Reni Pittaki

Reni Pittaki syntyi Ateenassa; hakuteokset mainitsevat yleensä päivämäärän 28. lokakuuta 1945. Hänen isänsä oli upseeri, ja tämän siirrot merkitsivät tiheitä muuttoja kaupungista ja koulusta toiseen. Juuri äiti kannusti häntä pyrkimään Karolos Kounin oppilaaksi. Taideteatterin kellarinäyttämöllä hän lausui Kavafiksen runoja raadille, johon kuuluivat Koun, Giorgos Lazanis ja Mimis Kougioumtzis, ja hänet hyväksyttiin teatterikouluun. Hän opiskeli myös filologiaa yliopistossa, mutta valitsi näyttämön.

Hän astui näyttämölle ensimmäisen kerran pääsiäisenä 1966, vielä oppilaana, Peter Weissin Marat/Sadessa Kounin ohjauksessa. Ensimmäinen pääroolinsa, hän muisteli, oli Pinterin Kotiinpaluussa, jonka myös Koun ohjasi; esitys lopetettiin noin kuukausi ensi-illan jälkeen, kun vuoden 1967 diktatuuri toi panssarivaunut ja sensuurin. Ensimmäisistä viidestäkymmenestä teatterivuodestaan hän kertoi vuonna 2015 viettäneensä neljäkymmentä Taideteatterissa.

Kounin kuoltua vuonna 1987 hän jakoi teatterin johdon Lazanisin ja Kougioumtzisin kanssa. Vuonna 2003, muutama kuukausi Kougioumtzisin kuoleman jälkeen, hän erosi hallituksesta, koska ei hyväksynyt hänen mielestään lyhytjänteistä suunnittelua. Vuonna 2016 hän palasi viidentoista vuoden jälkeen kellarinäyttämölle Ibsenin näytelmässä Kun me kuolleet heräämme, viisikymmentä vuotta ensiesiintymisensä jälkeen samassa tilassa.

Kounin rinnalla Pittaki työskenteli Taideteatterin koko ohjelmistossa. Arkiston roolijaot sijoittavat hänet Shakespearen Kesäyön unelmaan (1971–72), jossa hän näytteli Titaniaa, ja Gombrowiczin Operettiin (1972–73), jonka hän liittää Kotopouli-palkintoonsa, joka on nimetty näyttelijä Marika Kotopoulin mukaan. Antiikin draamassa hän näytteli Iota Kahlitussa Prometheuksessa, esiintyi Aristofaneen Linnuissa Epidauroksessa vuonna 1975 ja oli Elektra Hautajaisuhrin tuojissa (Χοηφόροι) Kounin Oresteiassa vuonna 1980. Moderni ohjelmisto oli yhtä keskeinen: Genet’n Οι Δούλες (Piiat) Odysseas Elytisin käännöksenä, Lorcan Yerma, Beckettin Ei minä sekä Katia Loula Anagnostakin näytelmässä Ο ήχος του όπλου (Aseen ääni), rooli jonka hän lukee uransa kohokohtiin.

Kaudella 1996–97 hän näytteli Marthaa Albeen näytelmässä Kuka pelkää Virginia Woolfia? Kougioumtzisin vastanäyttelijänä, ja Kougioumtzis myös ohjasi esityksen. Taideteatterin ulkopuolella hän näytteli vuonna 2015 Klytaimnestraa Euripideen Elektrassa, ensimmäisessä yhteistyössään ohjaaja Spyros Evangelatosin kanssa, ja vuonna 2018 Annie Wilkesiä Misery-romaanin näyttämöversiossa. Valkokankaalla hänen roolinsa Alexandros Avranasin elokuvassa Miss Violence (2013) toi hänelle vuonna 2014 Kreikan elokuva-akatemian parhaan naissivuosan palkinnon.

Lokakuussa 2023 Kreikan teatteri- ja esittävien taiteiden kriitikkojen liitto myönsi Pittakille Suuren teatteripalkintonsa; sen puheenjohtaja Savvas Patsalidis sanoi hänen rakastaneen näyttämöä yhtä paljon kuin näyttämö rakasti häntä. Hänen uransa elää myös Taideteatterin verkkoarkistossa, jonka esityssivuilla mainitaan kääntäjä, ohjaaja ja roolijako. Avaa sivu Ποιος φοβάται τη Βιρτζίνια Γουλφ (Kuka pelkää Virginia Woolfia?, 1996–97). Etsi rivi Μάρθα…Ρένη Πιττακή ja huomaa, että Μίμης Κουγιουμτζής esiintyy kahdesti: σκηνοθέτης-nimikkeellä (ohjaaja) ja Georgea esittävänä näyttelijänä. Tiivistä sitten esitys yhteen täsmälliseen lauseeseen: Τη Μάρθα την υποδύθηκε η Ρένη Πιττακή, σε σκηνοθεσία Μίμη Κουγιουμτζή (Marthaa esitti Reni Pittaki, ohjaajana Mimis Kougioumtzis). Toista harjoitus toisella arkiston käsiohjelmalla.

• Teatterikoulun pääsykokeessa hän lausui Kavafiksen runoja.
• Hänen ensimmäinen pääroolinsa, Pinterin Kotiinpaluussa, lopetettiin noin kuukausi ensi-illan jälkeen, kun vuoden 1967 diktatuuri alkoi.
• Genet’n Piiat, jossa hän näytteli yhtä kolmesta roolista kaudella 1967–68, oli runoilija Odysseas Elytisin kreikaksi kääntämä.
• Vuonna 2016 hän palasi Taideteatterin kellarinäyttämölle viidentoista vuoden poissaolon jälkeen.