Sotiria Bellou

Bellou syntyi 22. elokuuta 1921 Drosian kylässä lähellä Khalkista, Euboian saaren kaupunkia, jonka kuuluisa silta yhdistää mantereeseen. Hän kasvoi köyhässä perheessä ja tuli vielä nuorena Ateenaan. Saksan miehityksen aikana (1941–44) hän osallistui vastarintaliikkeeseen, ja vuonna 1943 hänet pidätettiin petoksen jälkeen ja Gestapo kidutti häntä; nämä kovat vuodet muovasivat sitä sitkeyttä, jonka ihmiset myöhemmin kuulivat hänen äänessään.

Sodan jälkeen hän lauloi Ateenan pienissä tavernoissa. Noin vuonna 1947 Vassilis Tsitsanis kuuli hänet ja otti hänet mukaansa. Hänen kanssaan Bellou lauloi «Τζίμης ο Χοντρός» (Lihava Jimmy) -klubilla ja levytysstudioissa, ja hänen syvä äänensä Tsitsaniksen buzukin rinnalla tuli yhdeksi sodanjälkeisen kreikkalaisen laulun klassisista soundeista. 1950- ja 1960-luvuilla, kun rebetiko meni pois muodista ja kevyempi populaarimusiikki valtasi alaa, hänellä oli vaikeita vuosia. Vuodesta 1966 hän työskenteli nuorempien säveltäjien, kuten Dionysis Savvopouloksen, kanssa, ja rebetikon uusi nousu 1970-luvulla sotilasdiktatuurin kaatumisen jälkeen teki hänestä jälleen tähden: opiskelijat ja nuoret muusikot täyttivät salit kuullakseen häntä, ja hän levytti ja esiintyi taas, nyt elävänä legendana. Hän lauloi korkeaan ikään asti ja kuoli Ateenassa 27. elokuuta 1997.

Bellou ei kirjoittanut lauluja; hän oli tulkitsija, ja hänen taiteensa oli ääni. Se oli naiselle epätavallisen matala, lähellä miehen äänialaa, kuiva, lähes karhea eikä koristeltu koristelun vuoksi. Hän lauloi seisten paikallaan, ilman eleitä, eikä yrittänyt miellyttää. Miesten maailmassa, buzukinsoittajien, tavernanpitäjien ja ζεϊμπέκικο-tanssijoiden keskellä, hän lauloi raskaita lauluja tasavertaisena, ja miehet kohtelivat häntä sellaisena.

Hänen nimensä liittyy ennen kaikkea Tsitsanikseen. Vuonna 1948 hän lauloi Prodromos Tsaousakiksen kanssa kappaleen Συννεφιασμένη Κυριακή (Pilvinen sunnuntai) ensimmäisellä levytyksellä; Tsitsanis oli kirjoittanut laulun miehitetyssä Thessalonikissa, ja monet kreikkalaiset kutsuvat sitä toiseksi kansallislaulukseen. Seuraavina vuosina hän levytti kymmeniä Tsitsaniksen lauluja rakkaudesta, petoksesta, köyhyydestä ja yöstä, ja lauloi myös vanhempien rebetiko-mestarien, kuten Markos Vamvakariksen, lauluja. 1970-luvulla hänen levynsä ja konserttinsa tutustuttivat vanhaan ohjelmistoon nuoren yleisön, joka oli kasvanut rockin sekä Theodorakisin ja Hadjidakisin taidelaulujen parissa. Heille Bellou ei ollut nostalgiaa vaan aitoutta: köyhistä kaupunginosista ja satamista syntyneen musiikin todellinen ääni.

Monille kreikkalaisille Bellou on yhä rebetikon ääni, ja hänen levytyksensä löytyvät helposti mistä tahansa musiikkipalvelusta. Aloita vuoden 1948 Pilvisestä sunnuntaista Tsaousakiksen kanssa ja kuuntele sitten hänen 1970-luvun konserttitallenteitaan, jolloin hänen äänensä oli vielä syvempi. Hänet mainitaan usein yhdessä Marika Ninoun kanssa yhtenä Tsitsaniksen kulta-ajan kahdesta suuresta naisesta, ja nykyiset nuoret rebetiko-laulajat mittaavat itseään yhä häntä vasten. Hänen elämästään on tehty kirjoja ja dokumenttielokuvia, ja kotikaupungissaan Khalkisissa hänet muistetaan yhtenä sen kuuluisista lapsista. Hyvä harjoitus: kuuntele yksi hänen laulamansa laulu ja kirjoita ylös sanat, jotka tunnistat, καρδιά, νύχτα, αγάπη.

• Joulukuussa 1944 hän taisteli Ateenan taistelussa ja haavoittui.
• Hän oli vastarintaliikkeessä Saksan miehityksen aikana ja hänet pidätettiin sen vuoksi.
• Pilvisen sunnuntain ensimmäisellä levytyksellä vuonna 1948 kuuluu hänen äänensä Prodromos Tsaousakiksen rinnalla.
• Hänen paluunsa 1970-luvulla oli nuorten ansiota, jotka eivät olleet vielä syntyneet hänen ensimmäisten levytystensä aikaan.