Aristofanes Bysanttilainen

Aristofanes syntyi noin vuonna 257 eaa. Bysantionissa, kaupungissa, jota myöhemmin kutsuttiin Konstantinopoliksi ja joka on nykyään Istanbul; joidenkin hakuteosten mukaan hän syntyi muutamaa vuotta aiemmin. Suda-nimellä tunnettu bysanttilainen tietosanakirja kertoo, että hänen isänsä Apelles oli sotapäällikkö. Aristofanes tuli Aleksandriaan poikana ja opiskeli saman lähteen mukaan siellä Zenodotoksen, kirjaston ensimmäisen Homeros-toimittajan, ja myöhemmin runoilija Kallimakhoksen johdolla. Latinankielinen muoto Aristophanes Byzantius ja kreikan Αριστοφάνης ο Βυζάντιος tarkoittavat samaa oppinutta, jota ei pidä sekoittaa ateenalaiseen komediarunoilija Aristofanekseen.

Noin vuonna 195 eaa. hän seurasi Eratosthenesta Aleksandrian kirjaston johtajana. Erään Sudan artikkelin, jonka nykytutkijat yhdistävät häneen, vaikka siinä mainitaan eri nimi, mukaan hän otti viran vastaan 62-vuotiaana, häntä epäiltiin aikeista siirtyä Pergamonin kuninkaan Eumenes II:n palvelukseen, jossa oli kilpaileva kirjasto, ja hän joutui joksikin aikaa vankilaan. Artikkelin mukaan hän kuoli 77-vuotiaana, mikä viittaa noin vuoteen 180 eaa. Roomalainen arkkitehti Vitruvius kertoo myöhemmän tarinan: kuninkaallisen runokilpailun tuomarina Aristofanes paljasti kopioidut säkeet hakemalla alkuperäiset kirjat kirjaston hyllyiltä. Hänen tunnetuin oppilaansa oli Aristarkhos Samothrakelainen.

Aristofanes työskenteli lähes kaikkien varhaisemman kreikkalaisen runouden keskeisten alueiden parissa. Homeroksesta hän laati uuden laitoksen, joka korjasi Zenodotoksen tekstiä; kuten kaikki hänen kirjansa, se on kadonnut ja tunnetaan vain myöhemmistä oppineista huomautuksista, skolioista. Näiden huomautusten mukaan hän ja Aristarkhos sijoittivat Odysseian ”lopun” 23. laulun säkeeseen 296, ja tästä arviosta kiistellään yhä. Hän toimitti myös Hesiodoksen ja lyyrikot. Papyruksella säilynyt Pindaroksen elämäkerta kertoo, että hän jakoi Pindaroksen laulut seitsemääntoista kirjaan laulun lajin mukaan, ja tutkijat jäljittävät myöhempien lyriikkakäsikirjoitusten lyhyet säkeet eli kolonit hänen työhönsä.

Teatterin alalla hänen ansiokseen luetaan monet antiikin ὑποθέσεις (hypoteesit): lyhyet johdannot, jotka kertovat näytelmän juonen, henkilöt ja tietoja sen ensiesityksestä. Useat niistä ovat yhä tragedioiden ja komedioiden alussa keskiaikaisissa käsikirjoituksissa. Hänen Λέξεις (Lexeis, ”Sanat”) -teoksensa keräsi ja selitti harvinaista sanastoa, ja siinä oli osiot ikäkausia tarkoittavista sanoista ja sukulaisuussanoista; satoja katkelmia on säilynyt myöhemmissä teoksissa. Aristarkhoksen ohella hänet yhdistetään kunkin lajityypin parhaiden kirjailijoiden luetteloihin.

Kahdessa 1500-luvun käsikirjoituksessa säilyneen tekstin mukaan hän keksi aksentin, henkäyksen ja vokaalin pituuden merkit. Nykytutkijat suhtautuvat tähän varauksellisesti, ja jotkut arvelevat hänen järjestelmällistäneen jo käytössä olleita merkkejä. Hän myös ihaili Menandrosta, ja eräs myöhäinen kommentaattori lainaa hänen kuuluisaa kysymystään näytelmäkirjailijasta ja elämästä.

Aristofaneen nimi palaa aina, kun puhutaan kreikan aksenteista. Polytoninen kirjoitusasu käytti kolmea aksenttia, akuuttia, graavista ja sirkumfleksia, sekä henkäysmerkkejä. Vuonna 1982 Kreikka otti käyttöön monotonisen järjestelmän, joka säilyttää vain yhden merkin, τόνος-merkin, joka kirjoitetaan kuten vanha akuutti. Kokeile muutosta tällä sivulla lainattuun säkeeseen. Vanhassa kirjoitusasussa ὦ ja ὑμῶν saavat henkäysmerkin ja sirkumfleksin; monotonisessa kirjoitusasussa niistä tulee ω ja υμών. Erota sitten τόνος-merkin avulla kaksi nykykreikan sanaa: πότε (milloin?) ja ποτέ (ei koskaan). Kirjoita kummastakin lause, esimerkiksi «Πότε διάβασες Μένανδρο;» (Milloin luit Menandrosta?) ja «Δεν τον έχω διαβάσει ποτέ» (En ole koskaan lukenut häntä). C2-taso kuvaa tämän sivun nykykreikkalaista tekstiä, ei antiikin tekstien itsenäistä lukemista.

• Hänen syntymäkaupunkinsa Bysantion on kaupunki, jota myöhemmin kutsuttiin Konstantinopoliksi ja joka on nykyään Istanbul.
• Antiikin sana ὑπόθεσις, jota käytettiin hänen näytelmäjohdannoistaan, elää nykykreikassa muodossa υπόθεση, ”juoni” tai ”tapaus”.
• Vitruviuksen mukaan hänen muistinsa kirjaston kirjoista ratkaisi kuninkaallisen runokilpailun yleisön suosikkeja vastaan.
• Hänen oppilaansa Aristarkhos Samothrakelainen johti myöhemmin niin ikään Aleksandrian kirjastoa.