Michael Cacoyannis

Cacoyannis syntyi 11. kesäkuuta 1922 Limassolissa Kyproksella, joka oli tuolloin Britannian siirtomaa. Hänen isänsä Panayotis Cacoyannis oli huomattava asianajaja, jonka britit myöhemmin aateloivat. Perhe lähetti pojan Lontooseen opiskelemaan lakia, ja hänet hyväksyttiin asianajajaksi, mutta toinen maailmansota muutti hänen suunnitelmansa: hän työskenteli BBC:n kreikankielisessä palvelussa, opiskeli sitten näyttelemistä Old Vicin koulussa ja vietti useita vuosia Lontoon näyttämöillä nimellä Michael Yannis. Juristina hän ei koskaan toiminut.

Vuonna 1953 hän muutti Ateenaan, kaupunkiin jota hän tuskin tunsi, tehdäkseen elokuvia. Ensimmäinen, Κυριακάτικο ξύπνημα (Sunnuntaiherätys, 1954), oli vaatimaton komedia; toinen, Στέλλα (1955), teki Melina Mercourista tähden ja vei hänet Cannesiin. Seuraavan vuosikymmenen ajan hän teki vuorotellen kreikkalaisia ja kansainvälisiä elokuvia, ja Kreetalla Anthony Quinnin kanssa kuvattu Kreikkalainen Zorba (1964) teki hänestä maailmankuulun. Sotilasdiktatuurin aikana 1967–74 hän asui ulkomailla ja kuvasi Troijan naiset Espanjassa; Turkin miehitettyä Kyproksen vuonna 1974 hän teki dokumenttielokuvan Αττίλας '74.

1980-luvulta alkaen hän työskenteli enimmäkseen teatterissa ja oopperassa, ohjasi kreikkalaista tragediaa Epidauroksessa ja ulkomailla, ja teki viimeisen elokuvansa, sovituksen Tšehovin Kirsikkapuistosta, vuonna 1999. Vuonna 2010 hän avasi Michael Cacoyannis -säätiön, taidekeskuksen Ateenassa. Hän kuoli Ateenassa 25. heinäkuuta 2011 kahdeksankymmenenyhdeksän vuoden iässä.

Cacoyannisin 1950-luvun kreikkalaiset elokuvat ovat pieniä, teräviä draamoja tavallisista ihmisistä. Στέλλα (1955), jonka musiikin sävelsi Manos Hadjidakis, kertoo tavernalaulajasta, joka kieltäytyy menemästä naimisiin häntä rakastavan miehen kanssa ja saa siitä surmansa; Melina Mercourin roolityö ja laulu «Αγάπη που 'γινες δίκοπο μαχαίρι» (Rakkaus, sinusta tuli kaksiteräinen veitsi) tekivät siitä klassikon. Το κορίτσι με τα μαύρα (Tyttö mustissa, 1956), pääosassa Ellie Lambeti, sijoittuu Hydralle, ja Το τελευταίο ψέμα (Viimeinen valhe, 1958) ateenalaiseen perheeseen, jota uhkaa tuho. Ηλέκτρα (1962), pääosassa Irene Papas, aloitti hänen Euripides-trilogiansa, joka kuvattiin todellisissa maisemissa kuoron ollessa kylän naisia; sitä seurasivat Οι Τρωάδες (Troijan naiset, 1971), jossa näyttelivät Katharine Hepburn ja Vanessa Redgrave ja joka oli kannanotto sotaa vastaan, sekä Ιφιγένεια (1977), jossa Papas esitti Klytaimnestraa. Sekä Elektra että Ifigeneia olivat ehdolla parhaan vieraskielisen elokuvan Oscariin.

Kreikkalainen Zorba (Αλέξης Ζορμπάς, 1964), Nikos Kazantzakisin romaanin pohjalta, on elokuva, joka kasvoi tekijäänsä suuremmaksi. Anthony Quinnin Zorba opettaa ujoa englantilaista kirjailijaa elämään, Lila Kedrovan ikääntyvä ranskalainen kurtisaani kuolee kylässä, joka odottaa pääsevänsä ryöstämään hänen talonsa, ja Mikis Theodorakisin musiikista, jonka sirtakia Quinn tanssii lopussa rannalla, tuli Kreikan ääni ulkomailla. Elokuva sai seitsemän Oscar-ehdokkuutta, muun muassa parhaasta ohjauksesta ja parhaasta elokuvasta Cacoyannisille, ja voitti kolme: Kedrovalle, Walter Lassallyn kuvaukselle ja lavastukselle. Hän kirjoitti itse käsikirjoituksensa ja leikkasi itse elokuvansa, ja hänen tyylinsä on niukka: kasvoja, kiveä, valoa ja näyttelijöitä, joiden annetaan olla hiljaa.

Zorban rantatanssia, sirtakia, ei ollut olemassa ennen vuotta 1964; se koottiin elokuvaa varten, ja nykyään sitä tanssitaan häissä ja opetetaan turisteille kuin se olisi ikivanha. Theodorakisin «Zorban tanssi» on yhä ensimmäinen kreikkalainen sävelmä, jonka useimmat ulkomaalaiset tunnistavat. Stellan laulua «Αγάπη που 'γινες δίκοπο μαχαίρι» lauletaan jokaisessa kreikkalaisessa tavernassa, ja Στέλλα mainitaan säännöllisesti kaikkien aikojen parhaiden kreikkalaisten elokuvien joukossa. Michael Cacoyannis -säätiö (Ίδρυμα Μιχάλης Κακογιάννης) Pireos-kadulla Ateenassa on toimiva teatteri, elokuvateatteri ja konserttisali, ja siellä säilytetään hänen arkistoaan. Hänen Euripides-elokuviaan näytetään kreikkalaisissa kouluissa näytelmien rinnalla. Kreikan opiskelija voi katsoa elokuvan Στέλλα tai Ιφιγένεια kreikkalaisin tekstein tai vain kuunnella Zorban teeman ja yrittää muiden tavoin tanssia sitä.

• Hän valmistui asianajajaksi Lontoossa mutta ei koskaan harjoittanut ammattia; Lontoon näyttämöillä hän esiintyi nimellä Michael Yannis.
• Sirtaki keksittiin elokuvaa Kreikkalainen Zorba varten, osittain siksi, että Anthony Quinn oli loukannut jalkansa eikä pystynyt perinteisten tanssien nopeisiin askeliin.
• Hän filmasi kolme Euripideen tragediaa Irene Papasin kanssa vuosina 1962, 1971 ja 1977, kreikaksi, englanniksi ja jälleen kreikaksi.
• Vuonna 1983 hän ohjasi Broadwaylla musikaalin Zorba uusintaversion, jälleen Anthony Quinn nimiroolissa.