Epikuros

Epikuros syntyi vuonna 341 eaa. Samoksella, jonne hänen isänsä Neokles, ateenalainen kansalainen, oli asettunut siirtolaiseksi ja opettajaksi. Kahdeksantoistavuotiaana hän lähti Ateenaan kaksivuotiseen asepalvelukseensa; palatessaan ateenalaiset siirtolaiset oli karkotettu Samokselta, ja hänen perheensä oli muuttanut Kolofoniin Vähän-Aasian rannikolle. Siellä ja Teoksessa hän opiskeli Demokritoksen seuraajan Nausifaneen johdolla ja omaksui tältä atomiteorian. Kolmissakymmenissä hän alkoi opettaa, ensin Mytilenessä Lesboksella ja sitten Lampsakoksessa Hellespontin rannalla, jossa hän kokosi ympärilleen ystävät, jotka seurasivat häntä koko loppuelämänsä.

Noin vuonna 306 eaa. hän palasi Ateenaan ja osti talon ja puutarhan kaupunginmuurien ulkopuolelta. Puutarha antoi koululle nimen ja luonteen: se ei ollut julkinen luentosali vaan yhteisö, joka asui yhdessä, söi yksinkertaisesti, kirjoitti ja keskusteli. Sen jäsenistö järkytti Ateenaa, sillä siihen kuului naisia, kuten hetaira Leontion, ja orjia, kuten Epikuroksen oma orja Mys. Epikuros itse poistui Puutarhasta harvoin eikä osallistunut politiikkaan, mikä sopi hänen neuvoonsa elää huomaamatta.

Hän kärsi vuosia kivuliaasta rakon ja munuaisten sairaudesta ja kuoli vuonna 270 eaa. seitsemänkymmenenkahden vuoden iässä. Viimeisenä päivänään kirjoittamassaan kirjeessä hän sanoi kivun olevan niin suuri kuin se voi olla, mutta ilon, jonka muistot keskusteluista ystävien kanssa toivat, olevan sitä suurempi. Hänen testamenttinsa vapautti hänen orjansa, huolehti hänen seuraajiensa lapsista ja jätti Puutarhan koululle, joka säilyi Ateenassa vuosisatoja.

Epikuros kirjoitti enemmän kuin yksikään filosofi ennen häntä, Diogenes Laertioksen mukaan noin kolmesataa kirjakääröä, muun muassa kolmekymmentäseitsemänosaisen tutkielman Περὶ φύσεως (Luonnosta), jonka hiiltyneitä katkelmia on löydetty Vesuviuksen hautaamasta huvilasta Herculaneumista. Kokonaisena säilynyttä on vähän: kolme hänen järjestelmänsä tiivistävää kirjettä, jotka Diogenes Laertios säilytti – Ἐπιστολὴ πρὸς Ἡρόδοτον (Kirje Herodotokselle) fysiikasta, Ἐπιστολὴ πρὸς Πυθοκλέα (Kirje Pythokleelle) taivaanilmiöistä ja Ἐπιστολὴ πρὸς Μενοικέα (Kirje Menoikeukselle) siitä, miten elää; neljäkymmentä Κύριαι Δόξαι (Pääopinkappaleet); sekä mietelausekokoelma, joka löydettiin Vatikaanin käsikirjoituksesta vuonna 1888. Roomalainen runoilija Lucretius sovitti koko järjestelmän latinankielisiksi säkeiksi teoksessa De rerum natura.

Järjestelmässä on kolme osaa, jotka tukevat toisiaan. Fysiikassa kaikki on tyhjiössä liikkuvia atomeja, ja myös sielu koostuu atomeista, jotka hajoavat kuolemassa; ei ole tuonpuoleista, ei rangaistusta, ei mitään pelättävää. Jumalat ovat olemassa, autuaina ja kaukaisina, eivätkä ne välitä meistä. Etiikassa nautinto on onnellisen elämän alku ja päämäärä, mutta Epikuros tarkoittaa sillä ennen kaikkea ἀπονία-tilaa, vapautta ruumiillisesta kivusta, ja ἀταραξία-tilaa, vapautta mielen levottomuudesta. Merkitykselliset halut ovat luonnollisia ja välttämättömiä – ruoka, suoja, seura; ylellisyys ei lisää mitään, ja sen haluaminen lisää huolta. Ystävyys, hän sanoo pääopinkappaleissa, on suurin niistä hyvistä, joita viisaus tarjoaa koko elämäksi. Kuuluisa toinen opinkappale, ettei kuolema koske meitä, koska hajonnut ei aisti mitään, ei ole tarkoitettu olankohautukseksi vaan lääkkeeksi: poista kuolemanpelko, niin useimmat muut pelot romahtavat sen mukana.

Epikuroksen nimi elää nykykreikassa lähinnä väärinkäsityksenä: επικούρειος tarkoittaa hyvän ruoan ja mukavuuden ystävää, vastakohtaa miehelle, joka pyysi ystäväänsä lähettämään pienen ruukullisen juustoa voidakseen herkutella milloin halusi. Hänen todellisia oppejaan opetetaan lyseon kolmannen luokan filosofian kurssilla, ja Kirjettä Menoikeukselle, jonka alun neuvon mukaan kukaan ei ole liian nuori eikä liian vanha filosofoimaan, luetaan laajalti nykykreikaksi käännettynä. Ilmauksia «λάθε βιώσας» (elä huomaamatta) ja «ο θάνατος ουδέν προς ημάς» lainataan arkikielessä, ja nykyaikainen yhdistys, Epikurolaisen filosofian ystävät, järjestää Ateenassa vuosittain symposiumin. Samos muistaa hänet saaren poikana. Oppija voi lukea Kirjeen Menoikeukselle kaksikielisenä laitoksena: se on lyhyt, tyyni ja yllättävän moderni.

• Puutarha otti naisia ja orjia täysivaltaisiksi jäseniksi, mitä mikään muu ateenalainen koulu ei tehnyt, ja sen viholliset levittivät siitä tarinoita vuosisatojen ajan.
• Hänen noin kolmestasadasta kirjastaan on säilynyt kokonaisina vain kolme kirjettä ja kaksi mietelausekokoelmaa; osia hänen suuresta tutkielmastaan Luonnosta on saatu talteen papyruksista, jotka hiiltyivät Vesuviuksen purkauksessa vuonna 79 jaa.
• 2. vuosisadalla jaa. varakas epikurolainen nimeltä Diogenes hakkautti opin kotikaupunkinsa Oinoandan muuriin Vähässä-Aasiassa; se on suurin tunnettu antiikin piirtokirjoitus.
• Hän pyysi, että hänen syntymäpäiväänsä juhlittaisiin joka vuosi, ja hänen seuraajansa tekivät niin vielä satoja vuosia hänen kuolemansa jälkeen.