Sokrates

Sokrates syntyi noin vuonna 470 eaa. Ateenan Alopeken demoksessa kivenhakkaaja Sofroniskoksen ja kätilö Fainareten poikana; hän sanoi mielellään harjoittavansa äitinsä taitoa auttamalla muita synnyttämään ajatuksia. Hän palveli hopliittina Peloponnesoksen sodassa Poteidaiassa, Delionissa ja Amfipoliissa. Hän oli köyhä omasta valinnastaan, kuuluisan ruma, nykerönenäinen ja pullosilmäinen, ja naimisissa Ksantippen kanssa, jonka terävä kieli tuli sananlaskuksi; heillä oli kolme poikaa.

Hän ei koskaan perustanut koulua eikä ottanut maksua. Hän vietti päivänsä agoralla ja painikentillä keskustellen sotapäälliköiden, käsityöläisten, sofistien ja niiden nuorten miesten kanssa, jotka seurasivat häntä nauttiakseen vanhempiensa kiemurtelusta; heidän joukossaan olivat Alkibiades, Kritias ja Platon. Kun Delfoin oraakkeli julisti, ettei kukaan ollut viisaampi kuin Sokrates, hän päätteli, että hänen ainoa viisautensa oli tietonsa rajojen tunteminen, ja ryhtyi koettelemaan jumalaa kyselemällä kaikkia viisaina pidettyjä. Vuonna 423 eaa. Aristofanes toi hänet näyttämölle näytelmässä Νεφέλαι (Pilvet) korissa riippuvana kummajaisena, joka opettaa nuoria miehiä huijaamaan isiään.

Vuonna 399 eaa., kun demokratia oli palautettu kolmenkymmenen tyrannin jälkeen ja hermot olivat kireällä, kolme kansalaista, Meletos, Anytos ja Lykon, syytti häntä siitä, ettei hän tunnustanut kaupungin jumalia, että hän toi uusia jumaluuksia ja turmeli nuorisoa. 501 jäsenen valamiehistö totesi hänet syylliseksi niukalla enemmistöllä; kun hän ehdotti «rangaistuksekseen» elinikäisiä ilmaisia aterioita Prytaneionissa, kuolemaa kannattava enemmistö kasvoi. Hän vietti kuukauden vankilassa, kun pyhä laiva oli Deloksella, torjui Kritonin pakosuunnitelman ja joi myrkkykatkon ystäviensä keskellä.

Sokrateen teos on tapa puhua. Hän aloittaa tunnustamalla tietämättömyytensä ja esittämällä yksinkertaisen kysymyksen – mitä on rohkeus, mitä on hurskaus; keskustelukumppani vastaa varmana; Sokrates johtaa seuraukset, kunnes vastaus kumoaa itsensä, ja kumppani jää ἀπορία-tilaan, umpikujaan, jonka Sokrates esittää edistyksenä, sillä joka tietää, ettei tiedä, on ainakin lakannut uskomasta valheeseen. Tämä ristikuulustelu, ἔλεγχος, teeskennellyn nöyryytensä eli kuuluisan sokraattisen ironian kanssa, on filosofian ensimmäinen järjestelmällinen menetelmä. Sen takana oli vakaumuksia: että hyve on tietoa, ettei kukaan tee väärin tahallaan, että on parempi kärsiä vääryyttä kuin tehdä sitä ja että sielusta huolehtiminen on tärkeämpää kuin raha, maine tai elämä itse.

Koska hän ei kirjoittanut mitään, jokainen Sokrateen «teos» on jonkun toisen. Platonin Απολογία Σωκράτους (Sokrateen puolustuspuhe) esittää hänen puheensa oikeudenkäynnissä; Κρίτων (Kriton) hänen kieltäytymisensä paosta, koska kansalainen, joka on koko ikänsä hyväksynyt lait, ei voi rikkoa niitä, kun ne kääntyvät häntä vastaan; Φαίδων (Faidon) hänen viimeisen päivänsä, jolloin hän keskusteli sielun kuolemattomuudesta, kunnes vanginvartija toi maljan. Συμπόσιον-teoksessa (Pidot) hän puhuu rakkaudesta tikapuina, jotka johtavat kauniista ruumiista itse kauneuteen. Ksenofonin Απομνημονεύματα (Muistelmat Sokrateesta) näyttävät yksinkertaisemman, käytännöllisemmän Sokrateen, joka neuvoo taloudenpidossa ja ystävyydessä. Kaikki lähteet ovat yhtä mieltä ihmisestä: kysymyksistä, rohkeudesta, kieltäytymisestä mielistellä valamiehistöä ja oudosta sisäisestä äänestä, δαιμόνιον, joka varoitti häntä, kun hän oli tekemäisillään väärin.

Ateenassa niin sanottu Sokrateen vankila, kolme Filopapposin kukkulan kallioon hakattua kammiota, on romanttinen virheellinen nimitys, mutta agora, jolla hän keskusteli, ja kuninkaallinen pylväshalli, jossa häntä vastaan nostettiin syyte, on kaivettu esiin ja niissä voi kävellä. Hänen Leonidas Drosisin veistämä marmoripatsaansa istuu Platonin patsaan vieressä Ateenan akatemian edessä Panepistimiou-kadulla, ja Σωκράτης on yhä tavallinen kreikkalainen etunimi. Kreikkalaiset koululaiset kohtaavat hänet lyseossa Platonin dialogien kautta antiikin kreikan tunneilla ja filosofian oppikirjassa, ja hänen sanontansa ovat muuttuneet sananlaskuiksi: «ἓν οἶδα ὅτι οὐδὲν οἶδα» (Tiedän yhden asian, etten tiedä mitään), myöhempi tiivistys puolustuspuheesta, ja «σωκρατική ειρωνεία» teeskennellystä tietämättömyydestä. «Σωκρατική μέθοδος» on kreikkalaisten opettajien nimitys kysymysten avulla opettamiselle. Oppija voi jatkaa sivuston sivuille Platonista, Ksenofonista ja Aristofaneesta, hänen kolmesta todistajastaan.

• Hänen omalla kädellään kirjoittamaansa sanaakaan ei ole säilynyt; kaikki tieto tulee Platonilta, Ksenofonilta ja Aristofanekselta, jotka ovat yhtä mieltä tuskin mistään muusta kuin siitä, että hän esitti kysymyksiä.
• Hän taisteli raskaana jalkaväkisotilaana kolmessa Peloponnesoksen sodan taistelussa ja hänen kerrotaan pelastaneen Alkibiadeen hengen Poteidaiassa.
• Kuuluisaa lausetta «Tiedän, etten tiedä mitään» ei löydy lähteistä tässä muodossa; puolustuspuhe sanoo vain, ettei hän luule tietävänsä sitä, mitä hän ei tiedä.
• Platonin mukaan hänen viimeiset sanansa olivat, että hän oli velkaa kukon parantamisen jumalalle Asklepiokselle ja että ystävien tuli maksaa velka.