Angelos Terzakis

Terzakis syntyi Nafpliossa 16. helmikuuta 1907, Kreikan vanhassa pääkaupungissa, jossa on venetsialaisia linnoituksia ja vuoden 1821 muistoja, ja kaupungin kerroksellinen historia kulki hänen mukanaan aina. Perhe muutti Ateenaan vuonna 1915; siellä hän kävi koulunsa loppuun, opiskeli lakia Ateenan yliopistossa ja alkoi julkaista hyvin nuorena: hänen ensimmäinen novellikokoelmansa Ο ξεχασμένος (Unohdettu) ilmestyi vuonna 1925, kun hän oli kahdeksantoista.

1930-luvulla hänestä tuli yksi 1930-luvun sukupolven johtavista prosaisteista Kosmas Politisin, Giorgos Theotokasin ja Stratis Myrivilisin rinnalla; nämä kirjailijat halusivat tuoda kreikkaan modernin eurooppalaisen romaanin psykologioineen ja kaupunkeineen. Hän kirjoitti myös näyttämölle, ja vuosina 1937–1975 hän palveli Kansallisteatteria useissa tehtävissä: sihteerinä, ohjelmistopäällikkönä, taiteellisena johtajana ja pääjohtajana, valiten näytelmät ja muovaten vuosikymmenten ajan kreikkalaisen yleisön makua. Vuodesta 1950 hän opetti myös teatterihistoriaa sen teatterikoulussa.

Hän taisteli Kreikan–Italian sodassa 1940–41, joka jätti häneen syvät jäljet, ja vuonna 1964 hän kirjoitti laajan historian tuosta sotaretkestä. Tuotteliaana toimittajana ja esseistinä hän kirjoitti vuosikymmeniä ateenalaisessa lehdistössä kirjallisuudesta, historiasta ja kreikkalaisen identiteetin merkityksestä. Ateenan akatemia myönsi hänelle kirjallisuuspalkintonsa vuonna 1969, ja vuonna 1974 hänet valittiin Ateenan akatemian jäseneksi. Hän kuoli Ateenassa 3. elokuuta 1979.

Terzakisin nykyelämää kuvaavat romaanit ovat muotokuvia sukupolvesta, jolla ei ole varmuuksia. Δεσμώτες (Vangit, 1932) ja Η παρακμή των σκληρών (Kovien rappio, 1933) seuraavat nuoria keskiluokkaisia ateenalaisia, jotka ovat ikävystymisen ja suvun rappion vankeina. Η μενεξεδένια πολιτεία (Orvokinvärinen kaupunki, 1937), jonka nimi lainaa antiikin kuvan «orvokkiseppelöidystä» Ateenasta, on muotokuva sotien välisestä kaupungista, synkkine tunnelmineen ja ahdinkoon jääneine, vähävaraisine sankareineen, jotka ovat tyypillisiä hänen kaupunkiromaaneilleen. Δίχως θεό (Ilman Jumalaa, 1951) on hänen kunnianhimoisin romaaninsa, merkityksen etsintä maailmassa vailla varmuuksia.

Hänen suurin yleisömenestyksensä on kuitenkin historiallinen. Πριγκηπέσσα Ιζαμπώ (Prinsessa Isabeau, 1945) sijoittuu 1200-luvun Peloponnesokselle, neljännen ristiretken jälkeiseen frankkiruhtinaiden Moreaan, jossa kreikkalaiset ja länsimaiset ritarit taistelevat, avioituvat ja pettävät toisiaan. Tarinan keskiössä ovat kreikkalaisten ja slaavien kapina vuonna 1293, jossa vallattiin Kalamatan frankkilinna, sekä rakkaus ruhtinas Vilhelm II Villehardouinin tyttären Isabeaun ja kapinajohtaja Nikiforos Sgourosin välillä; sen kautta Terzakis kysyy, mitä on olla kreikkalainen idän ja lännen välissä, ja kirja, joka julkaistiin vuonna 1945 heti miehityksen jälkeen, luettiin mietiskelynä kansallisesta identiteetistä tappion aikana.

Hänen näytelmiinsä, joista monet ovat historiallisia draamoja, kuuluu Αυτοκράτωρ Μιχαήλ (Keisari Mikael, 1936), ja myöhempinä vuosinaan hän kirjoitti laajan historiateoksen Ελληνική εποποιία 1940–1941 (Kreikan eepos 1940–1941). Hänen tyylinsä on tiivis, musikaalinen ja mietiskelevä, täynnä pitkiä virkkeitä ja moraalisia kysymyksiä.

Aloita teoksesta Πριγκηπέσσα Ιζαμπώ: siitä otetaan jatkuvasti uusia painoksia, ja vanhemmat kreikkalaiset muistavat lukeneensa sen teini-ikäisinä. Se on myös hyvä seuralainen matkalle Peloponnesoksen frankkilinnoihin, Chlemoutsiin, Mystrakseen tai Karytainaan. Modernia kaupunkia suosivat voivat kokeilla teosta Η μενεξεδένια πολιτεία, muotokuvaa sotien välisestä Ateenasta, josta Kreikan valtion televisio teki sarjan vuonna 1975. Nafpliossa hänen pronssinen rintakuvansa seisoo Agios Spyridonin kirkon lähellä, ja hänen perheensä talon katu kantaa hänen nimeään. Sivuja hänen proosastaan on kreikkalaisissa modernin kirjallisuuden kouluantologioissa, ja kirjallisuushistoriat sijoittavat hänet 1930-luvun sukupolven ytimeen. Kansallisteatteri, jota hän palveli lähes neljäkymmentä vuotta, muistaa hänet yhtenä ohjelmistonsa arkkitehdeista.

• Hän julkaisi ensimmäisen novellikokoelmansa kahdeksantoistavuotiaana vuonna 1925.
• Hän palveli Kansallisteatteria vuosina 1937–1975, sihteeristä pääjohtajaksi.
• Hänen ainoa ohjaamansa elokuva, Νυχτερινή περιπέτεια (Yöllinen seikkailu), valmistui vuonna 1954.
• Hänet valittiin Ateenan akatemiaan vuonna 1974.