Lilika Nakou

Ioulia Nakou, jota kutsuttiin Lilikaksi, syntyi Ateenassa varakkaaseen perheeseen. Useimmat kreikkalaiset lähteet, myös ERT:n arkisto, mainitsevat syntymävuodeksi 1904, kirjastojen tietueet taas 1903 ja Deborah Tannenin tutkimus vuodelta 1983 vuoden 1899. Vuonna 1917 hän aloitti opinnot Geneven filosofisessa tiedekunnassa. Hänen ensimmäiset kertomuksensa ja pienoisromaaninsa ilmestyivät ranskaksi pariisilaisissa lehdissä.

Hän palasi Kreikkaan 1930-luvun alussa, ja vuonna 1932 ilmestyi hänen kokoelmansa Η ξεπάρθενη (Neitsyytensä menettänyt). Vuodesta 1934 hän opetti laulua ensin Rethymnossa Kreetalla ja sitten Ateenassa. Vuonna 1936 hän siirtyi journalismiin ja kirjoitti sanomalehtiin Ακρόπολις (Akropolis) ja Έθνος (Ethnos) sekä kirjallisuuslehtiin, kuten Νέα Εστία (Nea Estia). Monta vuotta hän oli ainoa nainen kreikkalaisessa journalismissa. Hän tutustui Nikos Kazantzakisiin ja liittyi Ateenan Dexameni-piirin kirjailijoihin.

Akselivaltojen miehityksen aikana hän työskenteli vapaaehtoisena sairaiden ja nälkää näkevien lasten parissa. Sodan jälkeen hän vietti useita vuosia ulkomailla, osittain Sveitsissä, ennen kuin asettui jälleen Ateenaan. Hän kuoli Ateenassa 25. toukokuuta 1989.

Nakou kuului 1930-luvun sukupolveen, kirjailijoihin, jotka muovasivat modernin kreikkalaisen romaanin, ja hän oli sen ensimmäisiä naisproosakirjailijoita. Suuri osa hänen fiktiostaan kumpuaa hänen omasta elämästään. Hänen novellinsa ja romaaninsa arvostelevat myötäjäisjärjestelmää, prostituutiota ja kapeaa asemaa, jonka kreikkalainen yhteiskunta antoi naisille, myös naisiin kohdistunutta painetta 4. elokuuta 1936 alkaneen Metaxasin diktatuurin aikana. Hänen romaaninsa Οι παραστρατημένοι (Harhaan joutuneet) ilmestyi vuonna 1935.

Hänen journalisminsa on yhtä suoraa. Ακρόπολις-lehteen hän kirjoitti työläisnaisista, lapsityöstä ja kahdeksantuntisesta työpäivästä, ja hän kävi Pireuksen Vourlan bordellikorttelissa, jossa hän antoi naisten kertoa tarinansa omin sanoin. Η κόλαση των παιδιών (Lasten helvetti, 1944) kokoaa kertomuksia, jotka perustuvat hänen työhönsä lasten parissa miehityksen nälänhädän aikana; englanninkielinen käännös ilmestyi vuonna 1946.

Η κυρία Ντορεμί (Madame Doremi, 1955) on koominen romaani ja hänen tunnetuin kirjansa; sen sankaritar on opettaja, joka kohtaa maaseutukaupungin ennakkoluulot. Myöhempiin romaaneihin kuuluu Για μια καινούργια ζωή (Uuden elämän puolesta, 1960). Hän kirjoitti myös romaanimaisia elämäkertoja, kuten Edgar Allan Poen elämäkerran, sekä muistelmia toimittajavuosiltaan.

Televisio toi Nakoun uuden sukupolven tietoon. Vuonna 1983 ERT esitti teokseen Η κυρία Ντορεμί perustuvan 13-osaisen sarjan, jonka ohjasi Nikos Koutelidakis, käsikirjoitti Giannis Kandilas ja jonka nimiroolissa oli Eleni Anousaki; se seuraa Pariisista palannutta opettajaa, joka törmää sotien välisen ajan Rethymnon vanhoillisuuteen. ET-2 sovitti teoksen Για μια καινούργια ζωή vuonna 1988. ERT:n arkisto muistaa häntä 25. toukokuuta hänen elämäänsä käsittelevin jutuin. Kreikan harjoitukseksi ota hänen vuoden 1936 lauseensa «Εγώ η ίδια εργάζομαι, παλεύω…» (Minä itse teen työtä, taistelen…) ja kirjoita se epäsuoraksi esitykseksi: Η Νάκου είπε ότι η ίδια εργαζόταν… (Nakou sanoi tekevänsä itse työtä…). Kirjoita sitten neljän rivin dialogi opettajan ja vanhemman välille ja kerro se rakenteilla μου είπε ότι… ja της είπα πως…

• Runoilija Nikos Kavvadias, joka tunsi Pireuksen hyvin, antoi hänelle tietoja reportaaseja varten ja vei hänet ”kelluvaan” bordelliin vanhalle proomulle.
• Η κόλαση των παιδιών ilmestyi englanniksi vuonna 1946 nimellä The Children's Inferno: Stories of the Great Famine in Greece Allan Ross Macdougallin kääntämänä.
• Yhdysvaltalainen kielitieteilijä Deborah Tannen kirjoitti hänestä kokonaisen tutkimuksen, Lilika Nakos (1983), ja käänsi tekstin, jossa Nakou kirjoittaa äidistään.
• Hänen kertomuksensa tavoittivat englantilaisia lukijoita jo 1930-luvulla: ”The Broken Doll” ilmestyi lontoolaisessa Life and Letters Today -lehdessä vuosina 1936–1937.