Nikos Kazantzakis

Kazantzakis syntyi Iraklionissa 18. helmikuuta 1883, kun Kreeta oli vielä osmanien vallan alla, ja hänen lapsuutensa kreetalaiset kansannousut, joihin hänen isänsä osallistui, antoivat hänelle koko elämän teemat: taistelun ja vapauden. Hän opiskeli oikeustiedettä Ateenassa (1902–06) ja filosofiaa Pariisissa (1907–09), jossa hän kuunteli Henri Bergsonin luentoja, ja palasi kirjailijana, jolla oli valtava tiedonnälkä: Nietzsche, buddhalaisuus, Lenin ja Kristus kulkisivat kaikki hänen tuotantonsa läpi. Vuonna 1911 hän meni naimisiin Galateia Alexioun kanssa; avioliitto päättyi, ja vuonna 1945 hän avioitui Eleni Samioun kanssa, joka oli ollut hänen kumppaninsa 1920-luvulta asti.

Vuonna 1917 hän yritti pyörittää ruskohiilikaivosta Manissa Giorgis Zorbas -nimisen työmiehen kanssa; seikkailu epäonnistui taloudellisesti mutta antoi hänelle hänen tunnetuimman henkilöhahmonsa. Sitten seurasi vuosikymmeniä matkoja toimittajana ja levottomana pyhiinvaeltajana Venäjälle, Japaniin, Kiinaan, Espanjaan, Egyptiin, Siinaille ja Englantiin, ja niistä syntyivät hänen matkakirjansa Ταξιδεύοντας (Matkoilla). Vuodesta 1933 hän asui enimmäkseen Aiginan saarella, jossa hän kirjoitti Odysseian, ja sodan jälkeen hän toimi lyhyesti ministerinä Kreikan hallituksessa (1945) ja työskenteli UNESCOlle Pariisissa.

Vuonna 1948 hän asettui Antibesiin Ranskan Rivieralle, ja siellä, kuusikymppisenä, hän kirjoitti yhdessä poikkeuksellisessa luomisen puuskassa romaanit, jotka tekivät hänet kuuluisaksi. Hänet ehdotettiin Nobelin palkinnon saajaksi useita kertoja, myös vuonna 1957, jolloin palkinnon sai Albert Camus. Hän sairastui Kiinan-matkalla ja kuoli Freiburgissa Saksassa 26. lokakuuta 1957. Kreikan kirkko oli hyökännyt häntä vastaan Viimeisen kiusauksen vuoksi, eikä häntä haudattu hautausmaalle vaan Iraklionin venetsialaisten muurien Martinengon bastionille kaupungin ylle.

Suurimman osan elämästään Kazantzakis piti itseään runoilijana ja filosofina. Hänen lyhyt uskontunnustuksensa Ασκητική (Askeesi: Jumalan pelastajat, 1927) ja hänen Οδύσσεια (Odysseia: moderni jatko-osa, 1938), Homeroksen jatko-osa 33 333 seitsentoistatavuisessa säkeessä, jossa Odysseus lähtee jälleen Ithakasta ja päättää elämänsä Etelämantereella, olivat hänen omasta mielestään hänen elämäntyönsä. Harva lukee niitä nykyään.

Vuoden 1941 jälkeen kirjoitetut romaanit ovat aivan toinen asia. Βίος και Πολιτεία του Αλέξη Ζορμπά (Alexis Zorbas, 1946) asettaa kirjaviisaan kertojan rinnalle Zorbasin, ikääntyvän makedonialaisen työmiehen, joka syö, tanssii, rakastaa ja suree koko ruumiillaan, kreetalaisella rannalla, jossa he yrittävät pyörittää kaivosta; se on romaani siitä, miten eletään. Ο Καπετάν Μιχάλης (Vapaus tai kuolema, 1953) kertoo Kreetan vuoden 1889 kapinasta ja hurjasta päälliköstä, jonka esikuvana oli hänen isänsä. Ο Χριστός ξανασταυρώνεται (Kristus ristiinnaulitaan uudelleen, 1954) seuraa kreikkalaista kylää Vähässä-Aasiassa, joka valmistelee pääsiäisen kärsimysnäytelmää, ja kun pakolaisia saapuu, Kristuksen ja apostolien rooleihin valitut kyläläiset alkavat elää roolejaan todeksi. Ο τελευταίος πειρασμός (Viimeinen kiusaus, 1955) kuvittelee Jeesuksen miehenä, jota tavallinen elämä houkuttelee loppuun asti; teos toi hänelle ortodoksisen kirkon vihamielisyyden ja vuosikymmeniä myöhemmin Martin Scorsesen elokuvan. Αναφορά στον Γκρέκο (Raportti El Grecolle, 1961), joka julkaistiin hänen kuolemansa jälkeen, on hänen omaelämäkertansa, osoitettu maalari El Grecolle, toiselle kreetalaiselle. Kazantzakis kirjoitti rikasta, omaleimaista kansankieltä, täynnä matkoillaan keräämiään kreetan murteen sanoja, mikä tekee hänestä vaikeamman luettavan kuin hänen yksinkertaiset aiheensa antavat ymmärtää, mutta myös erehtymättömän tunnistettavan.

Aloita elokuvasta: Michael Cacoyanniksen Alexis Zorbas (1964) teki sirtakista ja Theodorakisin sävelmästä Kreikan äänen ulkomailla, ja rantatanssia lainataan kaikkialla, vaikka kirja on synkempi ja parempi. Iraklionin lentoasema on nimetty Nikos Kazantzakisin mukaan, hänen hautansa Martinengon bastionilla kolmirivisine hautakirjoituksineen on pyhiinvaelluspaikka, ja Myrtian kylässä, hänen isänsä kotikylässä, on Kazantzakis-museo, jossa ovat hänen käsikirjoituksensa ja kirjoituspöytänsä. Otteita hänen romaaneistaan ja Raportista El Grecolle on koulujen antologioissa. Hänen hautakirjoituksensa «Δεν ελπίζω τίποτα. Δε φοβούμαι τίποτα. Είμαι λέφτερος» on luultavasti nykykreikkalaisen proosan lainatuin lause. Hänen kirjojaan on käännetty kymmenille kielille, enemmän kuin kenenkään muun kreikkalaisen romaanikirjailijan.

• Hänen Odysseiassaan on tasan 33 333 säettä, ja sen valmistuminen vei kolmetoista vuotta ja seitsemän versiota.
• Todellinen Zorbas, Giorgis Zorbas, oli makedonialainen kaivosmies, jonka Kazantzakis palkkasi vuonna 1917 pyörittämään ruskohiilikaivosta Manissa; kaivos epäonnistui.
• Iraklionin kansainvälinen lentoasema kantaa hänen nimeään.
• Hänen hautansa on Iraklionin venetsialaisilla kaupunginmuureilla, kaikkien hautausmaiden ulkopuolella, hänen kirkon kanssa käymänsä kiistan vuoksi.