Spyros Melas

Melas syntyi 13. tammikuuta 1882 Nafpaktosissa, Korintinlahden pienessä satamakaupungissa, jonka eurooppalaiset tuntevat nimellä Lepanto. Hän vietti lapsuutensa ja nuoruutensa eri kreikkalaisissa kaupungeissa; perhe asettui lopulta Pireukseen, ja isänsä kuoleman jälkeen hänen oli tehtävä työtä elättääkseen sen. Hän otti ensiaskeleensa journalismissa pireuslaisessa lehdessä Φωνή του Πειραιά (Pireuksen ääni) eikä koskaan oikeastaan jättänyt lehdistöä: vuosikymmeniä hän kirjoitti reportaaseja, kronikoita ja poleemisia artikkeleita ateenalaisiin lehtiin, kuten Ακρόπολις ja Άστυ, ja viimeisinä vuosinaan lehteen Ελευθερία (1957–1966). Hän oli Ateenan toimittajaliiton (ΕΣΗΕΑ) perustajajäsen ja tunnettu terävästä, taistelunhaluisesta ja eloisasta tyylistään.

Samaan aikaan hän kirjoitti teatterille. Hänen ensimmäinen näytelmänsä Ο γιος του ίσκιου (Varjon poika) esitettiin vuonna 1907 Eftychios Vonaseraksen seurueen voimin, kun Ateena oli löytämässä Ibsenin ja hänen seuraajiensa modernin draaman, ja seuraavina vuosikymmeninä hän siirtyi draamasta komediaan ja historiallisiin näytelmiin. Sotien välisenä aikana hän oli yksi pääkaupungin teatterielämän tutuista hahmoista kirjailijana, kriitikkona ja polemikkona.

Noin vuodesta 1930 hän kääntyi yhä enemmän historian puoleen ja kirjoitti vuoden 1821 miehistä kansantajuisia elämäkertoja pikemmin toimittajan kuin akateemikon eloisaan tapaan. Hänen asemansa kirjamiehenä tunnusti Ateenan akatemia, joka otti hänet virallisesti uudeksi jäsenekseen vuonna 1936; vuonna 1959 hän oli sen puheenjohtaja. Hän kirjoitti vanhuuteen asti ja kuoli Ateenassa 2. huhtikuuta 1966.

Melasin varhaiset näytelmät kuuluvat 1900- ja 1910-lukujen uuteen kreikkalaiseen aatedraamaan: Ο γιος του ίσκιου (1907) ja Το άσπρο και το μαύρο (Valkoinen ja musta, 1913), jonka esitti suuren näyttelijättären Kyvelin seurue.

Laajimman yleisönsä hän tavoitti komedialla. Ο μπαμπάς εκπαιδεύεται (Isä menee kouluun), ensi-ilta 1935, kertoo Prokopiksesta, yksinkertaisesta ja naiivista isästä, joka rakkaudesta poikaansa sivuuttaa omat etunsa, jopa oman elämänsä; sen huumori syntyy hänen viattomuudestaan ja spontaaniudestaan. Siitä tuli kreikkalaisten näyttämöiden suosikki, Kansallisteatteri otti sen uudelleen ohjelmistoonsa vuonna 1954, ja se filmattiin vuonna 1953. Hänen myöhäinen näytelmänsä Ο βασιλιάς και ο σκύλος (Kuningas ja koira, 1953) kuvaa Aleksanteri Suuren ja kyynikko Diogeneen kuuluisaa kohtaamista: maailman valloittajan ja filosofin, joka pyytää häntä vain siirtymään pois auringonvalosta.

Hänen historialliset kirjoituksensa ovat ehkä hänen kestävintä tuotantoaan. Ο γέρος του Μωριά (Morean vanhus, 1931, kaksi osaa), Theodoros Kolokotroniksen elämäkerta, kertoo vallankumouksesta romaanin vauhdilla ja lehtireportaasin värein. Samana vuonna hän julkaisi amiraali Miaouliksen elämäkerran, ja monia samankaltaisia kirjoja seurasi aina teokseen Φιλικοί: οι πρόδρομοι του '21 (Filiki-veljet: vuoden 1821 edelläkävijät, 1960) asti. Hän kirjoitti myös draaman Παπαφλέσσας (Papaflessas, 1937) tulisesta papista, joka kaatui Maniakissa vuonna 1825.

Nykyiselle opiskelijalle helpoin tie Melasin luo on vuoden 1953 elokuva Ο μπαμπάς εκπαιδεύεται, mustavalkoinen kreikkalainen komedia 1950-luvulta. Hänen elämäkertojaan vuoden 1821 sankareista löytyy yhä antikvariaateista ja uusintapainoksina, ja ne muovasivat suurimman osan 1900-lukua kansan kuvaa Kolokotroniksesta nimellä «ο Γέρος του Μωριά» (Morean vanhus). Uuskreikkalaisen teatterin historiat lukevat hänet niihin näytelmäkirjailijoihin, jotka toivat aatedraaman kreikkalaiselle näyttämölle, ja hänen nimensä liitetään Nafpaktosiin, hänen syntymäkaupunkiinsa.

• Hän työskenteli toimittajana yli puoli vuosisataa näytelmäkirjailijanuransa ohella.
• Hänen komediastaan Isä menee kouluun (ensi-ilta 1935) tehtiin elokuva vuonna 1953.
• Hänen yksinäytöksisensä Kuningas ja koira kuvaa Aleksanteri Suuren ja Diogeneen kohtaamista.
• Hänet otettiin Ateenan akatemiaan vuonna 1936, ja hän oli sen puheenjohtaja vuonna 1959.