Marika Ninou

Ninou syntyi Evangelia Atamianina vuonna 1922 laivalla Ευαγγελίστρια (Evangelistria), joka kuljetti hänen perhettään ja muita armenialaisia pakolaisia Smyrnasta Pireukseen Vähän-Aasian katastrofin jälkeen. Hänen tiensä lavalle oli epätavallinen. Vuonna 1944 hän tapasi akrobaatti Nikos Nikolaidisin, joka tunnettiin nimellä Nino; hän työskenteli ensin tämän seurueen lippukassalla ja tuli sitten hänen parikseen akrobaattinumeroon «Ντούο Νίνο» (Duo Nino), jonka kanssa he kiersivät. Ninon äiti, näyttelijä, antoi hänelle nimen Marika suuren näyttelijän Marika Kotopoulin mukaan, ja Ninolta tuli hänen sukunimensä.

Vuonna 1948 laulaja Stellakis Perpiniadis teki hänestä pääsolistin Florida-klubille Ateenan Alexandras-kadulla. Sitten tuli tapaaminen, joka muutti hänen elämänsä: vuonna 1949 hän otti Sotiria Bellou'n paikan sodanjälkeisen kansanlaulun tärkeimmän säveltäjän Vassilis Tsitsaniksen yhtyeessä «Τζίμης ο Χοντρός» (Lihava Jimmy) -tavernassa Acharnon-kadulla. Ihmiset jonottivat ulkona kuullakseen heitä, ja heidän levynsä levittivät laulut koko maahan. Yhteistyö oli myrskyisää ja riidat katkaisivat sen usein, mutta siitä syntyi klassisia levytyksiä, ja vuonna 1951 he lauloivat jopa yhdessä Konstantinopolissa.

1950-luvun puolivälissä hän sairastui syöpään. Hänet leikattiin Ateenassa ja hän lähti hoitoon Yhdysvaltoihin, mutta hän kuoli 23. helmikuuta 1957 vain kolmenkymmenenviiden vuoden ikäisenä, ja koko kansanmusiikin maailma suri häntä.

Ninou ei kirjoittanut lauluja; hänen taiteensa oli hänen äänensä. Se oli kirkas, hieman nasaalinen, terävä ja täynnä tunnetta, ja hän lauloi hitaat ζεϊμπέκικα- ja χασάπικα-laulut niin tarkasti, että jokainen sana kuului. Aikana, jolloin rebetiko oli ollut miesten maailma, hän osoitti yhdessä Sotiria Bellou'n kanssa, että naisen ääni pystyi kantamaan sen surun ja ylpeyden yhtä hyvin. Tuskin kymmenessä vuodessa hän levytti noin 170 laulua 78 kierroksen levyille, pääsolistina tai toisena äänenä.

Hänen nimensä liittyy ennen kaikkea Tsitsaniksen lauluihin, kuten Για τα μάτια π' αγαπώ (Silmien vuoksi, joita rakastan, 1949) ja Ο τραυματίας (Haavoittunut, 1949). Hän lauloi myös muille aikansa säveltäjille, esimerkiksi Manolis Chiotisin laulun Ώρες σε κρυφοκοιτάζω (Tunteja katselen sinua salaa, 1948) ja Giorgos Mitsakisin laulun Στα μπουζούκια να με πας (Vie minut buzukiklubille, 1950).

Yksi hänen arvokkaimmista perinnöistään on konserttitallenne, jonka eräs harrastaja teki nauhurilla vuonna 1955 «Τζίμης ο Χοντρός» -klubilla ja joka julkaistiin levynä vasta vuonna 1977. Kreikkalainen kansanmusiikki äänitettiin tuolloin lähes aina studiossa, joten tämä nauha on harvinainen tilaisuus kuulla, miltä ilta buzukiklubilla kuulosti: salin hälinä, puheet laulujen välissä ja Ninoun ääni täyttämässä tilan.

Ninoun levyjä löytyy nykyään helposti, ja «Για τα μάτια π' αγαπώ» on hyvä ensimmäinen laulu. Ninoun ja Bellou'n kuunteleminen peräkkäin on oppitunti kahdesta hyvin erilaisesta tavasta laulaa samaa musiikkia. Hänen lyhyt ja osin arvoituksellinen elämänsä on innoittanut Kreikassa kirjoja, näytelmiä ja televisiodokumentteja, ja hänen tarinansa kerrotaan usein yhdessä Tsitsaniksen ja heidän klubinsa tarinan kanssa. Tavernoissa ja musiikkiklubeilla laulajat esittävät yhä lauluja, jotka hän teki tunnetuiksi, ja monet sanovat oppineensa ne hänen levyiltään. Opiskelija voi kuunnella jonkin hänen laulunsa sanat edessään ja seurata sanoja säe säkeeltä.

• Hänen oikea nimensä oli Evangelia Atamian; sukunimi Ninou tuli hänen parinsa, akrobaatti Ninon, mukaan.
• Ennen kuin hän lauloi rebetikoa, hän kiersi akrobaattina parinumerossa.
• Vuonna 1955 «Τζίμης ο Χοντρός» -klubilla tehty harrastajanauha säilyttää hänen äänensä aidossa klubiympäristössä; se julkaistiin levynä vuonna 1977.
• Hän otti Sotiria Bellou'n paikan Tsitsaniksen rinnalla vuonna 1949.