Papaflessas

Georgios Flessas, myöhemmin Grigorios Dikaios, syntyi noin vuonna 1788 Polianin kylässä Messeniassa, Lounais-Peloponnesoksella. Hän opiskeli kuuluisassa Dimitsanan koulussa ja ryhtyi munkiksi ottaen nimen Grigorios; lempinimi Παπαφλέσσας tarkoittaa yksinkertaisesti ”isä Flessas”. Ylpeänä ja riitaisana hän joutui pian vastakkain sekä osmanivirkavallan että kirkollisten esimiestensä kanssa ja joutui lähtemään Peloponnesokselta Konstantinopoliin.

Siellä hänet vihittiin noin vuonna 1818 seuraan Φιλική Εταιρεία (Filiki Etaireia, ”Ystävien seura”), vallankumousta valmistelevaan salaseuraan, ja patriarkaatti teki hänestä arkkimandriitan. Takaisin Peloponnesokselle lähetettynä hän kulki kylästä luostariin värväten taistelijoita ja keräten rahaa. Peloponnesoksen ylimysten ja piispojen kokouksessa Vostitsassa (nykyinen Egio) tammikuussa 1821, kun monet halusivat odottaa, hän vaati kapinan aloittamista heti ja lupasi tukea, jota ei todellisuudessa ollut. 23. maaliskuuta 1821 hän oli Theodoros Kolokotroniksen ja Petros Mavromichaliksen kanssa, kun kreikkalaiset marssivat Kalamataan.

Vapaassa Kreikan valtiossa hän toimi sisä- ja poliisiministerinä, ja vuoden 1824 sisällisriidoissa hän asettui hallituksen puolelle Kolokotronista vastaan. Kun Ibrahim-paša nousi maihin Messeniassa egyptiläisen armeijansa kanssa vuonna 1825, Papaflessas pyysi päästä taistelemaan. Muutaman tuhannen miehen kanssa hän asettui Maniakin kukkulalle, ja siellä 20. toukokuuta 1825 (nykyisen kalenterin mukaan 1. kesäkuuta) hän ja lähes kaikki hänen miehensä saivat surmansa.

Papaflessas ei kirjoittanut kirjoja eikä voittanut pitkiä sotaretkiä; hänen saavutuksensa oli saada asiat tapahtumaan. Vuotta 1821 edeltävinä vuosina hän oli yksi Etaireian tehokkaimmista asiamiehistä Peloponnesoksella, vakuuttava saarnaaja, joka pystyi puhumaan kokonaisen kylän mukaan salaliittoon. Vostitsassa hänen kärsimättömyytensä ja liioitellut lupauksensa Venäjän avusta auttoivat työntämään epäröiviä ylimyksiä kohti kapinaa, joka alkoi vain muutamaa viikkoa myöhemmin.

Poliitikkona hän oli tarmokas, kunnianhimoinen ja kiistelty, toisten ihailema ja toisten epäilemä, ja hän otti kovan linjan Kreikan johtajien välisissä kiistoissa. Mutta juuri Μανιάκι (Maniaki) teki hänestä legendan. Keväällä 1825 Ibrahimin kurinalainen armeija eteni Messenian halki, ja monet kreikkalaiset joukot välttivät avointa taistelua. Papaflessas, silloin ministeri, päätti pysyä paikallaan ja taistella. Moninkertaisesti alakynnessä hänen miehensä pitivät asemansa tuntikausia, ennen kuin heidät lyötiin.

Sodan veteraanin Fotakosin, joka kirjoitti hänen elämäkertansa, mukaan Ibrahim käski nostaa papin ruumiin pystyyn puuta vasten ja osoitti kunnioitusta hänen rohkeudelleen. Oli jokainen yksityiskohta totta tai ei, tarina kuvaa sitä, miten kreikkalaiset taistelun näkevät: tappio, josta tuli moraalinen voitto, todiste siitä, ettei vallankumous antaisi periksi. Kreikkalaisessa muistissa Papaflessas seisoo Athanasios Diakosin ja Patraan piispa Germanoksen rinnalla yhtenä vuoden 1821 kirkonmiehistä.

Jokainen kreikkalainen lapsi tutustuu Papaflessasiin historiantunneilla ja koulujen juhlaesityksissä itsenäisyyspäivän, 25. maaliskuuta, tienoilla. Vuoden 1971 elokuvaa Παπαφλέσσας, jonka nimiroolissa on Dimitris Papamichail, näytetään yhä televisiossa kansallisina juhlapäivinä, ja se on helppo tapa tutustua tarinaan. Maniakissa, Gargalianoin lähellä Messeniassa, taistelua muistetaan joka vuosi toukokuun lopulla. Kalamata, ensimmäinen vuonna 1821 vapautettu kaupunki, juhlii 23. maaliskuuta joka vuosi, ja Παπαφλέσσα-nimisiä katuja on lähes jokaisessa Kreikan kaupungissa. Jos vierailet Messeniassa, yhdistä Kalamata ja Maniaki.

• ”Παπαφλέσσας” on lempinimi: ”παπα-” tarkoittaa ”isä” (pappi), ja Flessas oli hänen sukunimensä.
• Hän oli ministeri, kun hän päätti taistella Ibrahimia vastaan henkilökohtaisesti Maniakissa.
• Vostitsan kokouksessa tammikuussa 1821 hän oli äänekkäin välittömän kapinan puolestapuhuja.
• Kreikkalaiset ajoittavat taistelun yhä 20. toukokuuta 1825 vanhan juliaanisen kalenterin mukaan.