Polykleitos

Polykleitos (Πολύκλειτος), myös Polyclitus tai Polycletus, työskenteli pronssin parissa 400-luvun eaa. jälkipuoliskolla, suunnilleen vuosina 450–420 eaa. Platon ja Pausanias kutsuvat häntä argoslaiseksi. Latinankieliset kirjoittajat, kuten Plinius ja Cicero, kutsuvat häntä sikyonilaiseksi, mitä nykytutkijat pitävät yleensä sekaannuksena. Hän johti argoslaista verstasta, jonka oppilaat ja seuraajat veivät sen menetelmät 300-luvulle eaa. Hänet on erotettava Polykleitos nuoremmasta, saman perinteen myöhemmästä taiteilijasta, jolle nykytutkijat yleensä antavat Epidauroksen teatterin, jonka Pausanias mainitsee ”Polykleitoksen” työksi.

Hänen henkilökohtaisesta elämästään ei ole kirjattu juuri mitään. Hänen uransa rekonstruoidaan teoksista ja paljon myöhemmin kirjoitetuista todistuksista. Yhtään hänen alkuperäistä pronssiaan ei tunneta, joten hänen patsaitaan tutkitaan roomalaisten ja myöhäishellenististen marmorikopioiden, piirtokirjoitettujen jalustojen ja Pausaniaan, Pliniuksen ja Galenoksen kaltaisten kirjoittajien kuvausten avulla. Olympiassa kaivajat löysivät piirtokirjoituksen sisältävän jalustan mantineialaisen nuoren voittajan Kyniskoksen patsaalle, jonka tutkijat yhdistävät British Museumin Westmacottin urheilijan tyyppiin; yhteys on todennäköinen, ei varma. Kun Heran vanha temppeli Argoksen lähellä paloi vuonna 423 eaa., Polykleitos teki Pausaniaan mukaan uuden istuvan kulttipatsaan kullasta ja norsunluusta.

Κανών (Kanon) oli kirjoitettu tutkielma, joka on nyt kadonnut. Nimi tarkoittaa mittasauvaa tai normia. 100-luvulla jaa. kirjoittanut Galenos välittää näkemyksen, että kauneus on osien yhteismitallisuudessa, συμμετρία (symmetria): sormi sormeen, sormet käteen ja niin edelleen koko kehoon, kuten Polykleitoksen Kanonissa on kirjoitettu. Hän mainitsee myös ylistetyn patsaan, jonka nimi oli itsekin Kanon. Antiikin kirjoittajat eivät säilytä itse lukuja, ja järjestelmän nykyiset rekonstruktiot ovat hypoteeseja. Se, että Kanoniksi kutsuttu patsas on Δορυφόρος (Doryforos, Keihäänkantaja), oletetaan perinteisesti, mutta asiasta kiistellään.

Doryforos ja Διαδούμενος (Diadumenos, nuorukainen, joka sitoo voittajan nauhaa päänsä ympäri, luultavasti noin 430 eaa.) näyttävät asennon, joka liitetään häneen eniten. Hahmo lepuuttaa painoaan yhdellä jalalla toisen ollessa rento, ja rintakehä ja lantio kallistuvat vastakkaisiin suuntiin; Metropolitan Museum kutsuu tätä laskelmoitua asentoa vakiokaavaksi, joka esiintyy lähes kaikissa hänelle attribuoiduissa teoksissa. Pliniuksen mukaan Polykleitos voitti kuvanveistäjien kilpailun Efesoksen Amatsonista, mutta siitä, mikä säilynyt Amatsonityyppi kopioi hänen patsastaan, kiistellään yhä. Pausanias kuvaa hänen Heraansa Argoksessa: istuva, kruunussa Kharitit ja Horat, kädessä granaattiomena ja valtikka, jonka päässä on käki.

Kreikassa Deloksesta löydetty yli luonnollisen kokoinen Diadumenos, noin vuodelta 100 eaa. peräisin oleva marmorikopio, on esillä Ateenan Kansallisessa arkeologisessa museossa; Argoksen Heraionin rauniot sijaitsevat Argoksen lähellä. Kokeile Metropolitan Museumin Diadumenoksella, jonka valokuva on public domainia. Pää, käsivarret, sääret ja puunrunko ovat antiikkisia; loput on Deloksen kopiosta otettu valos. Kuvaile sitä kolmella kreikankielisellä lauseella: Στηρίζεται στο δεξί πόδι (Hän nojaa oikeaan jalkaansa), Το αριστερό πόδι μένει χαλαρό (Vasen jalka pysyy rentona), Σηκώνει τα χέρια για να δέσει την ταινία (Hän nostaa kätensä sitoakseen nauhan). Lisää sitten neljäs lause, joka kertoo, että näet kopion etkä kadonnutta pronssista alkuperäisteosta.

• Antiikin kirjoittajat olivat eri mieltä hänen kotikaupungistaan: Platon ja Pausanias sanovat häntä argoslaiseksi, Plinius sikyonilaiseksi.
• Galenos mainitsee ylistetyn patsaan, jonka nimi oli tutkielman tavoin Kanon.
• Metropolitan Museumin Diadumenos yhdistää antiikkisia marmoriosia Ateenassa olevan Deloksen kopion valokseen.
• Plutarkhos kertoo hänen huomautuksestaan, että työ on vaikeinta, kun savi ulottuu kynteen; tarkka merkitys on kiistanalainen.