Giorgos Theotokas

Theotokas syntyi Konstantinopolissa 27. elokuuta 1905 varakkaaseen kreikkalaisperheeseen; molemmat vanhemmat olivat kotoisin Khioksesta, ja isä oli opiskellut oikeustiedettä. Hän vietti lapsuutensa suuressa kosmopoliittisessa kaupungissa, siinä maailmassa, jonka hän myöhemmin kuvasi teoksessa Λεωνής, ja vuonna 1922, Vähän-Aasian katastrofin vuonna, perhe asettui Ateenaan. Hän opiskeli oikeustiedettä Ateenan yliopistossa ja jatkoi opintojaan Pariisissa ja Lontoossa 1920-luvun lopulla, vuosina, jotka avasivat hänet eurooppalaiselle kirjallisuudelle ja ajattelulle.

Palattuaan Ateenaan hän julkaisi vuonna 1929 salanimellä Orestis Digenis teoksen Ελεύθερο πνεύμα, joka teki hänestä uuden kirjallisen sukupolven – Seferiksen, Elytiksen, Veneziksen ja Kosmas Politiksen sukupolven – äänitorven. Hän työskenteli asianajajana, mutta kirjoittaminen oli hänen elämänsä: romaaneja, novelleja, näytelmiä, esseitä, matkakirjoja ja poliittisia artikkeleita. Hän oli vakaumuksellinen demokraatti ja liberaali, joka vastusti sekä oikeiston että vasemmiston diktatuuria, ja sisällissodan jälkeen hän puhui kreikkalaisten sovinnon puolesta. Hän oli kahdesti Kansallisteatterin pääjohtaja, vuosina 1945–46 heti miehityksen jälkeen ja uudelleen 1952–53. Hän matkusti paljon, kirjoitti Kyproksesta ja Yhdysvalloista ja piti päiväkirjaa monta vuotta. Hän kuoli Ateenassa 30. lokakuuta 1966, muutamaa kuukautta ennen huhtikuun 1967 sotilasvallankaappausta, jota hän oli pelännyt.

Ελεύθερο πνεύμα (Vapaa henki, 1929) on lyhyt ja taisteleva essee. Theotokasin mukaan kreikkalainen proosa oli jäänyt kylän ja kansansadun, nostalgian ja vanhan kielikiistan vangiksi. Kreikka tarvitsi kirjailijoita, jotka katsoisivat modernia kaupunkia, Eurooppaa, aatteita ja yksilöä pysyen silti kreikkalaisina. Esseetä luettiin itsenäisyysjulistuksena, ja seuraava sukupolvi omaksui sen ohjelmakseen.

Hänen romaaninsa Αργώ (Argo, kaksi osaa, 1933 ja 1936) on hänen yrityksensä kirjoittaa suuri moderni kreikkalainen romaani: laaja kuva 1920-luvun Ateenasta, jossa joukko poliittisia unelmia täynnä olevia opiskelijoita – kommunisteja, nationalisteja ja idealisteja – purjehtii argonauttien tavoin kohti tulevaisuutta, jota he eivät näe. Λεωνής (Leonis, 1940) on lyhyempi ja lempeämpi: tarina pojasta, joka kasvaa Konstantinopolissa ensimmäisen maailmansodan aikana tuon kreikkalaisen maailman loppuun asti; sen sivuja on kreikkalaisissa koulukirjoissa. Ιερά οδός (Pyhä tie, 1950), jonka hän myöhemmin täydensi suureksi romaaniksi Ασθενείς και οδοιπόροι (Sairaita ja kulkijoita, 1964), seuraa kreikkalaista yhteiskuntaa miehityksen ja sisällissodan läpi. Hän kirjoitti myös kreikkalaisesta perinteestä ja historiasta ammentavia näytelmiä, muiden muassa Το γεφύρι της Άρτας (Artan silta, 1942). Hänen päiväkirjansa, jotka julkaistiin hänen kuolemansa jälkeen nimellä Τετράδια ημερολογίου (Päiväkirjavihkot), ovat parhaita todistuksia aikansa kreikkalaisesta henkisestä elämästä.

Kreikkalaiset koululaiset tutustuvat Theotokasiin teoksen Λεωνής kautta, jonka lapsuuskohtauksia Konstantinopolista on lukukirjoissa, sekä teoksen Ελεύθερο πνεύμα kautta, jota jokainen uuskreikkalaisen kirjallisuuden historia lainaa puhuessaan 1930-luvun sukupolvesta. Αργώ on yhä se romaani, jota suositellaan, kun halutaan ymmärtää maailmansotien välisen Ateenan poliittisia intohimoja. Hänen esseitään demokratiasta ja kreikan kielestä lainataan yhä julkisessa keskustelussa. Oppijalle Λεωνής on hyvä aloituskohta: lyhyt, selkeä kirja pojan maailmasta Konstantinopolissa, Kaupungissa, jota kreikkalaiset kutsuvat yhä yksinkertaisesti nimellä η Πόλη, kirjoitettu modernilla, helppolukuisella kreikalla.

• Hän julkaisi manifestinsa Vapaa henki vuonna 1929, alle kolmikymppisenä, salanimellä Orestis Digenis.
• Hänen romaaninsa Argo on saanut nimensä Iasonin ja argonauttien laivasta.
• Hän oli Kansallisteatterin pääjohtaja vuosina 1945–46, heti Kreikan vapautumisen jälkeen.
• Hän kuoli lokakuussa 1966, muutamaa kuukautta ennen eversti-diktatuuria, josta hän oli varoittanut.