Leonidas Zervas

Zervas syntyi vuonna 1902 Megalopolissa Arkadiassa, Keski-Peloponnesoksella. Hän aloitti kemian opinnot Ateenan yliopistossa 1918 ja muutti 1921 Saksaan, joka oli tuolloin kemian maailmankeskus; hän valmistui Berliinin yliopistosta 1924 ja väitteli siellä tohtoriksi 1926 Max Bergmannin, suuren Emil Fischerin oppilaan, ohjauksessa. Hän seurasi Bergmannia Dresdeniin, jossa tämä johti Kaiser Wilhelm -seuran nahka- ja proteiinitutkimukseen keskittynyttä tutkimuslaitosta. Dresdenissä nämä kaksi tekivät kuuluisan löytönsä, joka julkaistiin 1932.

Kun natsit nousivat valtaan, juutalainen Bergmann pakotettiin lähtemään Saksasta, ja hän siirtyi 1934 Rockefeller-instituuttiin New Yorkiin; Zervas työskenteli siellä hänen kanssaan 1934–1937 ennen paluutaan Kreikkaan. Hän opetti ensin Thessalonikin yliopistossa (1937–1939) ja sitten vuodesta 1939, kunnes sotilasjuntta erotti hänet 1968, orgaanisen kemian professorina Ateenan yliopistossa, jossa hän rakensi tutkimuskoulun maahan, jolla oli hyvin vähän voimavaroja tieteeseen.

Hänet valittiin Ateenan akatemian jäseneksi 1956, ja hän oli sen puheenjohtaja 1970. Hän kuoli Ateenassa 10. heinäkuuta 1980.

Proteiinit ja lyhyemmät ketjut, joita kutsutaan peptideiksi, koostuvat toisiinsa liittyneistä aminohapoista. Jokaisella aminohapolla on kaksi reaktiivista päätä, joten kun kemistit yrittivät liittää kaksi tiettyyn järjestykseen, molekyylit reagoivat joka suuntaan ja tuottivat käyttökelvottoman seoksen. Ongelma oli suojata toinen pää tilapäisesti, muodostaa sidos ja sitten poistaa suojaus tuhoamatta juuri syntynyttä haurasta sidosta.

Bergmannin ja Zervasin ratkaisu, joka julkaistiin 1932, oli karbobentsoksiryhmä. Kun se liitetään bentsyylikloroformiaatilla aminohapon aminopäähän, se estää tuon pään reagoinnin; kun peptidisidos on muodostunut, ryhmä voidaan poistaa hellävaraisesti katalyyttisellä hydrauksella, ja peptidi säilyy ehjänä. Ensimmäistä kertaa kemistit pystyivät lisäämään aminohappoja yksi kerrallaan, kuin helmiä nauhaan. Noin kahden vuosikymmenen ajan se oli peptidisynteesin perusmenetelmä, ja se teki mahdolliseksi työn, joka johti oksitosiinin kaltaisten hormonien laboratoriosynteesiin 1950-luvulla. Kemistit käyttävät ryhmää yhä, lyhenteenä Cbz tai pelkkä Z.

Ateenassa Zervas ja hänen työtoverinsa, muiden muassa Ifigenia Photaki, kehittivät uusia suojaryhmiä, kuten o-nitrofenyylisulfenyyliryhmän (Nps) 1960-luvulla, ja tutkivat kysteiinin kaltaisten aminohappojen kemiaa. Hänen laboratoriostaan tuli Kreikan ensimmäinen peptidikemian koulukunta.

Jokainen kemian opiskelija, joka tutustuu suojaryhmiin, kohtaa hänen nimensä: Bergmann–Zervas-menetelmä on orgaanisen kemian ja biokemian oppikirjoissa ympäri maailmaa, ja karbobentsoksiryhmän Z-kirjain selitetään usein kunnianosoitukseksi Zervasille. Kreikassa hänet muistetaan yhtenä modernin kemian tutkimuksen perustajista yhdessä sen tiedemiessukupolven kanssa, johon kuului esimerkiksi lääkäri Georgios Papanikolaou ja joka kirjoitti kreikkalaisia nimiä 1900-luvun tieteen historiaan. Peptidikemia on yhä vahva ala kreikkalaisissa yliopistoissa ja tutkimuskeskuksissa, osittain hänen perustamansa koulukunnan ansiosta. Hyvä harjoitus oppijalle on lukea hänen tarinansa kreikaksi ja huomata, kuinka paljon tieteen sanastosta, sanasta χημεία sanaan πρωτεΐνη, on peräisin kreikan sanoista.

• Hänen Bergmannin kanssa keksimänsä suojaryhmä kirjoitetaan kemiassa yhä Z, kirjaimella, joka liitetään usein hänen nimeensä.
• Löytö tehtiin Dresdenissä nahkatutkimukseen keskittyneessä laitoksessa, koska nahka koostuu proteiinista.
• Hänet valittiin Ateenan akatemiaan 1956, ja hän oli sen puheenjohtaja 1970.
• Sanoilla kuten kemia, proteiini ja peptidi on kaikilla kreikkalaiset juuret: πεπτός tarkoittaa «sulatettua».