Jannis Ritsos

Ritsos syntyi 1. toukokuuta 1909 Monemvasiassa, linnoituskaupungissa kalliolla eteläisen Peloponnesoksen rannikon edustalla, maanomistajaperheeseen, joka menetti kaiken hänen lapsuudessaan. Tuberkuloosi ja mielisairaus koettelivat perhettä: hänen veljensä ja äitinsä kuolivat tuberkuloosiin, isä ja yksi sisar joutuivat mielisairaalaan, ja Ritsos itse vietti vuodet 1927–1931 parantoloissa. Hän tuli sieltä ulos kommunistina ja runoilijana ja julkaisi ensimmäisen kokoelmansa, Τρακτέρ (Traktori), vuonna 1934.

Toukokuussa 1936 sanomalehden valokuvassa äiti polvistui poikansa ylle, jonka poliisi oli ampunut Thessalonikin tupakkatyöläisten lakossa. Ritsos kirjoitti teoksen Επιτάφιος muutamassa päivässä; elokuussa Metaxasin uusi diktatuuri poltti kirjan julkisesti Akropoliin juurella, Olympolaisen Zeuksen temppelin vieressä. Miehityksen aikana hän liittyi vasemmistolaiseen vastarintaan, ja sisällissodan jälkeen hän joutui maksamaan siitä: vuosina 1948–1952 häntä pidettiin Limnoksen, Makronisoksen ja Ai Stratiksen vankileireillä, missä hän kirjoitti runoja ja hautasi ne pulloissa maahan.

1950- ja 60-luvut olivat hänen suuria luomisvuosiaan, kunnes everstien vallankaappauksen jälkeen huhtikuussa 1967 hänet pidätettiin uudelleen, lähetettiin Gyaroksen ja Leroksen leireille ja sitten kotiarestiin Samokselle. Kansainväliset vastalauseet, muun muassa Louis Aragonin ja Pablo Nerudan, auttoivat vapauttamaan hänet. Vuonna 1977 hän sai Leninin rauhanpalkinnon. Hän kuoli Ateenassa 11. marraskuuta 1990 ja haudattiin Monemvasiaan.

Επιτάφιος (Epitafios, 1936) on kirjoitettu kreikkalaisen kansanlaulun viisitoistatavuiseen säkeeseen ja äidin äänellä: hän puhuu kuolleelle pojalleen tämän kulmakarvoista, hiuksista ja keväästä, jota tämä ei näe. Vuonna 1960 Theodorakis sävelsi sen kahdeksan säkeistöä, ja Grigoris Bithikotsiksen kanssa tehty levytys «Μέρα Μαγιού μου μίσεψες» (Eräänä toukokuun päivänä lähdit luotani) on nykyisen kreikkalaisen populaarilaulun alku sellaisena kuin sen tunnemme. Ρωμιοσύνη (Romiosini, kirjoitettu 1945–47), pitkä runo Kreikan kansasta, sen vuorista ja vastarinnasta, sai Theodorakiksen sävelet vuonna 1966: «Αυτά τα δέντρα δε βολεύονται με λιγότερο ουρανό» (Nämä puut eivät tyydy vähempään taivaaseen) ja «Όταν σφίγγουν το χέρι» (Kun he puristavat nyrkkinsä) lauletaan jokaisessa poliittisessa kokouksessa.

Ritsos kirjoitti kuitenkin myös pitkiä, hiljaisia draamallisia monologeja, joilla ei ole mitään tekemistä politiikan kanssa. Η σονάτα του σεληνόφωτος (Kuutamosonaatti, 1956), joka voitti valtion runopalkinnon, on vanhenevan, mustiin pukeutuneen naisen puhe vanhassa talossa: hän pyytää nuorta miestä antamaan hänen kävellä tämän kanssa kulmaan asti; Aragon kehui sitä, ja se teki Ritsoksen tunnetuksi Ranskassa. Teoksen Τέταρτη διάσταση (Neljäs ulottuvuus, 1972) monologit antavat äänen antiikin myyttien hahmoille, Orestekselle, Helenalle, Ismenelle ja Persefonelle, vanhoina ihmisinä, jotka katsovat taaksepäin. Niiden rinnalla on tuhansia lyhyitä runoja, usein vain muutaman säkeen mittaisia, tuolista, ikkunasta, kivestä, eleestä, kirjoitettuina valtavalla vauhdilla; kaikkiaan hän julkaisi yli sata kokoelmaa, enemmän kuin yksikään toinen kreikkalainen runoilija. Hänen kielensä on yksinkertaista ja kuvallista, lähellä puhuttua kreikkaa, minkä vuoksi häntä on hyvä lukea jo varhain.

Kuuntele ensin Theodorakiksen Επιτάφιος ja Ρωμιοσύνη; «Μέρα Μαγιού μου μίσεψες», «Αυτά τα δέντρα» ja «Θα σημάνουν οι καμπάνες» (Kellot soivat) kuuluvat kreikkalaisten yhteiseen laulustoon, ja niitä lauletaan konserteissa, hautajaisissa ja mielenosoituksissa. Lyseossa oppilaat lukevat otteita teoksista Ρωμιοσύνη ja Η σονάτα του σεληνόφωτος. Monemvasiassa hänen talossaan, heti alakaupungin pääportin sisäpuolella, on muistolaatta ja rintakuva, ja hänen hautansa on kaupungin hautausmaalla. Γιάννη Ρίτσου -nimisiä katuja on kaikkialla Kreikassa, ja pieniä kiviä, joihin hän maalasi kasvoja ja hahmoja maanpakovuosinaan, on esitelty monissa näyttelyissä. Hän on Kavafiksen, Seferiksen ja Elytiksen ohella yksi niistä neljästä 1900-luvun kreikkalaisesta runoilijasta, jotka jokainen kreikkalainen osaa nimetä.

• Metaxasin diktatuuri poltti Epitafioksen julkisesti elokuussa 1936, vain kuukausia sen julkaisun jälkeen.
• Vuosien 1948–52 vankileireillä hän kirjoitti mille tahansa paperille, jonka löysi, ja kätki runot maahan haudattuihin pulloihin.
• Hänet asetettiin useita kertoja ehdolle Nobel-palkinnon saajaksi, ja hän sai Leninin rauhanpalkinnon vuonna 1977.
• Hän maalasi kasvoja ja hahmoja kiviin, juuriin ja luihin; satoja näistä pienistä töistä on säilynyt.