Konstantinos Paparrigopoulos

Paparrigopoulos syntyi Konstantinopolissa vuonna 1815. Hänen isänsä Dimitrios Paparrigopoulos oli pankkiiri, jonka suku oli kotoisin Vytinasta Arkadiasta. Kun Kreikan vapaussota puhkesi 1821, osmanivirkavalta kosti pääkaupungin kreikkalaisille, ja hänen isänsä oli surmattujen joukossa. Perhe pakeni Odessaan Mustanmeren rannalle, missä poika opiskeli Richelieun lyseossa ja oppi venäjää ja ranskaa. Vuonna 1830, kun uusi Kreikan valtio oli syntymässä, he asettuivat Nafplioon, sen ensimmäiseen pääkaupunkiin.

Hän aloitti virkamiehenä oikeusministeriössä, mutta menetti vuonna 1845 virkansa, koska hän oli ετερόχθων, kuningaskunnan rajojen ulkopuolella syntynyt kreikkalainen, aikana, jolloin vapautettujen alueiden «alkuperäiset» kreikkalaiset paheksuivat Konstantinopolista ja muualta saapuneita tulokkaita. Kokemus jäi hänen mieleensä: koko hänen elämäntyönsä väitti, että Kreikan kansakunta oli paljon pientä kuningaskuntaa suurempi. Hän siirtyi opetustyöhön ja historiaan, ja vuonna 1851 hänestä tuli historian professori Ateenan yliopistoon, jossa hän opetti neljä vuosikymmentä ja joka valitsi hänet rehtoriksi 1872. Hän julkaisi koulukirjoja, historiallisia tutkimuksia ja lehtikirjoituksia sekä vuodesta 1860 alkaen suuren historiateoksensa osia. Hän kuoli Ateenassa huhtikuussa 1891, kunnioitettuna miehenä, joka oli antanut kreikkalaisille heidän menneisyytensä.

Hänen työnsä taustalla oli provokaatio. 1830-luvulla saksalainen historioitsija Jakob Philipp Fallmerayer oli väittänyt, että antiikin kreikkalaiset olivat kuolleet sukupuuttoon keskiajalla ja että nykykreikkalaiset olivat enimmäkseen slaavilaista ja albanialaista syntyperää. Paparrigopoulos vastasi jo 1843 tutkimuksella Peloponnesoksen slaavilaisasutuksista ja käytti loppuelämänsä laajemman vastauksen rakentamiseen.

Ιστορία του Ελληνικού Έθνους (Kreikan kansakunnan historia), joka julkaistiin viitenä osana 1860–1874, jakaa Kreikan historian kolmeen suureen kauteen, antiikkiin, keskiaikaan ja uuteen aikaan, ja painottaa, että ne ovat yksi: sama kansakunta, sama kieli, jatkuva kulttuuri. Rohkein siirto koski Bysanttia. Länsimaisen valistuksen kirjoittajat ja heitä seuranneet kreikkalaiset, kuten Korais, olivat nähneet Bysantin valtakunnan taikauskon ja rappion pimeänä aikana; Paparrigopoulos teki siitä hellenismin keskiaikaisen vaiheen, sillan, joka kantoi kreikan kielen ja ortodoksisen kristinuskon Perikleestä vuoteen 1821. Hänen tyylinsä on laaja ja isänmaallinen, ja hän kirjoitti tarkoituksella: antaakseen kansakunnalle menneisyyden, joka oikeuttaisi sen tulevaisuuden, myös toiveen yhdistää kaikki kreikkalaiset yhteen valtioon, Μεγάλη Ιδέα (Suuri aate). Hän julkaisi myös ranskankielisen tiivistelmän, Histoire de la civilisation hellénique (1878), esitelläkseen asiansa Euroopalle.

Sukupolvien ajan kreikkalaisten koulujen kansallinen historia seurasi Paparrigopoulosin luomaa kaavaa: antiikki, Bysantti, uusi aika, yksi kansa alusta loppuun. Myöhemmät historioitsijat ovat kyseenalaistaneet hänen romanttisen nationalisminsa ja korostaneet Kreikan historian katkoksia ja monia kansoja, mutta jatkuvuuden ajatus ja Bysantin maineen palautus ovat yhä osa sitä, miten useimmat kreikkalaiset näkevät itsensä. Παπαρρηγοπούλου-nimisiä katuja on Ateenassa ja monissa muissa kaupungeissa, ja hänen Historiansa myöhempiä, muiden tutkijoiden täydentämiä ja kommentoimia laitoksia saa yhä. Hyvä tehtävä: selaa kreikkalaista koulun historiankirjaa ja huomaa, miten se on jaettu kausiin; kysy sitten kreikkalaiselta ystävältä, onko Bysantti «meidän» historiaamme. Vastaus on yleensä kyllä, ja se on hänen perintönsä.

• Hänen isänsä surmattiin Konstantinopolissa kostotoimissa, jotka seurasivat vapaussodan puhkeamista 1821.
• Vuonna 1845 hänet erotettiin Kreikan valtionhallinnosta, koska hän oli syntynyt kuningaskunnan ulkopuolella.
• Hän kirjoitti suorana vastauksena Fallmerayerille, joka väitti, etteivät nykykreikkalaiset polveudu antiikin kreikkalaisista.
• Hän teki Bysantista, jota länsimaiset historioitsijat olivat pitkään halveksineet, Kreikan kansallishistorian keskeisen lenkin.