Tasos Livaditis

Livaditis syntyi Ateenassa 20. huhtikuuta 1922 ja kasvoi kaupungin tavallisissa kaupunginosissa, jotka myöhemmin täyttivät hänen runoutensa. Hän kirjoittautui Ateenan yliopiston oikeustieteelliseen tiedekuntaan, mutta sota ja Saksan miehitys keskeyttivät kaiken. Kuten monet sukupolvensa nuoret, hän liittyi vastarintaliikkeeseen vasemmistolaisten nuorisojärjestöjen kautta, ja hän pysyi uskollisena vasemmistolle suurimman osan elämästään.

Sisällissodan aikana hänet pidätettiin, ja vuosina 1948–1951 häntä pidettiin leireillä, joihin Kreikan valtio lähetti poliittiset vastustajansa: Limnosin saarella, Makronisosilla, pahamaineisella ”uudelleenkasvatus”-leirillä, ja Agios Efstratiosilla, jota kreikkalaiset kutsuvat nimellä Ai Stratis. Siellä hän jatkoi kirjoittamista muiden karkotettujen kirjailijoiden ja taiteilijoiden keskellä; Makronisosilla hän aloitti kokoelman Φυσάει στα σταυροδρόμια του κόσμου runot. Vapautumisensa jälkeen hän julkaisi ensimmäisen kokoelmansa vuonna 1952 ja työskenteli toimittajana, ennen kaikkea vasemmistolaisen Αυγή-lehden runokriitikkona.

1960- ja 1970-luvuilla hänen runoutensa muuttui. Vasemmiston pettymykset, vuosien 1967–1974 diktatuuri ja hänen oma kasvava sisäänpäin kääntymisensä johdattivat hänet hiljaisempaan, henkilökohtaisempaan ääneen, ja myöhempinä vuosinaan hän eli vaatimatonta, lähes vetäytynyttä elämää Ateenassa. Hän kirjoitti loppuun asti. Hän kuoli Ateenassa 30. lokakuuta 1988; hänen viimeiset käsikirjoituksensa julkaistiin hänen kuolemansa jälkeen.

Livaditisin tuotanto jakautuu kahteen kauteen. Varhaiset runot teoksista Μάχη στην άκρη της νύχτας (Taistelu yön reunalla, 1952) ja Φυσάει στα σταυροδρόμια του κόσμου (Tuuli puhaltaa maailman tienristeyksissä, 1953) teokseen Καντάτα (Kantaatti, 1960) ovat pitkiä, retorisia taistelurunoja, jotka on kirjoitettu tovereille ja köyhille ja jotka ovat täynnä toivoa paremmasta maailmasta. Ne puhuvat maanpaosta, sisällissodan kuolleista, äideistä ja työläisistä intohimoisella, avoimella äänellä, joka on tarkoitettu luettavaksi ääneen.

Hänen laulunsanoituksensa kuuluvat samaan maailmaan. Mikis Theodorakisin kanssa hän kirjoitti laulun Δραπετσώνα, joka kertoo köyhästä perheestä Pireuksen hökkelikylässä ja heidän kotinsa purkamisesta, sekä laulun Βρέχει στη φτωχογειτονιά (Sataa köyhien korttelissa), jota lauletaan elokuvassa Συνοικία το όνειρο (Unelmien kortteli, 1961). Grigoris Bithikotsisin laulamasta Δραπετσώνα-laulusta tuli 1960-luvun klassikko.

Teoksesta Νυχτερινός επισκέπτης (Yövieras, 1972) alkaen ja ennen kaikkea teoksissa Βιολέτες για μια εποχή (Orvokkeja eräälle ajalle, 1985) ja Μικρό βιβλίο για μεγάλα όνειρα (Pieni kirja suurille unelmille, 1987) hän kirjoitti lyhyitä proosarunoja, melkein vertauksia. Yksinäinen mies kulkee yöllä kaupungin halki, puhuu Jumalalle, kuolleille, omalle lapsuudelleen; tavalliset esineet, tuoli, lamppu, takki, muuttuvat oudoiksi ja helliksi. Sävy on surumielinen mutta täynnä myötätuntoa ja hiljaista, odottamatonta huumoria. Nämä kirjat, joita monet kriitikot pitävät hänen parhainaan, tekivät hänestä yhden 1900-luvun lopun rakastetuimmista kreikkalaisista runoilijoista.

Livaditis on nykyään yksi jaetuimmista kreikkalaisista runoilijoista: lyhyitä otteita hänen myöhäisistä proosarunoistaan kiertää jatkuvasti sosiaalisessa mediassa, koulun vihkoissa ja julisteissa, usein sellaisten ihmisten keskuudessa, jotka eivät ole koskaan lukeneet kokonaista runokirjaa. Hänen kootut runonsa ovat aina saatavilla. Lauluja Δραπετσώνα ja Βρέχει στη φτωχογειτονιά lauletaan yhä, sekä alkuperäisinä levytyksinä että nuorempien laulajien esittäminä. Oppija voi kuunnella Δραπετσώνα-laulun ja seurata sen yksinkertaista, koskettavaa tarinaa, avata sitten kirjan Βιολέτες για μια εποχή ja lukea yhden lyhyen runon päivässä: lauseet ovat selkeitä, kuvat konkreettisia ja jokainen teksti vain muutaman rivin mittainen.

• Häntä pidettiin leireillä kolmella saarella, Limnosilla, Makronisosilla ja Ai Stratisilla, ennen kuin hän oli julkaissut yhtään kirjaa.
• Hänen varhaisia runojaan luettiin ääneen poliittisissa kokouksissa; myöhäisiä luetaan yksin yöllä.
• Laulu Δραπετσώνα kertoo perheestä, jonka hökkelin viranomaiset purkavat.
• Osa hänen viimeisistä runoistaan julkaistiin vasta hänen kuolemansa jälkeen vuonna 1988.