Cornelius Castoriadis

Castoriadis syntyi Konstantinopolissa 11. maaliskuuta 1922, ja hänen perheensä muutti Ateenaan muutamaa kuukautta myöhemmin, kun kreikkalaisten läsnäolo Turkissa päättyi. Hän opiskeli oikeustiedettä, taloustiedettä ja valtiotieteitä Ateenan yliopistossa ja liittyi teini-ikäisenä kommunistiseen nuorisoliikkeeseen Metaxasin diktatuurin aikana. Miehityksen aikana hän erosi kommunistisesta puolueesta ja liittyi trotskilaiseen ryhmään, mikä teki hänestä sekä stalinistien että oikeiston maalitaulun.

Joulukuussa 1945 hän lähti Pireuksesta Mataroa-laivalla, joka vei Pariisiin joukon nuoria kreikkalaisia intellektuelleja ja taiteilijoita Ranskan stipendeillä, heidän joukossaan Kostas Axelos ja Kostas Papaioannou. Pariisissa hän jätti pian trotskilaisen liikkeen ja perusti Claude Lefortin kanssa ryhmän ja aikakauslehden Socialisme ou Barbarie (1949–1965), jonka byrokratian kritiikki sekä idässä että lännessä vaikutti toukokuun 1968 sukupolveen. Elantonsa hän ansaitsi vuosina 1948–1970 taloustieteilijänä OEEC:ssä, myöhemmin OECD:ssä; ulkomaalaisena hän kirjoitti poliittiset tekstinsä salanimillä kuten Pierre Chaulieu ja Paul Cardan.

Saatuaan Ranskan kansalaisuuden vuonna 1970 hän jätti OECD:n, kouluttautui psykoanalyytikoksi ja toimi alalla 1970-luvun alusta. Vuonna 1980 hänestä tuli opintojohtaja École des Hautes Études en Sciences Sociales -oppilaitokseen. Hän palasi usein Kreikkaan luennoimaan ja antamaan haastatteluja, jotka keräsivät suuren yleisön. Hän kuoli Pariisissa 26. joulukuuta 1997.

Castoriadis aloitti Neuvostoliiton marxilaisena kriitikkona ja analysoi sitä uuden byrokraattisen luokan hallitsemana yhteiskuntana. 1960-luvun alussa hän päätyi siihen, ettei marxismi itse, uskossaan taloudellisiin lakeihin ja historialliseen välttämättömyyteen, pystynyt selittämään, miten yhteiskunnat todella muuttuvat, ja hylkäsi sen.

Hänen vastauksensa esitetään teoksessa L'Institution imaginaire de la société (1975), kreikaksi Η φαντασιακή θέσμιση της κοινωνίας (Yhteiskunnan imaginaarinen instituutio). Jokainen yhteiskunta, hän väittää, luo itse itsensä: sen jumalat, lait, arvot ja merkitykset eivät ole luonnon, Jumalan tai historian sanelemia, vaan kollektiivisen «radikaalin imaginaarin» keksintöjä. Useimmat yhteiskunnat salaavat tämän itseltään ja pitävät sääntöjensä lähteenä jotakin ulkoista; niitä hän kutsuu heteronomisiksi. Autonominen yhteiskunta on sellainen, joka tietää säätävänsä itse lakinsa ja voi siksi kyseenalaistaa ja muuttaa niitä, ja autonominen yksilö on sellainen, joka pohtii sitä, mitä ajattelee ja tekee.

Castoriadiksen mukaan tämä autonomian projekti syntyi kahdesti: antiikin kreikkalaisessa polisissa demokratian ja filosofian myötä sekä modernissa Länsi-Euroopassa sen vallankumousten ja kriittisen ajattelun myötä. Hän korosti, ettei Ateena ollut kopioitava malli vaan kehitettävä alkio. Hänen esseensä, joita koottiin vuodesta 1978 alkaen sarjaan Les Carrefours du labyrinthe (Labyrintin risteykset), ulottuvat psykoanalyysista ekologiaan, ja teoksessa La montée de l'insignifiance (Merkityksettömyyden nousu, 1996) hän tuomitsi kulutusyhteiskunnan, joka oli menettänyt poliittisen intohimonsa.

Kreikassa Castoriadiksesta on tullut tuttu nimi filosofian ja politiikan lukijoille: hänen kirjansa on käännetty, enimmäkseen kustantamo Ύψιλον julkaisemina, hänen 1980- ja 1990-lukujen televisiohaastattelunsa kiertävät laajasti verkossa, ja ilmaukset kuten «η άνοδος της ασημαντότητας» (merkityksettömyyden nousu) ja «autonomian projekti» esiintyvät sanomalehtien kolumneissa ja suoraa demokratiaa koskevissa keskusteluissa. Hyvä lähtökohta on jokin noista kreikankielisistä haastatteluista, joissa hän puhuu selkeää ja eloisaa kreikkaa, tai hänen luentonsa antiikin Ateenasta. Hänen keskeiset käsitteensä, imaginaarinen instituutio ja autonomia, kuuluvat yhteiskuntateorian sanastoon kaikkialla maailmassa.

• Hän purjehti Ranskaan Mataroalla joulukuussa 1945 kymmenien nuorten kreikkalaisten intellektuellien kanssa, jotka tekisivät uransa ulkomailla.
• Yli kahdenkymmenen vuoden ajan hän oli OECD:n johtava taloustieteilijä ja kirjoitti samalla vallankumouksellisia tekstejä salanimillä.
• Hän oli yhtä aikaa filosofi, taloustieteilijä ja harjoittava psykoanalyytikko.
• Hän näki ateenalaisen polisin kehitettävänä alkiona, ei kopioitavana mallina.