Dido Sotiriou

Dido Pappa, avioliiton myötä myöhemmin Sotiriou, syntyi 18. helmikuuta 1909 Aydınissa, kreikaksi Αϊδίνι, vauraassa kaupungissa Smyrnan sisämaassa, jossa hänen isällään oli tehdas. Perheen maailma päättyi vuonna 1922, kun Kreikan armeijan sotaretki Vähässä-Aasiassa romahti ja yli miljoona Anatolian kreikkalaista pakeni tai karkotettiin. Pappat saapuivat Ateenaan köyhtyneinä, ja Dido kasvoi varakkaan tätinsä kodissa; täti maksoi hänen koulunkäyntinsä ja myöhemmin ranskalaisen kirjallisuuden opinnot Ateenan Ranskan instituutissa ja Pariisissa.

1930-luvulta lähtien hän työskenteli toimittajana naistenlehdissä ja vasemmistolaisessa lehdistössä. Hän liittyi kommunistiseen puolueeseen, osallistui vastarintaan miehityksen aikana ja pysyi vasemmistossa koko elämänsä, myöhemmin EDA-puolueen jäsenenä ja Avgi-lehden kirjoittajana. Hänen nuorempi sisarensa Elli Pappa oli vuonna 1952 teloitetun kommunistijohtaja Nikos Beloyanniksen elämänkumppani, ja tästä tarinasta tuli hänen romaaninsa «Εντολή» (Toimeksianto, 1976).

Hän alkoi kirjoittaa kaunokirjallisuutta vasta viisikymmenvuotiaana teoksella «Οι νεκροί περιμένουν» (Kuolleet odottavat, 1959), ja «Ματωμένα χώματα» seurasi vuonna 1962. Vuonna 1990 hän sai Abdi İpekçi -palkinnon kreikkalais-turkkilaisen ystävyyden edistämisestä. Hän kuoli Ateenassa 23. syyskuuta 2004 yhdeksänkymmenenviiden vuoden iässä, pienikokoinen ja terävä nainen, josta oli tullut ikään kuin Kreikan pakolaismuiston isoäiti.

«Οι νεκροί περιμένουν» (1959) on pakolaisperheen omaelämäkerrallinen romaani: mukava elämä Aydınissa, pako vuonna 1922, Ateenan köyhyys ja kommunistiksi ryhtyvän tytön poliittinen herääminen. Se esitteli hänen koko tuotantonsa kaksi aihetta, Vähän-Aasian ja vasemmiston, ja siinä kuuluu jo hänen äänensä, suora ja tunteilematon.

«Ματωμένα χώματα» (1962) on Manolis Axiotisin minäkertomus; hän on talonpoika Kırkıcasta (nykyään Şirince), kreikkalaisesta kylästä Efesoksen yläpuolisilla kukkuloilla. Ensimmäinen osa on idylli: sadonkorjuuta, juhlia, viikunoita ja oliiveja, kreikkalaisia ja turkkilaisia elämässä rinnakkain naapurusten pienine kitkoineen. Sitten ensimmäinen maailmansota lähettää Osmanien valtakunnan kreikkalaiset miehet työpataljooniin (αμελέ ταμπουρού), joissa monet kuolevat nälkään ja kylmään; Manolis selviää, karkaa ja piileskelee. Vuonna 1919 Kreikan armeija nousee maihin Smyrnassa, ja hänet kutsutaan palvelukseen, nyt sotilaana; kirja seuraa etenemistä Anatoliaan ja elokuun 1922 pakokauhuista perääntymistä aina palavan Smyrnan satamalaitureille asti. Sotiriou rakensi romaanin todellisen ihmisen, Manolis Axiotisin, muistiinpanojen varaan; tämä oli elänyt tuon elämän ja antoi hänelle käsikirjoituksensa. Hänen näkökulmansa on selvä ja oli tuolloin Kreikassa epätavallinen: molempien osapuolten talonpojat ovat uhreja, ja syyllisiä ovat suurvallat ja poliitikot, jotka lähettivät heidät tappamaan toisiaan. Viimeisen sivun jäähyväiset Anatolialle on osoitettu yhtä lailla turkkilaiselle ystävälle kuin menetetylle maalle.

«Εντολή» (1976) rekonstruoi Nikos Beloyanniksen viimeiset kuukaudet oikeudenkäynnistä teloitusryhmän eteen; hän kirjoitti myös esseitä Vähän-Aasian kysymyksestä ja sen syistä.

«Ματωμένα χώματα» on ilmestynyt yhä uusina painoksina vuodesta 1962, sitä luetaan otteina kreikkalaisten lukioiden antologioissa, ja se on kirja, jonka kreikkalaiset antavat ulkomaalaisille, jotka kysyvät Vähästä-Aasiasta. Turkissa se ilmestyi vuonna 1970 nimellä «Benden Selam Söyle Anadolu'ya» (Sano Anatolialle terveisiä minulta), ja sitä on luettu siellä siitä asti, minkä vuoksi hän on yksi harvoista kreikkalaisista kirjailijoista, joilla on turkkilaisia lukijoita. Şirincen kylä, romaanin Kırkıca, on nykyään matkailukohde Efesoksen lähellä, ja kreikkalaiset vierailijat saapuvat kirja matkalaukussaan. Romaanin lukenut opiskelija ymmärtää, miksi Ateenan ja Thessalonikin pakolaiskaupunginosilla on nimiä kuten Nea Smyrni ja Nea Ionia ja miksi Vähän-Aasian laulut täyttävät yhä kreikkalaiset tavernat. Sivuston sivut Venizelosista ja Myrivilisistä, joka taisteli samassa sotaretkessä, täydentävät kuvaa.

• Kertoja Manolis Axiotis oli todellinen henkilö: hän antoi Sotirioulle elämänsä vihkot, ja tämä teki niistä romaanin.
• Hän julkaisi esikoisromaaninsa viisikymmenvuotiaana toimittajanuran jälkeen ja kirjoitti tunnetuimman kirjansa viisikymmentäkolmevuotiaana.
• Vuoden 1970 turkinkielinen painos teki hänet tunnetuksi Turkissa, ja vuonna 1990 hän sai murhatun turkkilaisen toimittajan mukaan nimetyn Abdi İpekçi -palkinnon panoksestaan kreikkalais-turkkilaiseen ymmärrykseen.
• Hänen sisarensa Elli Pappa oli «neilikkamiehen» Nikos Beloyanniksen elämänkumppani, ja Sotirioun romaani «Εντολή» kertoo tämän tarinan perheen sisältä käsin.