Konstantinos Kavafis

Kavafis syntyi Aleksandriassa 29. huhtikuuta 1863 nuorimpana yhdeksästä lapsesta varakkaaseen konstantinopolilaiseen kreikkalaiseen kauppiassukuun. Hänen isänsä kuoli vuonna 1870 ja liike romahti, ja perhe vietti vuodet 1872–1877 Englannissa, Liverpoolissa ja Lontoossa, missä poika oppi englannin niin hyvin, että hänen kreikassaan kuului koko elämän ajan lievä englantilainen korostus. Muutaman Konstantinopolissa vietetyn vuoden jälkeen 1880-luvulla hän palasi Aleksandriaan eikä oikeastaan enää koskaan lähtenyt sieltä.

Vuosina 1892–1922, kolmekymmentä vuotta, hän työskenteli virkailijana Egyptin yleisten töiden ministeriön kastelulaitoksessa ja täydensi palkkaansa välittäjänä puuvillapörssissä. Hän asui äitinsä kanssa tämän kuolemaan saakka vuonna 1899 ja sen jälkeen yksin toisen kerroksen asunnossa Rue Lepsiusilla, bordellin yläpuolella, sairaalan ja Pyhän Sabbaksen kreikkalaisen kirkon vieressä, ympäristössä, josta hän mielellään laski leikkiä. Hän oli homoseksuaali, ja noin vuoden 1910 jälkeen kirjoitetut rakkausrunot, hienovaraiset mutta yksiselitteiset, ovat modernin kirjallisuuden ensimmäisiä, jotka puhuvat siitä avoimesti.

Hän kieltäytyi julkaisemasta kirjaa. Sen sijaan hän painatti runojaan irtolehdille ja pieniin vihkosiin, joita hän antoi ystäville ja vieraille ja muokkasi jatkuvasti. E. M. Forster, joka tapasi hänet ensimmäisen maailmansodan aikana, esitteli hänet englantilaisille lukijoille. Kavafiksella todettiin kurkunpään syöpä vuonna 1932, hän menetti äänensä Ateenassa tehdyn leikkauksen jälkeen ja kuoli Aleksandriassa 29. huhtikuuta 1933, seitsemänkymmenvuotispäivänään.

Kavafis jakoi runonsa kolmeen ryhmään: historiallisiin, filosofisiin ja eroottisiin. Historialliset runot vierailevat harvoin klassisessa Ateenassa; ne suosivat hellenistisiä kuningaskuntia, Bysanttia ja Rooman idän kreikkalaisia kaupunkeja, ja ne ovat pieniä turhamaisuuden, tappion ja ironian draamoja. Runossa Περιμένοντας τους βαρβάρους (Barbaareja odottaessa, 1904) kokonainen kaupunki valmistautuu antautumaan valloittajille, jotka eivät koskaan tule, ja viimeinen säe kysyy, mitä me nyt teemme ilman heitä. Runossa Απολείπειν ο θεός Αντώνιον (Jumala hylkää Antoniuksen, 1911) Marcus Antoniusta kehotetaan hyvästelemään Aleksandria arvokkaasti, kun kaupunki liukuu hänen käsistään.

Filosofiset runot ovat niitä, joita lainataan. Η Πόλις (Kaupunki, 1910) varoittaa, ettei elämäänsä voi paeta vaihtamalla kaupunkia: «Η πόλις θα σε ακολουθεί» (kaupunki seuraa sinua). Ιθάκη (Ithaka, 1911) tekee Odysseuksen matkasta opetuksen elämästä: saari on veruke, matka on itse asia. Θερμοπύλες (Thermopylai, 1903) kunnioittaa niitä, jotka vartioivat asemiaan tietäen, että persialaiset lopulta pääsevät läpi, ja Κεριά (Kynttilät, 1899) laskee elämän päivät rivinä palavia ja sammuneita kynttilöitä. Eroottiset runot, kuten Θυμήσου, σώμα (Muista, ruumis) ja Μέρες του 1903 (Päiviä vuodelta 1903), muistelevat lyhyitä kohtaamisia halvoissa huoneissa hellästi ja anteeksi pyytelemättä. Hänen kielensä on harkittu sekoitus dimotikia ja vanhahtavaa katharevusaa, latteaa, tarkkaa ja epälyyristä, mikä tekee siitä poikkeuksellisen helppoa kääntää ja selittää, miksi Kavafis kuulostaa Kavafikselta jokaisella kielellä.

Paras johdatus on kuunnella Ithaka ääneen luettuna, kreikaksi tai suomeksi; se luettiin Jacqueline Kennedy Onassisin hautajaisissa vuonna 1994, ja se on painettu lukemattomiin valmistujaiskortteihin. Kreikkalaiset koululaiset lukevat lyseossa runot Ιθάκη, Η Πόλις, Θερμοπύλες ja Περιμένοντας τους βαρβάρους, ja säkeitä kuten «Σα βγεις στον πηγαιμό για την Ιθάκη» tai «Η πόλις θα σε ακολουθεί» lainataan lehtien otsikoissa ja arkipuheessa. Asunto entisellä Rue Lepsiusilla Aleksandriassa on nykyään Kavafis-museo, jota ylläpitää Onassis-säätiö, joka säilyttää myös hänen arkistoaan Ateenassa. Leonard Cohenin laulu «Alexandra Leaving» on vapaa versio runosta Jumala hylkää Antoniuksen, ja useat kreikkalaiset säveltäjät ovat säveltäneet runoja. Sivustolla on hänen kunniakseen tehty C2-tason kuunteluharjoitus ja C2-tason puheharjoitus hänen kääntämisestään.

• Hän syntyi ja kuoli samana päivänä, 29. huhtikuuta, vuosina 1863 ja 1933.
• Hän ei koskaan julkaissut kirjaa myyntiin; hänen runonsa kiersivät painetuilla lehdillä, joita hän jakoi itse, ja ensimmäinen kokoelmapainos ilmestyi vuonna 1935, kaksi vuotta hänen kuolemansa jälkeen.
• Hänen kanoninen tuotantonsa käsittää vain 154 runoa; monia muita hän hylkäsi tai kätki, ja ne julkaistiin myöhemmin «kätkettyinä» ja «keskeneräisinä» runoina.
• Hän työskenteli kolmekymmentä vuotta virkailijana kastelulaitoksessa ja kuvaili itseään vierailijoille pikemminkin runoilija-historioitsijaksi kuin virkamieheksi.