Elisavet Moutzan-Martinengou

Elisavet Moutzan syntyi 2. lokakuuta 1801 Zakynthoksella Joonianmeren saarilla vanhaan aristokraattiseen sukuun; hänen vanhempansa olivat Fragkiskos Moutzan ja Angeliki Sigourou. Hänen nimensä esiintyy myös muodoissa Elisabeth, Moutza tai Martinegou. Hänen säätynsä tytön odotettiin pysyvän perheen talossa. Omassa kertomuksessaan hän kuvaa suljettua maailmaa, jossa nuori nainen tuskin pääsi ulos ja jossa hänen halunsa opiskella näytti ympäristöstä oudolta. Hän sai vähän säännöllistä opetusta ja oppi paljon itse lukemalla muinaiskreikkaa ja italiaa.

Hänen syvin toiveensa oli elää opiskelulle ja kirjoittamiselle. Hän pyysi päästä luostariin, ei niinkään uskonnollisesta kutsumuksesta vaan välttääkseen avioliiton ja sulkeutuneen elämän, ja perhe kieltäytyi. Hän yritti myös turhaan lähteä salaa Zakynthokselta Italiaan. Hän kertoo, miten uutinen Kreikan vallankumouksesta 1821 liikutti häntä niin, että hän toivoi voivansa itse tarttua aseisiin. Vuonna 1831, perheiden pitkien neuvottelujen jälkeen, hän avioitui Nikolaos Martinengosin kanssa. Hän kuoli 1832 pian poikansa Elisavetioksen syntymän jälkeen; lähteet eroavat siinä, kuinka monta päivää myöhemmin.

Elisavet kirjoitti paljon: näytelmiä kreikaksi ja italiaksi, runoja sekä proosakäännöksiä antiikin teoksista, kuten Aiskhyloksen Προμηθεύς Δεσμώτης (Kahlehdittu Prometheus) ja Homeroksen Οδύσσεια (Odysseia). Lähes kaikki tästä on kadonnut. Vain hajanaisia osia on säilynyt hänen ainoan valmiin teoksensa rinnalla.

Tuo teos on hänen Αυτοβιογραφία (Omaelämäkerta), joka valmistui 1831. Minämuodossa hän selittää perheelleen ja myöhemmille lukijoille, miksi hän torjui hänelle suunnitellun elämän. Hän kuvaa suljettuja päiviä, nälkäänsä kirjoja kohtaan, toivettaan olla hyödyksi yhteiskunnalle ja pelkoaan omien kirjoitustensa puolesta; niitä hän puhuttelee lähes kuin lapsiaan. Kieli on Joonianmeren saarten yläluokan puhuttua kreikkaa, jossa on italialaisia lainasanoja ja kirkollista sanastoa, joten se kuulostaa nykyään vanhemmalta ja juhlallisemmalta. Hänen poikansa julkaisi tekstin Ateenassa 1881 nimellä Η Μήτηρ μου (Äitini), mutta poisti kohtia, joten nykyään luemme lyhennettyä versiota. Tutkijat pitävät sitä laajalti ensimmäisenä naisen kirjoittamana uuskreikkalaisena proosatekstinä ja harvinaisena minämuotoisena todistuksena arjesta Joonianmeren saarilla.

Αυτοβιογραφία on nykyään uuskreikkalaisen kirjallisuuden klassikko. Kreikkalaiset oppilaat lukevat otteita oppikirjasta Κείμενα Νεοελληνικής Λογοτεχνίας (Uuskreikkalaisen kirjallisuuden tekstejä) yläkoulun kolmannella luokalla. Teksti on julkaistu uudelleen useita kertoja, viimeksi 2021, ja käännetty englanniksi (1989) ja ranskaksi (2020). Dido Sotirioun nuortenromaani Οι επισκέπτες (Vieraat, 1979) käy vuoropuhelua hänen tarinansa kanssa, ja kreikkalaiset teatterit ovat tuoneet sen näyttämölle. Nikolaos Kantouniksen maalaama muotokuva kuuluu Ateenan Kansallisgallerialle. Kokeile: lue hänen lauseensa «χωρίς να δύναμαι να πηγαίνω», korvaa vanha verbi δύναμαι sanalla μπορώ ja kirjoita kaksi lausetta kouluvuosistasi: Μπορούσα να… (Pystyin…) ja Δεν μπορούσα να… (En pystynyt…).

• Hänen poikansa julkaisi Αυτοβιογραφία-teoksen 1881, tasan viisikymmentä vuotta sen valmistumisen jälkeen.
• Hän kirjoitti, että uutinen vuoden 1821 vallankumouksesta sai hänen verensä lämpenemään.
• Hänen muotokuvansa maalasi zakynthoslainen taiteilija Nikolaos Kantounis noin 1832.
• Kirjastojen luetteloissa hänen nimensä esiintyy monessa muodossa, kuten Moutza, Moutsa ja Martinegou.