Manos Katrakis

Manos Katrakis syntyi vuonna 1908 Kastelli Kissamoussa, pikkukaupungissa Länsi-Kreetalla, ja tuli nuorena Ateenaan kokeilemaan onneaan teatterissa. Hän aloitti 1920-luvulla pienissä seurueissa ja revyissä oppien ammatin kiertueilla, ja 1930-luvulla hänestä oli tullut Kansallisteatterin (Εθνικό Θέατρο) jäsen; siellä hän sai ensimmäiset suuret roolinsa antiikin draamassa ja Shakespearessa.

Miehityksen ja sisällissodan aikana hän oli lähellä vasemmistoa, ja kuten monet sukupolvensa taiteilijat hänet pidätettiin sodan jälkeen ja lähetettiin maanpakoon. Koska hän kieltäytyi allekirjoittamasta julistusta, jolla olisi kieltänyt aatteensa, hän vietti lähes seitsemän vuotta saarileireillä Ai Stratisilla ja pahamaineisella Μακρόνησος-saarella (Makronisos), jolla pidettiin tuhansia vasemmistolaisia.

Palattuaan Ateenaan 1950-luvulla hän työskenteli johtavien teatteriseurueiden ja oman seurueensa kanssa ja näytteli kymmenissä kreikkalaisissa elokuvissa, usein isänä, pappina tai ankarana patriarkkana. Hän kiersi Kreikkaa antiikin tragedioiden kanssa ja toi Aiskhyloksen ja Sofokleen pikkukaupunkeihin, joissa niitä ei ollut koskaan nähty. Hän näytteli elämänsä loppuun asti ja kuoli Ateenassa vuonna 1984. Monille kreikkalaisille hän pysyi arvokkaan, tinkimättömän vasemmistotaiteilijan perikuvana.

Katrakis kuului näyttelijäsukupolveen, joka oli koulutettu deklamoivaan, sankarilliseen tyyliin, ja hänen soittimensa oli hänen äänensä: matala, voimakas, hidas ja kykenevä täyttämään ilman mikrofonia kymmenentuhannen paikan antiikin teatterin. Hänen kuuluisin näyttämöroolinsa oli Prometheus Aiskhyloksen teoksessa Προμηθεύς Δεσμώτης (Kahlehdittu Prometheus), titaani, joka kahlehdittiin kallioon, koska hän antoi tulen ihmisille – rooli, joka sopi sekä hänen ääneensä että hänen kuvaansa miehenä, joka ei taipunut vallan edessä.

Elokuvissa hänet tunnetaan parhaiten teoksesta Ηλέκτρα (Elektra, 1962), Michael Cacoyanniksen Euripides-elokuvasta, jossa Irene Papas näyttelee ja jossa hän esittää vanhaa kasvattajaa, joka tuo Oresteen kotiin. Hän esiintyi monissa suosituissa kreikkalaisissa elokuvissa 1950- ja 1960-luvuilla ja antoi tavallisesti arvokkuutta pienille rooleille.

Musiikin ystäville hän on teoksen Άξιον Εστί (Axion Esti, 1964) ääni; se on Mikis Theodorakisin oratorio Odysseas Elytisin runoon: ensimmäisellä levytyksellä Grigoris Bithikotsis laulaa laulut ja Katrakis lukee proosajaksot. Nuo juhlalliset ja lämpimät luennat opettivat kokonaiselle sukupolvelle, miltä Elytisin kreikka saattoi kuulostaa, ja ne ovat yhä yksi ääneen luetun kreikkalaisen runouden klassisista levytyksistä.

Paras tapa tutustua Katrakisiin on kuunnella: laita soimaan vuoden 1964 levytys teoksesta Άξιον Εστί ja kuuntele, kuinka hän lukee Elytisiä Bithikotsisin laulujen välissä. Katso sitten Ηλέκτρα (1962), joka löytyy helposti tekstitettynä, ja hänen vanha kasvattajansa Irene Papasin rinnalla. Kunnallinen ulkoilmateatteri «Μάνος Κατράκης» Sykiesissä, Thessalonikin yläpuolisilla kukkuloilla, kantaa hänen nimeään ja tarjoaa konsertteja ja näytelmiä joka kesä. Kreikkalaiset teatterikoulut mainitsevat hänet yhä suuren traagisen äänen esikuvana, ja hänen tarinansa on osa Makronisoksen ja sodanjälkeisten maanpakolaisten muistoa.

• Hän oli kotoisin Kastelli Kissamousta, Kreetan läntisimmästä pikkukaupungista.
• Sisällissodan jälkeen hänet karkotettiin saarileireille, muun muassa Makronisokselle.
• Theodorakisin Axion Estin ensimmäisellä levytyksellä (1964) hän on lukija ja Grigoris Bithikotsis laulaja.