Andreas Karkavitsas

Karkavitsas syntyi 12. maaliskuuta 1865 Lechainassa, kauppalassa Eliksen tasangolla lähellä Peloponnesoksen länsirannikkoa, kauppiasperheeseen. Hän opiskeli lääketiedettä Ateenassa vuosina 1883–1888 ja alkoi jo opiskelijana julkaista kertomuksia ja koota kotiseutunsa kansanlauluja ja tapoja. Vuonna 1890 hän palveli nuorena sotilaslääkärinä Mesolongissa ja Larissassa, missä hän oppi tuntemaan juuri liitetyn Thessalian kylät, ja lokakuusta 1891 hän vietti noin neljä vuotta laivalääkärinä höyrylaiva Αθηνά-aluksella, purjehtien Aigeianmerellä ja kuunnellen merimiehiä, joiden tarinoista tuli Λόγια της πλώρης.

Vuonna 1896 hän liittyi pysyvästi armeijan lääkintäjoukkoihin ja pysyi upseerina kaksikymmentä vuotta: hän osallistui vuoden 1897 sotaretkeen ja vuosien 1912–13 Balkanin sotiin ja palveli varuskunnissa eri puolilla maata. Hän oli vakaumuksellinen kansankielen kannattaja, kirjoitti Νουμάς-lehteen ja julisti, että puristinen katharevusa oli kieli, jolle «heität kultaa ja se antaa sinulle takaisin hiiltä». Vuonna 1916 hän asettui Venizeloksen Thessalonikissa toimineen vallankumoushallituksen vastustajien puolelle, oli muutaman kuukauden vankilassa ja siirrettiin sitten eläkkeelle.

Kurkunpään tuberkuloosi vei hänen äänensä viimeisinä vuosina, niin että mies, joka oli kirjoittanut kreikan puheliainta proosaa, saattoi viestiä vain paperilla. Hän kuoli Marousissa Ateenan liepeillä 24. lokakuuta 1922, 57-vuotiaana, Vähän-Aasian katastrofia seuranneina viikkoina, ja hänet haudattiin sinne.

Η Λυγερή (Solakka, 1890, kirjana 1896) on hänen ensimmäinen pitkä kertomuksensa: Anthi, lechainalainen tyttö, rakastaa yhtä miestä mutta naitetaan varakkaalle keski-ikäiselle kauppiaalle, ja kirja seuraa ilman romantiikkaa, miten hän asettuu mukavuuteen. Ο Ζητιάνος (Kerjäläinen, jatkokertomuksena 1896) on mestariteos. Tziritokostas, ammattikerjäläinen, joka on koulutettu Kravaran kylissä, joiden koko talous oli kerjäämistä, saapuu poikansa Moutzourisin kanssa Nychteremiin, karagunilaisten maaorjien kylään thessalialaisella kartanolla lähellä Tempen laaksoa. Hän myy naisille amuletteja ja taikajuomia, leikittelee heidän pelollaan ja ahneudellaan, ja kun eräs mies kuolee ja viranomaiset saapuvat, kyläläiset rangaistaan, kun taas kerjäläinen lähtee rikkaampana. Se on kielen karuin kuva maaseudun Kreikasta.

Λόγια της πλώρης (Keulan sanoja, 1899) kokoaa kaksikymmentä merikertomusta, joita merimiehet kertovat kaiki-veneen kannella: Η θάλασσα (Meri), jossa merimiehen poikaa varoitetaan koko elämän ajan «uskottomasta» merestä, joka on vienyt suvun miehet, ja joka päättyy sanoihin «Με κράζει η θάλασσα» (Meri kutsuu minua); Το γιούσουρι (Musta koralli), Οι σφουγγαράδες (Pesusienisukeltajat), Η Γοργόνα, jossa merenneito kysyy, elääkö kuningas Aleksanteri yhä. Ο Αρχαιολόγος (Arkeologi, 1904) on allegoria: kaksi veljestä, Aristodimos, joka elää vain esi-isien talon raunioille ja papereille, ja Dimitrakis, joka haluaa viljellä maata, edustavat Kreikkaa, joka on revitty antiikin menneisyytensä ja nykyhetkensä välille.

Kreikkalaiset koululaiset kohtaavat Karkavitsasin yläkoulun antologioissa teosten Η θάλασσα, Η Γοργόνα tai Ο Ζητιάνος -otteen kautta, ja kerjäläinen Tziritokostas on yhtä tuttu konna kuin kuka tahansa kreikkalaisessa kirjallisuudessa; «Κραβαρίτης», Kravaran mies, tarkoittaa yhä ammattikerjäläistä, suurelta osin hänen romaaninsa ansiosta. Hänen koottu tuotantonsa, joka on ollut vapaasti käytettävissä vuodesta 1993, on ilmaiseksi saatavilla el.wikisourcessa ja halpoina laitoksina. Lechaina kunnioittaa häntä rintakuvalla ja kadulla, ja Καρκαβίτσα-nimisiä katuja on useissa Kreikan kaupungeissa. Oppijalle merikertomukset ovat paras ovi: ne ovat lyhyitä, merimiesten minämuodossa kertomia ja täynnä tuulen, veneen ja rannan sanastoa, jota kuulee tänäänkin millä tahansa Kreikan saarella.

• Hän oli palveluksessa oleva sotilaslääkäri suurimman osan kirjailijanurastaan ja keräsi aineiston teokseen Ο Ζητιάνος ollessaan sijoitettuna Thessaliaan vuonna 1890.
• Λόγια της πλώρης syntyi neljästä vuodesta laivalääkärinä höyrylaiva Αθηνά-aluksella, merimiesten tarinoita kannella kuunnellen.
• Vuonna 1892 hän tyrmäsi katharevusan lauseella «της ρίχνεις χρυσάφι και σου βγάζει κάρβουνο» (heität sille kultaa ja se antaa takaisin hiiltä).
• Kurkunpään tuberkuloosi vei häneltä puhekyvyn viimeisinä vuosina; hän kuoli lokakuussa 1922, päiviä Vähän-Aasian katastrofin jälkeen.