Georgios Drosinis

Drosinis syntyi Ateenassa 9. joulukuuta 1859 vanhassa Plakan kaupunginosassa perheeseen, jonka juuret olivat Mesolongissa, vuoden 1826 suuren piirityksen kaupungissa. Hän kävi Varvakeio-koulua, opiskeli sitten ilman suurempaa innostusta oikeustiedettä Ateenan yliopistossa ja vietti 1880-luvulla useita vuosia Saksassa, Leipzigissä, Dresdenissä ja Berliinissä, missä hän opiskeli kirjallisuutta ja taidehistoriaa. Ateenasta hän löysi ystävänsä: Kostis Palamasin, Nikos Kambasin ja muut nuoret runoilijat, joita alettiin kutsua uudeksi ateenalaiseksi koulukunnaksi eli vuoden 1880 sukupolveksi.

Hän oli yhtä lailla instituutioiden kuin säkeiden mies. 1880-luvulla hän toimitti kirjallisuuslehteä Εστία (Hestia), josta tuli hänen johdollaan päivälehti vuonna 1894. Vuodesta 1899 hän oli Dimitrios Vikelasin perustaman yhdistyksen Σύλλογος προς διάδοσιν ωφελίμων βιβλίων (Hyödyllisten kirjojen levittämisen seura) sihteeri ja myöhemmin puheenjohtaja; seuran tarkoitus oli saada halpoja, hyvin tehtyjä kirjoja tavallisten kreikkalaisten käsiin, ja hän johti sitä puoli vuosisataa. Opetusministeriössä hän johti kirjallisuuden ja kuvataiteiden osastoa (1914–1920 ja 1922–1923), missä hän edisti koulukirjastoja.

Vuonna 1918 hän osti veljensä kanssa vanhan sukutalon Kifisiasta, Ateenan pohjoispuolisesta puutarhaesikaupungista, ja vuodesta 1939 hän asui siellä pysyvästi. Hän kirjoitti vielä kahdeksankymppisenä, julkaisi viimeisen kokoelmansa 1947 ja kuoli Kifisiassa 3. tammikuuta 1951 yhdeksänkymmentäyksivuotiaana, sukupolvensa viimeisenä elossa olleena.

Drosinis julkaisi ensimmäisen kirjansa Ιστοί αράχνης (Hämähäkinseitit) vuonna 1880 kaksikymmenvuotiaana, ja sitä seurasivat Σταλακτίται (Tippukivet, 1881), Ειδύλλια (Idyllejä, 1884) ja Αμάραντα (Amarantit, 1890). Nimet ovat tarkoituksella vaatimattomia. Edellisen sukupolven äänekkään isänmaallisen retoriikan vastapainoksi nämä ovat pieniä, hiottuja kansankielisiä runoja, joita ystävät kutsuivat joskus hänen nimellään leikitellen «ποίηση της δροσιάς» (δροσιά tarkoittaa raikkautta, kastetta): kylän tyttö, kukkiva mantelipuu, kukkuloiden taakse laskeva aurinko, pääskysen pesä, vieraaseen maahan haudatut vainajat. Hän oppi kreikkalaisesta kansanlaulusta ja opiskeluaikoinaan lukemastaan saksalaisesta lyriikasta ja antoi kreikkalaiselle runoudelle keveyden, joka siltä oli puuttunut.

Proosassa hän kirjoitti paimenidyllin Αμαρυλλίς (Amaryllis, 1886), maaseudulle sijoittuvan kesäisen rakkaustarinan, josta tuli suuri menestys, romaanit Το βοτάνι της αγάπης (Rakkauden yrtti, 1901) ja Έρση (Ersi, 1922), novelleja kylästä ja kaupungista sekä satuja lapsille. Myöhemmät kokoelmat Φωτερά σκοτάδια (Valoisa pimeys, 1915), Κλειστά βλέφαρα (Suljetut silmäluomet, 1918), Το μοιρολόι της όμορφης (Itkuvirsi kauniille tytölle, 1927) ja Θα βραδιάζει (Ilta laskeutuu, 1930) ovat hiljaisempia ja surullisempia, vanhuuden ja jäähyväisten runoja, yhä samalla kirkkaalla kielellä. Drosinisilla ei koskaan ollut Palamasin kunnianhimoa tai laaja-alaisuutta, ja hän tiesi sen; hänellä oli hienotunteisuutta, musiikkia ja rakkautta tavallisiin asioihin sekä lahja sanoa ne sanoilla, jotka lapsi osaa lukea.

Paras tapa tutustua Drosinisiin on sama kuin kreikkalaisilla: alakoulun lukukirja, jossa hänen lyhyet runonsa vuodenajoista ja maaseudusta ovat olleet sukupolvien ajan, ja vanhan Ateenan serenadit. Hänen runostaan Ανθισμένη αμυγδαλιά (Kukkiva mantelipuu) tuli klassinen καντάδα, laulu, jota opiskelijat yhä laulavat kitaran säestyksellä, ja se antoi nimen vuoden 1959 elokuvalle. Hänen talonsa Kifisiassa asemalle vievän tien varrella kuuluu kunnalle, ja siinä on vuodesta 1997 toiminut Drosinis-museo, jossa ovat hänen työhuoneensa, muotokuvia ja käsikirjoituksia, hänen nimeään kantavan yleisen kirjaston vieressä. Monissa Kreikan kaupungeissa on Οδός Δροσίνη, yleensä lähellä Palamasin mukaan nimettyä katua. Koska hän kuoli 1951, hänen tuotantonsa on vapaasti käytettävissä, ja hänen runojensa kreikankieliset tekstit ovat vapaasti saatavilla verkossa.

• Hän julkaisi ensimmäisen kokoelmansa kaksikymmenvuotiaana vuonna 1880 ja viimeisen kahdeksankymmentäseitsemänvuotiaana vuonna 1947.
• Viisikymmentä vuotta hän johti Hyödyllisten kirjojen levittämisen seuraa, joka myi halpoja klassikkopainoksia ja käytännön oppaita kaikkialla Kreikassa.
• Ystävät leikittelivät hänen nimellään: δροσιά tarkoittaa kastetta tai viileyttä, ja hänen säkeitään kiitettiin juuri tuosta raikkaudesta.
• Hän eli kauemmin kuin yksikään muu vuoden 1880 sukupolven runoilija ja kuoli yhdeksänkymmentäyksivuotiaana vuonna 1951.