Sapfo

Lähes kaikki, mitä Sapfon elämästä tiedämme, on peräisin hänen omista katkelmistaan ja paljon myöhemmiltä, epäluotettavilta kirjoittajilta. Hän syntyi noin 630 eaa. Lesboksella, joko Eresoksessa saaren länsiosassa tai Mytilenessä, saaren pääkaupungissa, aristokraattiseen sukuun. Runoissa mainitaan tytär Kleis ja kolme veljeä, heidän joukossaan Kharaksos, Egyptissä kauppaa käynyt kauppias, jota hän nuhtelee niin sanotussa Veljesrunossa, sekä Larikhos, nuori juomanlaskija.

Noin 600 eaa. Lesbosta repivät ylhäisten sukujen väliset kamppailut, ja Sapfon suku joutui häviäjien puolelle: erään antiikin kronikan mukaan hän vietti joitakin vuosia maanpaossa Sisiliassa, luultavasti Syrakusassa, ennen kuin palasi kotiin. Lesboksella hän näyttää johtaneen nuorten naisten piiriä, jonka jäsenet lauloivat, opiskelivat musiikkia ja valmistautuivat avioliittoon; monet runot on osoitettu heille nimeltä: Anaktoria, Atthis, Gongyla.

Kuuluisa tarina siitä, että hän olisi heittäytynyt Leukaan valkoiselta kalliolta Faon-nimisen lauttamiehen rakkauden tähden, on myöhempien vuosisatojen komedianäyttämön keksintö, eikä hänen kuolinvuottaan tunneta; myöhäinen katkelma, vuonna 2004 julkaistu Tithonos-runo, näyttää hänet valittamassa, etteivät polvet enää kanna häntä tanssiin, joten hän eli ainakin vanhuuteen asti.

Sapfo kirjoitti Lesboksen aiolialaisella murteella, joka kuulostaa erilaiselta kuin klassikoiden attikalainen kreikka: σελάννα kuusta, ἔμμεναι merkityksessä ”olla”. Aleksandrian oppineet kokosivat hänen laulunsa yhdeksään kirjaan runomitan mukaan järjestettyinä. Ensimmäinen kirja oli kirjoitettu nelisäkeiseen säkeistöön, jota nykyään kutsutaan sapfiseksi säkeistöksi ja jonka Catullus ja Horatius myöhemmin omaksuivat latinaan.

Vain yksi runo on säilynyt kokonaisena, Ύμνος στην Αφροδίτη (Hymni Afroditelle, fr. 1), jossa jumalatar saapuu varpusten vetämillä vaunuilla ja kysyy huvittuneena, kuka on tällä kertaa tehnyt runoilijalle vääryyttä. Katkelma 31, Φαίνεταί μοι κῆνος ἴσος θέοισιν (Hän näyttää minusta jumalten vertaiselta), kuvaa mustasukkaisuuden ruumiillisia oireita: kieli murtuu, tuli kulkee ihon alla, korvat humisevat, hiki ja vapina. Katkelma 16 väittää, ettei maan kaunein asia ole armeija tai laivat vaan ”se, mitä rakastaa”, ja todistaa sen Troijan Helenan avulla. Muut runot ovat häälauluja, valitus Adoniksen vuoksi, kehtolaulumainen kuva äidistä ja tyttärestä sekä kuva makeasta omenasta, joka on jäänyt korkealle oksalle.

Suurin osa tästä palasi meille 1900-luvulla Egyptistä löydettyjen papyrusriekaleiden ansiosta; Veljesruno ilmestyi vasta vuonna 2014. Hänen sävynsä on suora, henkilökohtainen ja täsmällinen, vailla Homeroksen eeppistä etäisyyttä: hän sanoo ”minä” ja tarkoittaa sitä.

Mytilenessä sataman vieressä oleva keskusaukio on Πλατεία Σαπφούς, ja siellä on hänen patsaansa; Skala Eresoussa, hänen oletetussa syntymäpaikassaan, toinen patsas katsoo rannalle. Odysseas Elytis, itsekin lesboslaista sukujuurta, julkaisi vuonna 1984 hänen katkelmistaan nykykreikkalaisen uudelleensommitelman (Σαπφώ), joka on oppijalle helpoin tapa lukea häntä. Katkelmat 1, 16 ja 31 ovat kreikkalaisissa antiikin lyriikan kouluantologioissa, yleensä käännöksen kera. Sanat lesbo ja sapfinen monissa kielissä juontuvat hänen saarestaan ja nimestään. Hänen säkeitään lainataan kreikkalaisissa häissä ja lauluissa, ja ilmaus ”kymmenes muusa”, joka on peräisin Platonin nimissä kulkevasta epigrammista, on yhä tapa, jolla kreikkalaiset hänet esittelevät.

• Vain yksi hänen runoistaan, Hymni Afroditelle, on säilynyt alusta loppuun; kriitikko Dionysios Halikarnassolainen kopioi sen sujuvan tyylin esimerkiksi.
• Tällä vuosisadalla on julkaistu kaksi ”uutta” Sapfon runoa: Tithonos-runo vuonna 2004 ja Veljesruno vuonna 2014, molemmat papyruksista.
• Katkelma 31 säilyi, koska tutkielma Ylevästä lainasi sitä osoittaakseen, miten suuri runoilija valitsee yksityiskohtansa; Catullus käänsi sen latinaksi.
• Roomalaisaikana Mytilenen kaupunki painoi hänen muotokuvansa rahoihinsa.