Kostis Palamas

Palamas syntyi Patrasissa 13. tammikuuta 1859. Molemmat vanhemmat kuolivat hänen ollessaan noin seitsemänvuotias, ja hänet lähetettiin Mesolongiin, vuoden 1826 kuuluisan piirityksen kaupunkiin, sedän kasvatettavaksi. Laguuni ja muisto Kreikan vapaussodasta seurasivat häntä koko elämän. Vuonna 1875 hän lähti Ateenaan opiskelemaan oikeustiedettä yliopistoon, mutta luopui pian lakitieteestä journalismin ja runouden hyväksi ja ansaitsi elantonsa kirjoittamalla artikkeleita ja arvosteluja sanomalehtiin.

Hänen ensimmäinen kokoelmansa, Τα τραγούδια της πατρίδος μου (Kotimaani laulut), ilmestyi 1886, ja yhdessä Georgios Drosinisin ja muiden nuorten kirjailijoiden kanssa hän muodosti niin sanotun Uuden ateenalaisen koulukunnan, vuoden 1880 sukupolven, joka käänsi selkänsä edellisten vuosikymmenten jäykälle romanttiselle runoudelle. Vuonna 1887 hän meni naimisiin Maria Valvin kanssa; heille syntyi kolme lasta. Nuorimman, Alkisin, kuolema vuonna 1898 nelivuotiaana synnytti teoksen Ο Τάφος (Hauta), lyhyiden ja yksinkertaisten valitusrunojen sarjan. Vuodesta 1897 Palamas toimi Ateenan yliopiston pääsihteerinä, virassa, jota hän hoiti noin kolmekymmentä vuotta, ja kirjoitti iltaisin kotonaan Asklipiou-kadulla.

Hän oli Ateenan akatemian perustajajäsen vuonna 1926 ja sen puheenjohtaja vuodesta 1930, ja hänet asetettiin monta kertaa ehdolle kirjallisuuden Nobel-palkinnon saajaksi sitä koskaan saamatta. Hän kuoli Ateenassa 27. helmikuuta 1943 Saksan miehityksen aikana 84-vuotiaana.

Runo, jonka useimmat ovat kuulleet tietämättään, on Ολυμπιακός Ύμνος (Olympiahymni). Palamas kirjoitti sen ensimmäisiin nykyaikaisiin olympialaisiin Ateenassa 1896, Spyros Samaras sävelsi sen, ja vuodesta 1958 se on ollut olympialiikkeen virallinen hymni, joka soitetaan jokaisissa avajaisissa.

Hänen pääteoksensa ovat pitkiä, ajatuksista rakennettuja runoelmia. Ασάλευτη Ζωή (Järkkymätön elämä, 1904) sisältää lyyrisiä sarjoja antiikin Kreikasta, kreikkalaisesta maisemasta ja runoilijan omasta tehtävästä. Ο Δωδεκάλογος του Γύφτου (Mustalaisen kaksitoista laulua, 1907), joka sijoittuu Konstantinopolin kukistumisen aikaan vuonna 1453, seuraa mustalaismuusikkoa, joka hylkää vuoron perään työn, isänmaan, uskonnon ja rakkauden ja löytää vapauden ja merkityksen vain taiteestaan. Η Φλογέρα του Βασιλιά (Kuninkaan huilu, 1910) on bysanttilainen eepos: keisarin luusta veistetty huilu kertoo Basileios II:n pyhiinvaelluksesta Parthenoniin, joka oli tuolloin Neitsyt Marian kirkko, ja sitoo antiikin Ateenan, Bysantin ja nyky-Kreikan yhdeksi tarinaksi. Hän kirjoitti myös pienoisromaanin Θάνατος παλληκαριού (Urhean nuorukaisen kuolema, 1891) ja näytelmän Τρισεύγενη (1903).

Hänen tyylinsä on retorinen ja musikaalinen, täynnä pitkiä loppusoinnullisia säkeitä, oppineita viittauksia ja voimakkaita rytmejä, hyvin erilainen kuin hänen aikalaisensa Kavafisin kuiva ääni. Hänen pysyvä asiansa oli kieli: hän kirjoitti dimotikia, puhuttua kreikkaa, ja puolusti sitä katharevusaa vastaan esseissä ja kiistakirjoituksissa vuosikymmenten ajan, minkä vuoksi koulukirjat esittelevät hänet runoilijana, joka teki kansankielestä kunniallisen.

Kuunnelkaa Olympiahymniä seuraavissa avajaisissa: kreikankieliset sanat ovat hänen, ja jokainen kreikkalainen koululainen oppii ensimmäisen säkeen, «Αρχαίο Πνεύμα αθάνατο». Hänen hautajaisensa 28. helmikuuta 1943 ovat yksi miehitysajan tarinoista: tuhannet seurasivat arkkua Ateenan ensimmäiselle hautausmaalle, väkijoukko lauloi kansallislaulun saksalaisten ja italialaisten upseerien edessä, ja Angelos Sikelianos luki runonsa «Ηχήστε οι σάλπιγγες» (Soikaa, torvet), jossa on säe «tähän arkkuun nojaa Kreikka». Lyhyt runo, jonka hän kirjoitti Kreikan nuorisolle vuonna 1940, «μεθύστε με τ' αθάνατο κρασί του Εικοσιένα» (juopukaa vuoden 1821 kuolemattomasta viinistä), lainataan jokaisessa 25. maaliskuun koulujuhlassa. Hänen talonsa osoitteessa Asklipiou 3 Ateenassa on Kostis Palamas -säätiö, ja talo, jossa hän kasvoi Mesolongissa, on pieni museo; lähes jokaisessa Kreikan kaupungissa on Odos Palama, Palamaksen katu.

• Hänen vuonna 1896 kirjoittamansa Olympiahymni hyväksyttiin kisojen viralliseksi hymniksi vasta 1958, viisitoista vuotta hänen kuolemansa jälkeen.
• Hänet asetettiin 1920- ja 1930-luvuilla monta kertaa ehdolle kirjallisuuden Nobel-palkinnon saajaksi, useammin kuin kukaan muu kreikkalainen kirjailija, eikä hän koskaan voittanut sitä.
• Hän johti Ateenan yliopiston hallintoa noin kolmekymmentä vuotta ja kirjoitti samalla joitakin nykykreikan pisimmistä runoelmista.
• Hänen hautajaisissaan 1943 surijat lauloivat Kreikan kansallislaulun miehitysjoukkoja uhmaten; päivä muistetaan miehitysajan ensimmäisenä joukkomielenosoituksena.