Matsi Hatzilazarou

Maria Loukia Hatzilazarou, kutsumanimeltään Matsi, syntyi Thessalonikissa tammikuussa 1914; hänen isänsä Kleon Hatzilazaros oli liikemies. Ensimmäisen maailmansodan aikana perhe asui Ranskassa ja Italiassa, ja vuodesta 1919 se asettui Ateenaan. Vuonna 1934, kun perhe oli menettänyt omaisuutensa, molemmat vanhemmat kuolivat muutaman kuukauden sisällä. Hän meni naimisiin kolmesti; kolmas puoliso vuosina 1939–1943 oli surrealistirunoilija Andreas Embirikos.

Kesäkuussa 1944, Saksan miehityksen aikana, kustantamo Ikaros julkaisi hänen ensimmäisen kokoelmansa nimellä Matsi Andreou. Joulukuussa 1945 hän matkusti Ranskan instituutin stipendillä Pariisiin Mataroa-laivalla. Vuosina 1946–1954 hän asui siellä katalaanitaidemaalari Javier Vilatón, Picasson veljenpojan, kanssa; hän tapasi myös Picasson itsensä ja alkoi kirjoittaa ranskaksi.

Hän palasi Ateenaan 1958 ja työskenteli Kreikan kansallisessa matkailujärjestössä vuoteen 1964, minkä jälkeen hän lähti taas Pariisiin. Vuodesta 1973 hän asui jälleen Ateenassa ja työskenteli Kreikan kauppapankin suhdetoiminnassa. Vuonna 1984 hän kertoi elämästään ja luki runojaan Frida Liappan elokuvassa ERT:n sarjaan Γυναικεία πορτραίτα (Naisten muotokuvia). Hän kuoli Ateenassa 16. kesäkuuta 1987.

Μάης, Ιούνης και Νοέμβρης (Toukokuu, kesäkuu ja marraskuu, 1944) aloitti Ikaroksen uuden modernin kreikkalaisen runouden sarjan, jossa ilmestyi pian myös Nikos Engonopouloksen Μπολιβάρ (Bolivar). Kirja ilmestyi aikana, jolloin sanomalehtien kriitikot pilkkasivat surrealismia, ja kriitikko Michail Rodas hyökkäsi myös hänen runojaan vastaan. Myöhemmin hän kertoi kirjoittaneensa runot lähes pysähtymättä ja karsineensa ja muuttaneensa niitä sitten yhä uudelleen, kunnes jäljelle jäi vain jotain pientä, ”kuin oliivin kivi”.

Hänen kielensä on syytä pitää erillään. Pariisissa hän julkaisi kaksi ranskankielistä kirjaa Guy Lévis Manon pienkustantamossa: Cinq fois (Viisi kertaa, 1949) ja La Frange des mots (Sanojen hapsut, 1954). Hän käänsi myös kreikkalaisia kansanlauluja ranskaksi teokseen Chants populaires des Grecs (1951). Kreikaksi hän kirjoitti kokoelman Κρυφοχώρι (Kätketty kylä, 1951), ja hänen kreikankieliset runonsa koottiin teokseen Έρως μελαχρινός (Tummatukkainen Eros, 1979). 7 × 3 (1984) sisältää tekstejä kreikaksi, ranskaksi ja englanniksi, ja Το δίχως άλλο (Ehdottomasti, 1985) oli hänen viimeinen kokoelmansa.

Hänen runonsa ovat lyhyitä, aistillisia ja täynnä yllättäviä kuvia kehosta, luonnosta ja arkisista esineistä. Itse hän kutsui kirjoittamistaan postsurrealistiseksi (μεταϋπερρεαλιστικό).

Pitkään Hatzilazaroulla oli vain vähän lukijoita, mutta kiinnostus on kasvanut hänen kuolemansa jälkeen. Ikaros pitää teosta Ποιήματα 1944–1985 saatavilla; Christos Daniil julkaisi hänestä kuvitetun elämäkerran 2012, ja hänen kirjeensä Pariisista Embirikokselle (1946–1947) ilmestyivät 2013. Vuonna 2022 kirjallisuuslehti Χάρτης (Chartis) omisti hänelle laajan teemaosion, jossa käsiteltiin myös hänen runoihinsa perustuvaa näyttämöesitystä. Toimittaja Stathis Tsangarousianosin mukaan Manos Hadjidakis kutsui hänen tuotantoaan ”naisen runoudeksi, pelkkää intohimoa”.

Kokeile: lue kreikankielinen nimi Μάης, Ιούνης και Νοέμβρης ääneen, kirjoita viereen viralliset muodot Μάιος, Ιούνιος ja Νοέμβριος ja sano sitten oma päivämäärä, esimerkiksi «Γεννήθηκα στις 3 Μαΐου» (synnyin 3. toukokuuta).

• Hän sanoi olevansa kolmikielinen: vanhempien muuttojen vuoksi hän oppi ensin englantia, sitten italiaa ja kreikkaa vasta palattuaan Kreikkaan.
• Hänen mukaansa metafyysiset ja filosofiset ajatukset tulivat hänelle ranskaksi, ja usein hän etsi turhaan kreikankielistä sanaa.
• Hän piti tuttavallista εσύ-muotoa (sinä) kohteliasta εσείς-muotoa (te) parempana ja kutsui sitä ”askeleeksi kohti ystävyyttä”.
• Hänen ensimmäisen kirjansa kantta koristi taidemaalarien Diamantopouloun ja Manousakisin nelivärinen puupiirros.