Rosa Eskenazi

Sarah Skinazi syntyi Konstantinopolissa luultavasti noin vuonna 1895, vaikka hän suurimman osan urastaan väitti syntyneensä vuonna 1910. Hänen perheensä oli köyhiä sefardijuutalaisia, Espanjasta karkotettujen juutalaisten espanjaa puhuvia jälkeläisiä, ja pian vuoden 1900 jälkeen he muuttivat Komotinin kautta Thessalonikiin. Siellä tyttö, joka oli käynyt koulua hyvin vähän, aloitti tanssijana kaupungin teattereissa ja kahviloissa. Noin vuonna 1913 hän karkasi varakkaan perheen nuoren miehen, Giannis Zardinidisin, kanssa ja otti nimen Rosa; mies kuoli muutamaa vuotta myöhemmin.

1920-luvulla hän lauloi Ateenan kabareissa, ja vuosikymmenen lopulla säveltäjä Panagiotis Toundas toi hänet Columbia Recordsille. Hänen ensimmäiset levynsä ilmestyivät vuonna 1929, ja muutamassa vuodessa hän oli levyttänyt noin kolmesataa laulua, usein outinsoittaja Agapios Tomboulisin ja viulisti Dimitris Semsisin kanssa. Uransa huipulla hänellä oli yksinoikeussopimus neljästäkymmenestä laulusta vuodessa. Saksan miehityksen aikana, kun lähes kaikki Thessalonikin juutalaiset karkotettiin ja murhattiin, hän piti yökerhoa Ateenassa, auttoi piileskeleviä ihmisiä ja oli pidätettynä vuonna 1943 kolme kuukautta.

Sodan jälkeen, vuodesta 1952, hän kiersi Yhdysvaltain kreikkalaisyhteisöjä, ja vuonna 1959 hän asettui jälleen Ateenaan. 1970-luvulla uusi sukupolvi löysi hänen vanhat levynsä; hän esiintyi televisiossa ja piti viimeisen konserttinsa Patrasissa vuonna 1977. Hän kuoli Ateenassa 2. joulukuuta 1980.

Eskenazi lauloi Vähän-Aasian kreikkalaiskaupunkien ja Konstantinopolin musiikkia, niin sanottua σμυρναίικο-tyyliä (smyrnalainen tyyli), sekä Pireuksen ja Ateenan varhaista ρεμπέτικο-musiikkia (rebetiko). Hänen yhtyeensä oli kahvilayhtye: viulu, outi, santuri, kitara ja niiden päällä hänen äänensä, korkea, kirkas ja koristeltu, sekä pitkä improvisoitu valitus nimeltä αμανές (amanes). Hän lauloi kreikaksi, turkiksi, armeniaksi ja ladinoksi, sefardijuutalaisten kielellä, ja siirtyi niiden välillä vaivatta, kuten hänen nuoruutensa sekoittuneet kaupungit olivat tehneet.

Hänen ohjelmistonsa oli valtava. Hän levytti kansanlauluja kuten Μαντήλι καλαματιανό (Kalamatan huivi) ja Κόφτηνε Ελένη την ελιά (Kaada oliivipuu, Eleni), kahvilalauluja kuten Η Μποέμισσα (Boheemityttö, n. 1930) ja Το καναρίνι (Kanarialintu), jonka musiikin teki viulisti Dimitris Semsis, sekä myös ”raskaita” lauluja hasiksesta ja huumeista; yksi niistä, Πρέζα όταν πιεις (Kun otat hyppysellisen), sensuroitiin Metaxasin diktatuurin aikana 1930-luvun lopulla. Hänen levyistään tekee ainutlaatuisia niiden vapaus: hän laulaa kuin joku, joka esiintyy pöydän ääressä muutaman askeleen päässä sinusta, nauraen, kiusoitellen ja valittaen yhtä aikaa, ja hän oli yksi harvoista aikansa naisista, joista tuli tähti tässä miesten maailmassa.

Paras tapa tutustua Eskenaziin on kuunnella hänen 1930-luvun levytyksiään, joita on helposti saatavilla ja jotka ovat yhä esikuva jokaiselle rebetikon ja smyrnalaisen laulun laulajalle; kreikkalaiset yhtyeet soittavat hänen ohjelmistoaan tavernoissa ja festivaaleilla nykyäänkin. Israelilaisen ohjaajan Roy Sherin vuoden 2011 dokumenttielokuva Suloinen kanarialintuni (Καναρίνι μου γλυκό) seuraa kolmea nuorta muusikkoa Kreikasta, Turkista ja Israelista heidän etsiessään häntä, ja sen ensi-ilta oli Thessalonikin dokumenttielokuvafestivaalilla. Hänen muistelmansa, Αυτά που θυμάμαι (Mitä muistan), jotka Kostas Chatzidoulis kokosi, julkaistiin vuonna 1982. Hänen tarinansa on myös ikkuna Thessalonikin juutalaiseen maailmaan ennen holokaustia.

• Suurimman osan elämästään hän väitti syntyneensä vuonna 1910, noin viisitoista vuotta todellista myöhemmin.
• 1930-luvun puoliväliin mennessä hän oli levyttänyt lähes kolmesataa laulua.
• Hän lauloi kreikaksi, turkiksi, armeniaksi ja ladinoksi, sefardijuutalaisten kielellä.
• Metaxasin hallinto sensuroi hänen laulunsa Πρέζα όταν πιεις.