskhylokseen.

• Hän menetti vasemman silmänsä kranaatinsirpaleen osuttua häneen Ateenan taisteluissa 1944–45.
• Samat kaarevat pinnat näkyvät Metastaseisin partituurissa ja Philipsin paviljongin seinissä.
• Messiaen kehotti häntä olemaan opiskelematta perinteistä harmoniaa ja säveltämään matematiikallaan.
• Hänen Mykenen Polytopensa (1978) muutti antiikin linnoituksen valon ja äänen näyttämöksi.