Nikos Panagiotopoulos

Nikos Panagiotopoulos syntyi Mytilenessä Lesboksen saarella marraskuussa 1941 alempaan keskiluokkaan kuuluvaan perheeseen, ja siellä hän näki ensimmäiset elokuvansa. Hän opiskeli elokuvaa Ateenassa ja oppi ammatin apulaisohjaajana kreikkalaisissa ja ulkomaisissa tuotannoissa, enimmäkseen kaupallisissa viihde-elokuvissa; hän muisteli usein oppivuosiaan menestysohjaajien, kuten Stelios Tatasopouloksen, rinnalla. Hänet muovasi kuitenkin Pariisi. Hän asui siellä vuosina 1960–1973, kävi elokuvakursseja Sorbonnessa ja vietti pitkiä tunteja Cinémathèque françaisessa, jossa hän löysi elokuvan klassikot valkokankaalta. Opiskelijoina hän ja Theo Angelopoulos jopa jakoivat asunnon.

Palattuaan Ateenaan 1973 hän teki muutaman lyhytelokuvan ja sitten ensimmäisen pitkän elokuvansa, Τα χρώματα της ίριδας (Iiriksen värit, 1974). Viimeisinä vuosinaan hän työskenteli huomattavaa tahtia, lähes elokuvan vuodessa. Hänen toinen vaimonsa, pukusuunnittelija Marianna Spanoudaki, suunnitteli hänen tuotantojensa puvut. Hän myös kirjoitti: omaelämäkerrallisen kirjan Από το καλάθι των αχρήστων (Paperikorista) ja romaanin Τίποτα (Ei mitään).

Hän kuoli sydänkohtaukseen tammikuussa 2016 74-vuotiaana. Hänen seitsemästoista elokuvansa, Η κόρη του Ρέμπραντ (Rembrandtin tytär), oli poistunut teattereista vain muutamaa päivää aiemmin, ja seuraavan, Amor fatin, ensimmäinen kuvausviikko oli jo takana.

Panagiotopoulos ei suostunut sitoutumaan yhteen tyyliin. Hän liikkui surrealismin, film noirin, melodraaman, musikaalin ja road movien välillä, ja elokuvassa Beautiful People (2001) hän jopa muokkasi uudelleen Godardin Halveksunnan. Hän ei pitänyt realismista eikä saarnaamisesta: «Δεν θέλω να καταγγείλω τίποτα» (En halua tuomita mitään), hän sanoi Efimerida ton Syntakton -lehdelle. Eräs avustaja kutsui hänen elokuviaan ”mysteerikomedioiksi”, ja hän sanoi asettavansa mielellään koko tuotantonsa tämän otsikon alle.

Hänen tunnetuin elokuvansa, Οι τεμπέληδες της εύφορης κοιλάδας (Hedelmällisen laakson laiskurit, 1978), perustuu Albert Cosseryn romaaniin; Cossery oli Egyptissä syntynyt kirjailija, joka kirjoitti ranskaksi. Rikas isä ja hänen kolme poikaansa vetäytyvät maaseutuhuvilaan ja antautuvat unelle, kun nuori palvelijatar tekee kaiken työn; vain nuorin poika yrittää päästä irti. Monet katsojat tulkitsivat elokuvan allegoriaksi diktatuurista ja rappeutuvasta hallitsevasta luokasta. Synkkä ja symboleja täynnä oleva elokuva oli silti kaupallinen menestys ja voitti Kultaisen leopardin Locarnossa.

Myöhemmät elokuvat tavoittivat laajan yleisön: Ο εργένης (Poikamies, 1997) Vangelis Raptopouloksen romaanin pohjalta ja Αυτή η νύχτα μένει (Tämä yö jää, 1999), jonka Stamatis Kraounakisin nimikappaleesta tuli valtava hitti. Venetsian kilpasarjaan valittu Delivery (2004) seuraa nuorta pizzalähettiä skootterillaan Ateenan kätketyissä kolkissa.

Panagiotopoulos on uuden kreikkalaisen elokuvan erillinen hahmo: Angelopouloksen sukupolvea, mutta aina omalla tiellään. Hänen elokuvansa palaavat retrospektiiveihin; esimerkiksi vuonna 2022 Istanbulin Pera-museo esitti Hedelmällisen laakson laiskurit kreikaksi tekstitettynä. Ota B2-tehtävää varten festivaalin julkaisema Deliveryn juonikuvaus ja kerro sen alku kreikaksi järjestystä ja liikettä kuvaavilla sanoilla: Πρώτα κατεβαίνει από το λεωφορείο (Ensin hän nousee bussista), Μετά κοιμάται στον σταθμό (Sitten hän nukkuu asemalla), Το επόμενο πρωί ψάχνει δουλειά (Seuraavana aamuna hän etsii työtä). Lisää sitten, minne hän ajaa skootterillaan. Nämä ovat omia harjoituslauseitamme, eivät elokuvan repliikkejä. Jos voit katsoa lyhyen kohtauksen Laiskureista, käytä tekstitystä ja kuvaile vain sitä, mitä näet.

• Opiskelijoina Pariisissa hän ja Theo Angelopoulos jakoivat asunnon, vaikka heidän elokuvansa kulkivat myöhemmin aivan eri suuntiin.
• Hedelmällisen laakson laiskurit kuvattiin kartanossa Kifisiassa, vehreässä esikaupungissa Ateenan pohjoispuolella.
• Lefteris Vogiatzis voitti parhaan miesnäyttelijän palkinnon San Remon festivaaleilla elokuvasta Ονειρεύομαι τους φίλους μου (Näen unta ystävistäni, 1993), joka perustuu Dimitris Nollasin novelleihin.
• Hän julistautui «υπέρ της ταπεινής τέχνης» (nöyrän taiteen puolelle) ja sanoi, että halvassa elokuvassa on hyvin vapaa.