Apelles

Apelles (kreikaksi Απελλής) toimi 300-luvun eaa. jälkipuoliskolla. Antiikin kirjoittajat ovat eri mieltä hänen syntyperästään. Suda-niminen bysanttilainen sanakirja kertoo hänen olleen syntyjään kolofonilainen, josta tuli adoption kautta efesolainen, ja mainitsee hänen opettajikseen Eforoksen Efesoksesta ja myöhemmin Pamfiloksen Amfipoliista. Maantieteilijä Strabon lukee hänet Efesoksen kuuluisiin miehiin, kun taas roomalainen tietosanakirjailija Plinius vanhempi kutsuu häntä Kosin Apellekseksi ja ajoittaa hänen kukoistuksensa 112. olympiadiin, vuosiin 332–329 eaa. Tarkkoja syntymä- tai kuolinvuosia ei tunneta.

Pliniuksen mukaan Apelles maalasi Filippos II:n ja Aleksanteri Suuren niin usein, että muotokuvien luetteleminen olisi turhaa, ja Aleksanteri, joka oli kieltänyt kaikkia muita maalaamasta itseään, kävi usein hänen työpajassaan. Plinius kertoo myös, että Apelles kirjoitti maalaustaiteen teoriasta teoksia, jotka ovat nyt kadonneet, ja että hän kuoli työstäessään toista Afroditea Kosia varten ja jätti sen keskeneräiseksi.

Suurin osa hänen elämästään kerrotusta on peräisin vuosisatoja myöhemmin kirjatuista anekdooteista. Plinius kuvaa vierailua maalari Protogeneen luona Rodoksella, tapaa piiloutua taulujensa taakse kuuntelemaan ohikulkijoiden kommentteja sekä illallista Aleksandriassa, jossa hän piirsi hiilellä seinään miehen, joka oli huijannut hänet paikalle. Nämä tarinat kuuluvat hänen antiikin maineeseensa eivätkä dokumentoituun elämäkertaan.

Yksikään Apelleen maalaus ei ole säilynyt, eikä mitään säilynyttä kuvaa voida varmuudella liittää häneen. Hänen tuotantonsa tunnetaan teksteistä, ennen kaikkea Pliniuksen Luonnonhistorian kirjasta 35. Plinius nimeää hänen erityiseksi ominaisuudekseen sulouden, jota kreikkalaiset hänen mukaansa kutsuivat sanalla χάρις (kharis). Pliniuksen mukaan Apelles ihaili kilpailijoitaan mutta väitti, ettei kukaan vetänyt hänelle vertoja tässä, ja sanoi, ettei Protogenes tiennyt, milloin nostaa kätensä taululta. Plinius liittää häneen myös hyvin ohuen tumman lakan, joka suojasi värejä ja pehmensi niiden kirkkautta.

Artemiin temppelissä Efesoksessa, kirjoittaa Plinius, Apelles maalasi Aleksanterin salama kädessään, ja sormet näyttivät nousevan taulusta esiin. Hänen Afrodite Ἀναδυομένη (merestä nouseva) oli Strabonin mukaan Asklepioksen pyhäkössä Kosilla, kunnes Augustus vei sen Roomaan. Plinius mainitsee lisäksi kuningas Antigonoksen muotokuvan, joka oli maalattu vinosti kadonneen silmän kätkemiseksi.

Vaikutusvaltaisin kuvaus on peräisin kreikkalaiselta kirjailijalta Lukianokselta 100-luvulta jaa. Hän kuvaa Διαβολή-allegoriaa (Panettelu): istuva mies, jolla on valtavat korvat, hänen vierellään Tietämättömyys ja Epäluulo, Panettelu raahaamassa nuorukaista hiuksista, Kateus kulkemassa edellä ja Katumus kääntymässä kohti Totuutta. Lukianos liittää teoksen väärään syytökseen erään kuningas Ptolemaioksen edessä, mutta hänen mainitsemansa kapina ajoittuu vuoteen 219 eaa., kauan Apelleen kuoleman jälkeen.

Apelles elää häntä kuvaavissa teksteissä. Pliniuksen mukaan kaksi hänen tapaansa muuttui sananlaskuiksi: vetää joka päivä vähintään yksi viiva ja sanoa suutarille, joka arvosteli muutakin kuin sandaalia, ettei tämä saa arvostella kenkää korkeammalta. Lukianoksen kuvaus innoitti renessanssin maalareita, ennen kaikkea Sandro Botticellia, jonka Apelleen panettelu (noin 1495) on Uffizissa Firenzessä; se on sanoista tehty rekonstruktio, ei kopio. Kokeile lyhyttä harjoitusta tämän sivun Botticelli-kuvan avulla. Kirjoita ensin, mitä näkyy: Βλέπω μια γυναίκα με αναμμένο δαυλό (Näen naisen, jolla on palava soihtu). Lisää sitten tulkinta: Μου φαίνεται ότι είναι η Διαβολή (Minusta näyttää, että hän on Panettelu). Lukianos itse ilmaisee saman varauksen antiikin kreikassaan, joten lue häntä nykykreikkalaisen versiomme kautta.

• Pliniuksen mukaan Apelles ja Protogenes kilpailivat vetämällä yhä ohuempia viivoja samaan tauluun, joka paloi myöhemmin tulipalossa Palatiumilla Roomassa.
• Strabonin mukaan Kos sai 100 talentin alennuksen verostaan vastineeksi merestä nousevasta Afroditesta.
• Plinius väittää, että hevoset hirnuivat vain Apelleen maalaamalle hevoselle.
• Lukianos kertoo, että opas kertoi hänelle joidenkin Panettelun hahmojen nimet.