Ioannis Theodorakopoulos

Theodorakopoulos syntyi 28. helmikuuta 1900 Vassarasin kylässä Lakoniassa, eteläisellä Peloponnesoksella. Hän opiskeli stipendiaattina Ateenan Rizarios-koulussa ja lähti sitten monien sukupolvensa lahjakkaiden kreikkalaisten tavoin saksankielisiin yliopistoihin: Wieniin (1920–1922) ja Heidelbergiin (1922–1925), joka oli tuolloin yksi eurooppalaisen filosofian suurista keskuksista ja jossa väiteltiin uuskantilaisesta perinteestä sekä uusista eksistenssin ja kulttuurin filosofioista; hän kuunteli Heinrich Rickertiä ja Karl Jaspersia ja väitteli tohtoriksi vuonna 1925 tutkielmalla olemisen dialektiikasta Platonilla. Siellä hän solmi elinikäisen ystävyyden kahden muun nuoren kreikkalaisen, Konstantinos Tsatsoksen ja Panagiotis Kanellopouloksen, kanssa; kreikkalainen aatehistoria kutsuu heitä «Heidelbergin sukupolveksi».

Palattuaan Kreikkaan kolmikko perusti vuonna 1929 aikakauslehden Αρχείον της Φιλοσοφίας και Θεωρίας των Επιστημών (Filosofian ja tieteenteorian arkisto), joka ilmestyi vuoteen 1940, yrityksenä tuoda vakavaa eurooppalaista filosofiaa kreikan kieleen. Sitten heidän tiensä erkanivat: Kanellopouloksesta tuli poliitikko ja hetkeksi pääministeri, Tsatsoksesta poliitikko ja myöhemmin tasavallan presidentti, kun taas Theodorakopoulos pysyi ennen kaikkea oppineena, vaikka hänkin toimi lyhyesti opetusministerinä vuosina 1945 ja 1966.

Hän opetti filosofiaa nuoressa Thessalonikin yliopistossa (professori vuodesta 1933) ja vuodesta 1939 Ateenan yliopistossa, josta hän lähti vuonna 1967 sotilasjuntan aikana. Hänet valittiin Ateenan akatemiaan vuonna 1960, hän oli sen puheenjohtaja vuonna 1963 ja pääsihteeri vuodesta 1966 kuolemaansa saakka; siellä hän perusti kreikkalaisen filosofian tutkimuskeskuksen. Hän kuoli Ateenassa 20. helmikuuta 1981 vietettyään yli puoli vuosisataa Platonin seurassa.

Theodorakopouloksen tuotannon keskiössä on Platon. Hänen teoksensa Εισαγωγή στον Πλάτωνα (Johdatus Platoniin, 1940) ei ole kuiva oppien tiivistelmä vaan kutsu lukea dialogeja elävänä filosofiana: Sokrateen kysymykset oikeudenmukaisuudesta, sielusta, rakkaudesta ja kuolemasta, keskustelujen draama, myytit ja kuvat, joiden kautta Platon puhuu, kun argumentti saavuttaa rajansa. Hän kirjoitti muitakin tutkimuksia, kuten Πλάτων – Πλωτίνος – Ωριγένης (Platon – Plotinos – Origenes, 1959), sekä Goethen Faustia käsittelevän kirjan (1956), joka sai valtionpalkinnon, ja luennoi Platonista vuosikymmeniä; monille kreikkalaisille lukijoille hänen kirjansa olivat ensimmäinen silta koulun muinaiskreikan ja varsinaisen filosofian välillä.

Hänen lähestymistapansa heijasti Heidelbergissä saatua koulutusta. Hän luki kreikkalaisia saksalaisen filosofian, aatehistorian ja kulttuurifilosofian työkaluin, eikä hän nähnyt antiikin ajattelua museona vaan arvojen lähteenä nyky-Kreikalle ja -Euroopalle. Tsatsoksen ja Kanellopouloksen kanssa hän kuului sukupolveen, joka halusi antaa Kreikalle oman filosofisen kielen yliopiston vaativalla mutta arvokkaalla kreikalla. Hänen tyylinsä, harkittu ja ylevä, pitkine virkkeineen ja abstrakteine substantiiveineen, on tälle perinteelle tyypillinen, ja se on osa sitä, mikä tekee hänen kirjoistaan erinomaisen koulun edistyneelle kreikan lukijalle.

Theodorakopouloksen Εισαγωγή στον Πλάτωνα löytyy yhä kreikkalaisten filosofian ja klassillisen filologian opiskelijoiden hyllyistä ja antikvariaateista kaikkialta Ateenasta – hyvä ensimmäinen hankinta C2-tason opiskelijalle, joka haluaa lukea Platonista kreikaksi. Kreikkalaisessa aatehistoriassa hänen nimensä liittyy Tsatsokseen ja Kanellopoulokseen, ja «Heidelbergin sukupolvi» on yhä viitekohta, kun keskustellaan siitä, miten filosofia tuli uuskreikkaan. Ateenan akatemian jäsenenä hän kuuluu instituution historiaan. Sivuston Platonia ja Sokratesta käsittelevät sivut ovat luonteva seuraava askel: lue sivu Puolustuspuheesta ja lue sitten, mitä Theodorakopoulos siitä teki.

• Hänet, Konstantinos Tsatsos ja Panagiotis Kanellopoulos muistetaan yhdessä «Heidelbergin sukupolvena».
• Kolmesta ystävästä yhdestä tuli pääministeri ja toisesta tasavallan presidentti; hän pysyi filosofina, vaikka oli kahdesti lyhyen aikaa opetusministeri.
• Hänet valittiin Ateenan akatemiaan vuonna 1960, hän johti sitä vuonna 1963 ja oli sen pääsihteeri vuosina 1966–1981.
• Vuonna 1975 hän perusti Mystrasin lähellä sijaitsevaan Magoulaan vapaan filosofian koulun, joka nimettiin bysanttilaisen filosofin Plethonin mukaan.