Vaso Katraki

Katraki syntyi vuonna 1914 Aitolikossa, pienessä kaupungissa, joka on rakennettu saarelle laguunissa lähellä Mesolongia Länsi-Kreikassa. Veden, ruokojen ja kiven maisema sekä kalastajien raskas elämä seurasivat häntä aina. Vuonna 1936 hän aloitti Ateenan taideakatemiassa, jossa hän opiskeli maalausta Konstantinos Parthenisin johdolla ja löysi grafiikan, taiteen, josta tuli hänen omansa, Giannis Kefallinosin luona, joka uudisti tuolloin kreikkalaista taidegrafiikkaa. Hän valmistui 1940.

Sota ja Saksan miehitys muovasivat häntä taiteilijana ja kansalaisena. Noina vuosina hän ja hänen miehensä, lääkäri Giorgos Katrakis, liittyivät vastarintarintama EAM:iin, ja hän teki puupiirroksia nälästä, surusta ja taistelusta, yksinkertaisia ja suoria kuvia, joita voitiin monistaa ja levittää. Hän pysyi vasemmistolaisena, ja vasemmiston tappio sisällissodassa sekä seuraavien vuosikymmenten vainot näkyvät hänen työssään.

1950- ja 1960-luvuilla hänen taiteensa kypsyi ja maineensa kasvoi Kreikassa ja ulkomailla. Vuonna 1966 hän esitti kaksi monumentaalista teosta 33. Venetsian biennaalissa, muun muassa Η πτώση του Καραϊσκάκη (Karaiskakisin kaatuminen), ja sai kansainvälisen Tamarind-litografiapalkinnon, harvinaisen kansainvälisen tunnustuksen kreikkalaiselle taidegraafikolle. Vuotta myöhemmin, 21. huhtikuuta 1967, sotilasvallankaappauksen ensimmäisenä päivänä, hänet pidätettiin ja lähetettiin vankilasaari Gyarokselle muiden diktatuurin vastustajien kanssa; kansainvälinen kampanja sai hänet vapautetuksi 1968. Demokratian palattua 1974 hän jatkoi työtään ja näyttelyitään Ateenassa, kunnioitettuna yhtenä sukupolvensa merkittävimmistä kreikkalaisista taiteilijoista, kuolemaansa asti 1988.

Katrakin ensimmäinen suuri teoskokonaisuus koostuu puupiirroksista. Mustavalkoisina, syvin viilloin ja voimakkain kontrastein hän kuvasi aikansa ihmisiä: mustiin pukeutuneita naisia, työläisiä, pakolaisia, kuolleita ja heitä sureviaan. Näissä kuvissa ei ole mitään koristeellista; kansanomaisen itkuvirren tavoin ne puhuvat harvoin, raskain sanoin. Hänen hahmonsa ovat usein edestä kuvattuja, liikkumattomia, melkein kuin ikoneja tai arkaaisia patsaita, ja tämä liikkumattomuus antaa niille voimaa.

Noin vuodesta 1950 hän kehitti henkilökohtaisimman tekniikkansa: kivikaiverruksen. Puun sijaan hän kaiversi suoraan hiekkakivilaattoihin ja vedosti niistä tai esitti itse kaiverretut kivet. Karhea ja ikivanha materiaali sopi täydellisesti hänen aiheisiinsa. Suuret päät ja vartalot nousevat kivestä kuin olisivat aina olleet sen sisällä, ja pinnan halkeamat ja syyt tulevat osaksi kuvaa. Lapsiaan sylissään pitävät äidit, sidottukätiset miehet, hahmot kaltereiden takana, yhdessä seisovat väkijoukot: hänen aiheitaan ovat kipu, vastarinta ja ihmisarvo, mutta myös kestävyys ja toivo.

Hänen tyylinsä yhdistää useita kreikkalaisia perinteitä, bysanttilaisen ikonin, paimenten ja kivenhakkaajien kansanomaisen veiston sekä varhaisen kreikkalaisen kuvanveiston yksinkertaisuuden, moderniin, lähes abstraktiin muodontajuun. Hänen kuvansa liittyivät läheisesti vastarinnan ja poliittisen maanpaon muistoon Kreikassa. Harva kreikkalainen taiteilija on ilmaissut 1900-luvun yhteistä kokemusta yhtä ankarasti ja yhtä hellästi.

Paras paikka tutustua Katrakiin on hänen kotikaupunkinsa: Aitolikon Μουσείο Βάσως Κατράκη (Vaso Katrakin museo, virallisesti graafisten taiteiden keskus), joka avattiin 2006, säilyttää teokset, jotka hän jätti synnyinseudulleen: vedoksia ja kaiverrettuja kiviä, jotka näyttävät, miten hänen kuvansa syntyivät. Hänen teoksiaan on myös Ateenan Kansallisgalleriassa ja muissa kreikkalaisissa kokoelmissa, ja ne esiintyvät usein vastarintaa ja kreikkalaista taidegrafiikkaa käsittelevissä näyttelyissä. Monet seuraavien sukupolvien kreikkalaiset taidegraafikot pitävät häntä esikuvana. Käynti Aitolikossa yhdessä läheisen Mesolongin ja sen laguunin kanssa on kaunis tapa nähdä maisema, joka hänet muovasi, ja oppija voi harjoitella yhden hänen hahmonsa kuvailemista kreikaksi: kuka se on, mitä se ilmaisee, mitä kivi siihen lisää.

• Hän kaiversi suoraan kiveen, tekniikalla, jonka hän teki omakseen 1950-luvulta lähtien.
• Vuonna 1966 hän voitti kansainvälisen Tamarind-litografiapalkinnon Venetsian biennaalissa.
• Vuotta myöhemmin, vuoden 1967 vallankaappauksen ensimmäisenä päivänä, sotilasjuntta pidätti hänet ja lähetti vankilasaari Gyarokselle.
• Hänen kotikaupunkinsa Aitoliko on rakennettu saarelle laguunissa, ja tämä maisema leimasi hänen taidettaan.