Takis (Panagiotis Vassilakis)

Panagiotis Vassilakis syntyi Ateenassa 29. lokakuuta 1925 ja kasvoi miehityksen ja sisällissodan keskellä. Hänellä ei ollut muodollista taidekoulutusta; nuorena miehenä hän piirsi ja teki kipsihahmoja katsellen antiikin kreikkalaista ja kykladista kuvanveistoa sekä Giacomettia ja Picassoa jäljennöksinä. Kuten monet sukupolvensa kreikkalaiset taiteilijat, hän lähti maasta ja asettui vuonna 1954 Pariisiin, jossa hän signeerasi työnsä pelkästään «Takis».

Siellä hän löysi aiheensa nopeasti. Rautatieasemien signaalien, valojen ja antennien metsän vaikutuksesta hän teki ensimmäiset Signaux-teoksensa (Signaalit) 1950-luvun puolivälissä, ja noin vuonna 1959 hän alkoi käyttää sähkömagneetteja. Vuonna 1960 Pariisin Iris Clert -galleriassa järjestetyssä tapahtumassa eteläafrikkalainen runoilija Sinclair Beiles leijui hetken ilmassa magneetin varassa ja lausui manifestia: ihminen avaruudessa ennen ensimmäistä astronauttia. Takis työskenteli Lontoossa ja Yhdysvalloissa, ja vuonna 1968 hän oli tutkijana MIT:n Center for Advanced Visual Studies -keskuksessa. Tammikuussa 1969 hän käveli New Yorkin Museum of Modern Artiin ja poisti yhden omista teoksistaan näyttelystä protestina sille, että sitä esitettiin ilman hänen suostumustaan; teko auttoi käynnistämään Art Workers' Coalition -liikkeen, joka taisteli taiteilijoiden oikeuksien puolesta.

Vuodesta 1986 hän perusti säätiön ja tutkimuskeskuksen Gerakasiin, Ateenan itäpuolelle, missä hän asui ja työskenteli viimeiset vuosikymmenensä. Vuonna 2019 Lontoon Tate Modern avasi laajan retrospektiivin hänen tuotannostaan. Hän kuoli Ateenassa 9. elokuuta 2019 93-vuotiaana.

Takis halusi tehdä energian näkyväksi. Hänen Signaalinsa ovat ohuita, taipuisia terästankoja, joskus useiden metrien korkuisia, ja niiden päässä on lamppuja, pieniä esineitä tai metallinpaloja; ne huojuvat tuulessa ja vilkkuvat kuin lentokentän merkkivalot, teknologian maisema, josta tulee runoutta. Hänen magneettiset veistoksensa, télésculptures, käyttävät piilotettuja sähkömagneetteja pitämään nauloja, neuloja, metallikartioita ja -kuulia ilmassa, väreilemässä koskematta mihinkään, niin että itse voimasta tulee teos.

1960-luvun puolivälistä lähtien hän muutti magnetismin ääneksi Musicales-teoksillaan: magneetin edestakaisin vetämä neula tai metallikuula lyö yhtä vahvistettua kieltä ja tuottaa hidasta, syvää, lähes kosmista musiikkia. Hän teki yhteistyötä muusikoiden ja tiedemiesten kanssa ja tapasi sanoa, että taide ja tiede etsivät samaa asiaa.

Hänen tunnetuin julkinen teoksensa on Bassin Takis Pariisin liikekeskuksessa La Défensessa, valmistunut noin vuonna 1990: pitkä allas, josta kohoaa kymmeniä korkeita valosignaaleja, jotka hehkuvat yöllä toimistotornien keskellä. Muita Signaaleja seisoo aukioilla ja puutarhoissa Pariisissa, Ateenassa ja muualla. Hänen työnsä kuuluu 1950- ja 1960-lukujen kineettiseen taiteeseen Jean Tinguelyn ja Yaacov Agamin rinnalla, mutta siinä on jotain erehtymättömän kreikkalaista: rakkaus valoon, taivaaseen ja yksinkertaiseen, lähes arkaaiseen muotoon.

Ateenassa voi käydä Takis-säätiössä (Ίδρυμα Τάκις) Gerakasissa, talo- ja ateljeekokonaisuudessa, jossa hän asui ja työskenteli ja jonka puutarhassa ja ateljeessa on Signaaleja ja magneettisia teoksia; se on auki määräaikoina, joten tarkista ennen lähtöä. Pariisissa mene metrolla La Défenseen hämärissä ja kävele valosignaalialtaan viertä. Hänen teoksiaan on Pompidou-keskuksen, Taten ja MoMA:n kokoelmissa sekä Ateenan nykytaiteen kansallismuseossa (EMST). Kreikkalaiset sanomalehdet ja televisio kunnioittivat häntä vuonna 2019, kun Taten retrospektiivi esitteli hänet uudelle sukupolvelle.

• Hän ei koskaan käynyt taidekoulua; hän opetteli itse Ateenassa ennen muuttoaan Pariisiin vuonna 1954.
• Vuonna 1960 hän sai runoilijan leijumaan ilmassa magneetin varassa pariisilaisessa galleriassa.
• Vuonna 1969 hän vei protestina oman veistoksensa pois MoMA:n näyttelystä New Yorkissa.
• «Takis» on yksinkertaisesti Panagiotis-nimen tavallinen kreikkalainen lempinimi, ja siitä tuli hänen ainoa signeerauksensa.