Lorentzos Mavilis

Mavilis syntyi 6. syyskuuta 1860 Ithakalla, jossa hänen isänsä oli tuomari; espanjalaistaustainen suku oli asettunut Korfulle, ja Korfu oli hänen kotinsa. Hän kasvoi Joonian eli Heptanesian koulukunnan piirissä, Korfun perinteessä, joka polveutui Solomosista ja jota piti elossa hänen mentorikseen tullut Iakovos Polylas. Lyhyen Ateenan yliopistossa vietetyn ajan jälkeen hän lähti vuonna 1878 Saksaan ja viipyi siellä katkoksin yli vuosikymmenen: München, Erlangen, Freiburg; hän opiskeli filosofiaa sekä klassista ja intialaista filologiaa ja väitteli tohtoriksi Erlangenissa vuonna 1890. Hän oppi sanskritia niin hyvin, että käänsi jaksoja Mahabharatasta, luki Kantia ja Schopenhaueria ja laati shakkitehtäviä, joita julkaistiin eurooppalaisissa shakkilehdissä.

Palattuaan Korfulle 1890-luvulla hän kirjoitti suurimman osan soneteistaan ja eli oppineena herrasmiehenä, mutta kansallinen asia veti häntä yhä uudelleen pois kirjoituspöydän ääreltä. Vuonna 1896 hän liittyi Kreetan kansannousuun osmaneja vastaan, ja vuoden 1897 sodassa hän taisteli vapaaehtoisena Epeiroksessa ja haavoittui käteen. Vuonna 1910 hänet valittiin Korfun edustajana perustuslakia uudistavaan parlamenttiin, ja siellä hän piti vuonna 1911 puheen, jonka vuoksi hänet muistetaan runoutta laajemmin: hän puolusti puhuttua kieltä niitä vastaan, jotka kutsuivat sitä rahvaanomaiseksi.

Kun ensimmäinen Balkanin sota syttyi lokakuussa 1912, viisikymmentäkaksivuotias Mavilis ilmoittautui jälleen vapaaehtoiseksi ja liittyi Epeiroksessa taistelleeseen garibaldilaisten punapaitojen joukkoon. 28. marraskuuta 1912 hän haavoittui kuolettavasti Driskosin taistelussa Ioanninan yläpuolisilla kukkuloilla. Hänen viimeisiksi kirjatuiksi sanoikseen kerrotaan, että hän oli odottanut tästä sodasta monia kunnianosoituksia, mutta ei kunniaa kuolla Kreikan puolesta.

Mavilis on kreikkalaisen runouden sonetisti. Hän otti neljätoistasäkeisen italialaisen muodon, jonka Joonianmeren saaret tunsivat venetsialaisvuosisadoiltaan, ja antoi sille äänen ja ajatuksen tiheyden, jota kukaan ei ollut kreikaksi saavuttanut ennen häntä: jokainen riimi on luonteva, jokaisella säkeellä on painoa, ja viimeinen tersetti kääntää koko runon. Hänen kielensä on Korfun rikas kansankieli saarisanoineen ja rohkeine inversioineen, ja hänen aiheensa ovat Schopenhaueria lukeneen ja merta katselleen miehen aiheita: kuoleman rauha, luonnon kauneus, isänmaa, muisti.

Tunnetuimmat sonetit ovat Λήθη (Unohdus), joka alkaa jokaisen kreikkalaisen tuntemalla säkeellä, että kuolleet ovat onnekkaita, koska he unohtavat elämän katkeruuden, ja joka pyytää eläviä olemaan itkemättä heitä hämärissä; Ελιά (Oliivipuu), jossa mehiläisparvi pesii ikivanhan oliivipuun koloon ja kuoleva puu saa lohtua sisällään olevasta elämästä; Καλλιπάτειρα, rodoslaisesta ylhäisönaisesta, joka valmentajaksi pukeutuneena meni vain miehille sallittuihin olympialaisiin nähdäkseen poikansa seppelöitävän; Πατρίδα (Isänmaa), joka kirjoitettiin hänen palattuaan Saksasta; sekä Μούχρωμα (Hämärä) ja Έρμονες, joka on nimetty Korfun länsirannikon lahden mukaan. Hän jätti myös käännöksiä: sanskritista, Shelleyltä, saksalaisilta runoilijoilta.

Hänen vuoden 1911 parlamenttipuheensa kuuluu runojen rinnalle. Keskustelussa siitä, pitäisikö perustuslain julistaa katharevusa, arkaisoiva kirjakieli, valtion viralliseksi kieleksi, Mavilis julisti, ettei ole olemassa rahvaanomaista kieltä, on vain rahvaanomaisia ihmisiä, ja että moni rahvaanomainen ihminen puhuu katharevusaa. Parlamentin muodollisella kreikalla lausuttu virke on yhä kansankieliliikkeen tunnetuin iskulause.

Λήθη, Ελιά ja Καλλιπάτειρα ovat kreikkalaisten koulujen antologioiden vakiosisältöä, ja «Καλότυχοι οι νεκροί που λησμονάνε» on yksi niistä säkeistä, joita kreikkalaiset lausuvat useimmin hautajaisissa ja muistotilaisuuksissa. Korfu kunnioittaa häntä rintakuvalla ja kadulla, ja Μαβίλη-nimisiä katuja on Ateenassa, Thessalonikissa ja monissa muissa kaupungeissa; Μαβίλη-aukio Ateenan keskustassa on tunnettu tapaamispaikka. Driskosissa lähellä Ioanninaa muistomerkki osoittaa paikan, jossa hän kaatui. Hänen kielipuheeseensa viitataan aina, kun kreikkalaiset kiistelevät oikeasta ja väärästä kreikasta. Oppija voi lukea ääneen Λήθη-runon, vain neljätoista säettä: ääni on koko asian ydin.

• Hän oli saksalaisen yliopiston filosofian tohtori ja osasi lukea sanskritia, josta hän käänsi Mahabharatan jaksoja kreikkalaiseksi runomitaksi.
• Hän laati shakkitehtäviä, joita julkaistiin eurooppalaisissa shakkilehdissä, mikä on harvinainen harrastus runoilijalle.
• Hän taisteli vapaaehtoisena kolmessa sodassa, Kreetalla 1896, Epeiroksessa 1897 ja jälleen 1912, ja kaatui viimeisessä viisikymmentäkaksivuotiaana.
• Hänen koko runotuotantonsa on noin viisikymmentä sonettia ja kourallinen muita runoja, mutta kolme tai neljä niistä on jokaisessa kreikkalaisessa kouluantologiassa.