Plutarkhos

Plutarkhos syntyi noin vuonna 46 jaa. Khaironeiassa, pienessä boiotialaisessa kaupungissa, joka tunnetaan parhaiten taistelusta, jossa Filippos Makedonialainen murskasi kreikkalaiset kaupungit vuonna 338 eaa. Hänen sukunsa oli vanha ja varakas, ja hän opiskeli filosofiaa ja retoriikkaa Ateenassa platonilaisen Ammonioksen johdolla. Hän matkusti Aleksandriaan ja Vähään-Aasiaan ja useasti Roomaan, jossa hän luennoi ja sai vaikutusvaltaisia ystäviä; yksi heistä, Lucius Mestrius Florus, hankki hänelle Rooman kansalaisuuden, joten hänen virallinen nimensä oli Lucius Mestrius Plutarchus. Myöhempi perimätieto väitti Trajanuksen ja Hadrianuksen kunnioittaneen häntä korkeilla viroilla, mikä voi olla liioittelua, mutta roomalaisessa maailmassa hän liikkui varmasti vaivattomasti.

Hän päätti kuitenkin asua Khaironeiassa. Hän sanoi jäävänsä sinne, jottei kaupunki kävisi vielä pienemmäksi, ja hän palveli sitä virkamiehenä ja jopa rakennustöiden valvojana. Elämänsä kolmena viimeisenä vuosikymmenenä hän oli myös toinen Apollonin kahdesta pysyvästä papista muutaman tunnin matkan päässä olevassa Delfoissa, ja hän työskenteli pyhäkön elvyttämiseksi. Hän avioitui Timoksenan kanssa, ja lohdutuskirje, jonka hän kirjoitti tälle heidän pienen tyttärensä, jonka nimi oli myös Timoksena, kuoltua, on säilynyt Moralian joukossa. Hänen pojistaan kaksi eli aikuisiksi. Kotonaan hän piti ystävien ja oppilaiden piiriä, ja suuri osa hänen kirjoituksistaan muistuttaa tuon piirin keskusteluja. Hän kuoli noin vuonna 120 yli seitsemänkymmenen vuoden iässä.

Βίοι Παράλληλοι (Rinnakkaiselämäkerrat) käsittää kaksikymmentäkolme säilynyttä elämäkertaparia, joista kukin asettaa kreikkalaisen roomalaisen rinnalle ja päättyy yleensä lyhyeen vertailuun: Theseus ja Romulus, perustajat; Aleksanteri ja Caesar, valloittajat; Demosthenes ja Cicero, puhujat; Perikles ja Fabius Maximus; Lykurgos ja Numa. Plutarkhosta kiinnostaa luonne, ei tapahtumat. Kuten hän sanoo Aleksanterin elämäkerran alussa, hän kirjoittaa elämäkertoja, ei historiaa, ja pieni huomautus tai vitsi paljastaa ihmisen usein paremmin kuin taistelu, jossa kuolee kymmenentuhatta. Siksi hän kerää paljastavia hetkiä: nuori Aleksanteri rauhoittaa Bukefalos-hevosen kääntämällä sen poispäin sen omasta varjosta; Caesar itkee Aleksanterin patsaan edessä, koska ei samassa iässä ollut vielä saanut aikaan mitään; Arkhimedes surmataan hänen piirtäessään kuvioita hiekkaan.

Ηθικά (Moralia) on noin seitsemänkymmentäkahdeksan esseetä ja dialogia kaikista aiheista: miten erottaa mielistelijä ystävästä, miten kuunnella luentoja, neuvoja morsiamelle ja sulhaselle, jumalallisen oikeuden viivyttely, kuun kasvot, ovatko maan vai meren eläimet viisaampia, Delfoin oraakkelit, Egyptin jumalat teoksessa Περί Ίσιδος και Οσίριδος (Isiksestä ja Osiriksesta). Συμποσιακά (Pöytäpuheita) tallentaa illallisilla käytyjä keskusteluja esimerkiksi siitä, miksi vanhat miehet lukevat paremmin kauempaa. Hänen kokoelmansa spartalaisia sananparsia säilyttää lauseen «ἢ τὰν ἢ ἐπὶ τᾶς», äidin käskyn palata kilpi kädessä tai kilven päällä. Hänen kreikkansa on Rooman keisarikauden sivistynyttä proosaa, pitkälauseista, lämmintä ja polveilevaa, ja vuosisatojen ajan hän oli kaikkein luetuin kreikkalainen kirjailija: Montaigne lainasi häntä jatkuvasti, ja Thomas Northin englanninkielinen Plutarkhos vuodelta 1579 tuli Shakespearen näytelmien Julius Caesar, Antonius ja Kleopatra ja Coriolanus lähteeksi.

Kreikassa Plutarkhosta luetaan koulussa otteina, tavallisesti Aleksanterin tai Perikleen elämäkerrasta, ja hänen anekdoottinsa ovat arkista kielenkäyttöä: «ἢ τὰν ἢ ἐπὶ τᾶς», «ο κύβος ερρίφθη» (arpa on heitetty, minkä hänen mukaansa Caesar sanoi Rubiconilla) ja itse nimi «Βίοι Παράλληλοι», jota kreikkalaiset käyttävät mistä tahansa kahden uran vertailusta. Livadian lähellä sijaitsevassa Khaironeiassa on yhä taistelukentän marmorinen leijona ja pieni museo, ja Delfoissa voi käydä pyhäkössä, jota hän palveli, sekä sen museossa. Πλουτάρχου-niminen katu on Ateenan Kolonakissa ja useimmissa kreikkalaisissa kaupungeissa. Elämäkerrat ovat saatavilla nykykreikkalaisina käännöksinä edullisina laitoksina, ja opiskelija voi aloittaa Aleksanterin elämäkerran ensimmäisiltä sivuilta, joilla Plutarkhos selittää menetelmänsä ja kertoo tarinan Bukefaloksesta.

• Hänen täydellinen roomalainen nimensä oli Lucius Mestrius Plutarchus sen ystävän mukaan, joka hankki hänelle kansalaisuuden.
• Hän sanoi jäävänsä pikkuruiseen Khaironeiaan, «jottei se kävisi vielä pienemmäksi».
• Hän toimi Apollonin pappina Delfoissa noin kolmekymmentä vuotta aikana, jolloin oraakkeli oli menettänyt suurimman osan entisestä maineestaan.
• Shakespeare otti kokonaisia puheita Northin käännöksestä; Enobarbuksen kuvaus Kleopatran aluksesta on lähes sanasta sanaan Plutarkhosta.