Nikos Engonopoulos

Engonopoulos syntyi Ateenassa 21. lokakuuta 1907 perheeseen, jonka juuret olivat Konstantinopolissa, missä hän vietti osan lapsuuttaan ensimmäisen maailmansodan aikana. Vuosina 1923–1927 hän kävi lyseota Pariisissa ja palasi Kreikkaan suorittamaan asepalveluksensa, ranska toisena äidinkielenään. Hän työskenteli muutaman vuoden virkailijana ja kääntäjänä, ja vuonna 1932 hän aloitti opinnot Ateenan taideakatemiassa Konstantinos Parthenisin oppilaana; samaan aikaan hän työskenteli Fotis Kontoglun ateljeessa, ja Kontoglu opetti hänelle ja Jannis Tsarukhisille bysanttilaisen maalauksen tekniikan. Nämä kaksi opettajaa, toinen modernisti ja toinen traditionalisti, pysyivät hänen taiteensa navoina.

Hänen ensimmäiset kokoelmansa, «Μην ομιλείτε εις τον οδηγόν» (Älkää puhuko kuljettajalle, 1938) ja «Τα κλειδοκύμβαλα της σιωπής» (Hiljaisuuden klavikordit, 1939), herättivät pilkkaa Ateenan lehdistössä ja vitsejä satiirisissa revyissä; «Engonopoulos» oli jonkin aikaa hölynpölyn synonyymi. Hän ei vastannut eikä muuttunut. Vuosina 1940–41 hän taisteli Albanian rintamalla; saksalaiset vangitsivat hänet ja pitivät häntä työleirillä, josta hän pakeni takaisin Ateenaan. Talvella 1942–43 hän kirjoitti miehitetyssä Ateenassa runon «Μπολιβάρ».

Vuodesta 1945 hän opetti piirustusta ja maalausta Kansallisen teknillisen yliopiston (Polyteknion) arkkitehtuurin osastolla, tuli vakinaiseksi professoriksi vuonna 1969 ja jäi eläkkeelle vuonna 1973. Hän edusti Kreikkaa Venetsian biennaalissa vuonna 1954, voitti kahdesti valtion ensimmäisen runopalkinnon, vuosina 1958 ja 1979, ja kuoli Ateenassa 31. lokakuuta 1985, kymmenen päivää seitsemänkymmenenkahdeksannen syntymäpäivänsä jälkeen.

Hänen esikoiskirjansa nimi on kreikkalaisten bussien kehotus; sen sisällä on runoja, joiden kuvat tulevat unista, Lautréamontilta ja de Chiricolta, bysanttilaisista kronikoista ja klefti-lauluista, kreikalla, joka hyppää varoittamatta kadun demotiikasta juhlallisimpaan katharevusaan. Kriitikot pitivät sitä pilana; hän oli tosissaan. Hänen surrealisminsa, kuten hänen ystävänsä Andreas Embirikosin, oli keino antaa kreikan kielen ja Kreikan menneisyyden kaikkien kerrostumien puhua yhtä aikaa.

«Μπολιβάρ, ένα ελληνικό ποίημα» (1944) on tästä todiste. Etelä-Amerikan vapauttaja Simón Bolívar kutsutaan paikalle kreikkalaisena sankarina ja asetetaan Odysseas Androutsosin ja vuoden 1821 taistelijoiden rinnalle; hän ilmestyy Rumelian vuorille ja Egeanmeren saarille «kaunis kuin kreikkalainen», ja runo, osin hymni, osin kansanomainen itkuvirsi, osin manifesti, on uhmakas vastaus miehitykselle. Sodan jälkeen se pääsi koulujen antologioihin. Myöhemmät kokoelmat, «Έλευσις» (Eleusis, 1948), «Εν ανθηρώ Έλληνι λόγω» (Kukoistavalla kreikan kielellä, 1957) ja «Στην κοιλάδα με τους ροδώνες» (Ruusutarhojen laaksossa, 1978), säilyttävät saman äänen, nyt rauhallisempana, usein elegisenä, aineksiltaan aina ylpeän kreikkalaisena.

Maalarina hän loi oman maailmansa: venytettyjä kasvottomia hahmoja kuin ompelijan sovitusnukkeja, jotka seisovat pihoilla, satamissa ja uusklassisissa huoneissa kovassa kreikkalaisessa valossa, puettuina vapaussodan asuihin tai alastomina, pylväiden, laivojen ja soittimien keskellä. Värit ovat bysanttilaisten ikonien ja kansanmaalari Theofiloksen, tila de Chiricon. Runot ja kuvat kuvittavat toisiaan.

«Μπολιβάρ» on se Engonopoulos, jonka kreikkalaiset tuntevat: sen säe «Μπολιβάρ, είσαι ωραίος σαν Έλληνας» on sananlaskunomainen, runo on lukioiden antologioissa yhdessä lyhyen runon «Ποίηση 1948» kanssa, joka on hänen vastauksensa kysymykseen, miten runoutta kirjoitetaan sisällissodan aikana, ja säveltäjä Nikos Mamangakis sävelsi «Μπολιβάρ»-runon vuonna 1968. Ateenan Kansallisgalleria omistaa hänen maalauksiaan, hänen syntymänsä satavuotisjuhlaa vietettiin vuonna 2007 näyttelyin ja uusin laitoksin, ja hänen tuotantoaan luetaan nykyään Elytisin ja Embirikosin rinnalla yhtenä kreikkalaisen surrealismin kolmesta suuresta äänestä. Opiskelija voi aloittaa lukemalla «Μπολιβάρ»-runon ääneen, hitaasti, ja antaa rekisterinvaihdosten tapahtua, ennen kuin siirtyy sivuston Elytisiä ja Tsarukhisia, hänen opiskelutovereitaan ja ystäviään, käsitteleville sivuille.

• Hänen esikoiskirjansa nimi, «Μην ομιλείτε εις τον οδηγόν», on kyltti, joka oli jokaisessa kreikkalaisessa bussissa kuljettajan istuimen yläpuolella; vuoden 1938 lukijat luulivat sitä kepposeksi.
• «Μπολιβάρ» levisi käsin kirjoitettuina ja konekirjoitettuina kopioina, ja sitä luettiin salaisissa kokoontumisissa miehitetyssä Ateenassa ennen sen ensipainatusta vuonna 1944.
• Hän voitti kahdesti valtion ensimmäisen runopalkinnon, kahdenkymmenenyhden vuoden välein (1958 ja 1979), ja edusti Kreikkaa maalarina Venetsian biennaalissa vuonna 1954.
• Hän oppi bysanttilaisen maalaustekniikan Fotis Kontoglulta yhdessä Jannis Tsarukhisin kanssa ja opetti piirustusta kreikkalaisten arkkitehtien sukupolville Polyteknionissa lähes kolmenkymmenen vuoden ajan.