Pavlos Matesis

Matesis syntyi vuonna 1933 Divrissä, Ilian vuoristokylässä läntisellä Peloponnesoksella; kylän nimi on nykyään Lampeia. Hänen lapsuutensa osui modernin Kreikan historian synkimpään vuosikymmeneen: miehitykseen (1941–1944) ja sitä seuranneeseen sisällissotaan (1946–1949), nälän, kostotoimien ja jakautuneiden kylien vuosiin. Näistä lapsen silmin nähdyistä kokemuksista tuli hänen parhaiden teostensa raaka-ainetta.

Hän muutti Ateenaan, opiskeli näyttelemistä teatterikoulussa sekä musiikkia ja suoritti viulututkinnon. 1960-luvulla hän alkoi kirjoittaa näytelmiä: Ο σταθμός (Asema) voitti näytelmäkilpailun vuonna 1964, ja Η τελετή (Seremonia) sai valtion teatteripalkinnon vuonna 1966. Hänestä tuli yksi sen sukupolven näytelmäkirjailijoista, joka uudisti kreikkalaisen teatterin 1960- ja 1970-luvuilla, Loula Anagnostakin, Vasilis Ziogasin ja Dimitris Kechaidisin rinnalla. Hänen näytelmänsä sekoittivat realismia, mustaa huumoria ja absurdia ja tarkastelivat armottomasti kreikkalaista perhe-elämää, yhteiskunnan tekopyhyyttä ja historian arpia.

Matesis oli myös tuottelias kääntäjä Kreikan näyttämöille Aristofaneesta Shakespeareen, Molièreen, Tennessee Williamsiin ja Pinteriin, ja hän kirjoitti televisiosarjoja. Romaaniin hän siirtyi myöhään, yli viisikymppisenä, teoksella Αφροδίτη (Afrodite, 1986), ja juuri romaani teki hänet tunnetuksi ulkomailla: Η μητέρα του σκύλου käännettiin monille kielille. Hän kirjoitti romaaneja 2000-luvun loppuun asti. Vuonna 2011 hän sai aivohalvauksen esityksen aikana Theatro Technisissä, ja hän kuoli Ateenassa 20. tammikuuta 2013, pian kahdeksankymmenvuotispäivänsä jälkeen.

Hänen teatterinsa alkoi 1960-luvulla näytelmillä kuten Η τελετή (Seremonia) ja jatkui teoksilla kuten Περιποιητής φυτών (Kasvienhoitaja, 1989), joka voitti Karolos Koun -palkinnon. Ne ovat usein pinnalta groteskeja ja hauskoja ja alta julmia: suljettuja perheitä, pikkukaupunkeja, sovinnaisuuksien vankeja ja toistuva tunne siitä, että Kreikan julkinen elämä oli valheiden teatteria.

Η μητέρα του σκύλου (1990) on hänen mestariteoksensa. Kertoja Rarau kertoo oman elämänsä hengästyneellä puhutulla kreikalla, joka on täynnä virheitä, sananlaskuja ja koomisia väärinkäsityksiä. Miehityksen aikana pikkukaupungissa hänen isänsä on poissa, ja äiti makaa miehittäjäsotilaiden kanssa ruokkiakseen lapsensa. Vapautumisen koittaessa kaupunkilaiset ajavat äidin hiukset ja kuljettavat häntä kaduilla, eikä hän koskaan toivu. Rarau kasvaa ja ryhtyy näyttelijäksi, ja hän esittää roolinsa valtavalla ylpeydellä. Historian kauhua ei koskaan kuvata suoraan; se suodattuu naiivin, hellän ja itseään pettävän naisen äänen läpi, naisen, joka kieltäytyy olemasta uhri. Tulos on yhtä aikaa hyvin hauska ja musertava.

Hänen myöhemmät romaaninsa, muun muassa Ο παλαιός των ημερών (Ikiaikainen, 1994) ja Πάντα καλά (Kaikki hyvin, 1998), jatkoivat muistin, perheen ja Kreikan maaseudun tutkimista samalla hellyyden ja raivokkaan ironian sekoituksella.

Η μητέρα του σκύλου on yksi 1900-luvun viimeisten vuosikymmenten luetuimmista kreikkalaisista romaaneista. Sitä tutkivat uuskreikkalaisen kirjallisuuden opiskelijat, ja se on saatavilla englanniksi nimellä The Daughter, joten oppija voi lukea ne rinnakkain ja kuulla, mitä käännös menettää Raraun äänestä. Matesis kuuluu myös sodanjälkeisen kreikkalaisen näyttämön historiaan, ja hänen näytelmänsä palaavat yhä teattereihin. Dido Sotirioun ja Iakovos Kambanellisin rinnalla luettuna hän kuuluu niihin kirjailijoihin, jotka opettivat kreikkalaiset katsomaan taaksepäin miehitykseen ja sisällissotaan ilman virallista sankaruutta. Hänen kirjansa ovat tekijänoikeuden alaisia, joten etsi niitä kreikkalaisista kirjakaupoista ja kirjastoista.

• Hän julkaisi kuuluisimman romaaninsa, Η μητέρα του σκύλου, noin viisikymmentäseitsemänvuotiaana pitkän näytelmäkirjailijauran jälkeen.
• Romaani ilmestyi englanniksi nimellä The Daughter.
• Sen kertoja Rarau puhuu tarkoituksellisesti rikkinäistä, koomista kreikkaa, mikä tekee kirjasta kääntäjille sekä haasteen että ilon.
• Hän oli myös tuottelias näytelmien kääntäjä Kreikan näyttämöille.