Napoleon Lapathiotis

Lapathiotis syntyi Ateenassa 31. lokakuuta 1888. Hänen isänsä Leonidas Lapathiotis oli upseeri, joka yleni kenraaliksi ja toimi lyhyesti sotilasasiain ministerinä. Poika kasvoi vauraudessa, oppi kieliä ja musiikkia ja kirjoitti säkeitä niin varhain ja niin sujuvasti, että julkaisi kirjallisuuslehdissä jo teini-ikäisenä. Hän suoritti oikeustieteen tutkinnon Ateenan yliopistossa eikä koskaan käyttänyt sitä. Vuonna 1914 hän julkaisi Νουμάς-lehdessä «Μανιφέστο» (Manifesti) -tekstin, nuorekkaan vetoomuksen taiteen ja kauneuden puolesta porvarillisen elämän harmautta vastaan, ja se antoi sävyn esteetille, jona hän pysyi.

Hän eli tavallaan julkisesti. Hänen homoseksuaalisuuttaan ei salattu eikä annettu anteeksi; hän pukeutui harkitun tyylikkäästi, seurusteli runoilija Mitsos Papanikolaoun kanssa ja kävi Ateenan kirjallisuuskahviloissa, julistautui kommunistiksi 1920-luvulla ja tuli riippuvaiseksi huumeista, ensin morfiinista ja myöhemmin heroiinista ja kokaiinista. Suvun omaisuus hupeni. 1930-luvulla hän asui äitinsä kanssa vanhassa talossa Exarcheiassa yhä köyhempänä ja kirjoitti edelleen poikkeuksellisen hiottuja runoja.

Vasta vuonna 1939, viisikymmenvuotiaana, hän kokosi valikoiman kirjaksi, «Τα ποιήματα». Sitten tulivat sota ja Saksan miehitys nälkätalvineen 1941–42. Sairaana, riippuvaisena ja varattomana Lapathiotis ampui itsensä suvun talossa 7. tammikuuta 1944 ja kuoli seuraavana päivänä. Hän jätti jälkeensä paljon julkaisemattomia runoja, proosatekstejä ja keskeneräisen omaelämäkerran, «Η ζωή μου» (Elämäni), joka julkaistiin vuosikymmeniä myöhemmin.

Lapathiotis kirjoitti lyhyitä runoja, harvoin sivua pidempiä, säännöllisin mitoin ja riimein, ja niiden ensimmäinen ominaisuus on sointi: ne ovat niin lähellä laulua kuin kreikkalainen säe voi olla ilman musiikkia. Aiheet ovat eurooppalaisen fin de siècle -ajan tavanomaisia, yö, syksy, sade, menetetty rakkaus, nuoruuden katoaminen, kuoleman kaipuu, mutta käsiteltyinä keveydellä, joka varjelee niitä itsesäälistä. Tyypillinen runo, jota kutsutaan usein yksinkertaisesti nimellä «Νυχτερινό» (Nokturno), rakentaa hiljaisen näkymän, antaa tunteen nousta ja päättyy säkeeseen, joka putoaa kuin huokaus. Lempeyden alla on vakaa katse rappioon, minkä vuoksi kriitikot liittävät hänet «dekadentteihin» runoilijoihin ja Karyotakikseen, vaikka hän ei koskaan jaa Karyotakiksen sarkasmia.

Hänellä oli myös taipumusta kujeiluun. Vuonna 1938 hän julkaisi runon «Βάο, γάο, ντάο», sonetin kaltaisen runon, joka koostuu kokonaan keksityistä sanoista, jotka noudattavat täydellisesti kreikan kielioppia ja rytmiä eivätkä merkitse yhtään mitään, osoittaakseen, että tietynlainen moderni kriitikko kehuisi mitä tahansa, mikä kuulostaa runoudelta. Runosta tuli kuuluisa, sitä lainataan yhä, ja se ennakoi vuosikymmenillä konkreettisen runouden ja nonsense-runouden leikkejä.

Lyriikan lisäksi hän kirjoitti proosaa: pienoisromaanin «Το τάμα της Ανθούλας» (Anthoulan lupaus, 1932), novelleja, kriittisiä esseitä ja omaelämäkerran. «Τα ποιήματα» (1939) on yhä hänen tuotantonsa ydin, pieni, huolella valittu kirja, jossa lähes jokaisen säkeen voisi laulaa, ja monet on sittemmin laulettukin.

Lapathiotista luetaan nykyään yhtenä puhtaimmista lyyrisistä äänistä Palamasin ja 1930-luvun sukupolven välillä, ja hänen runojaan on lyseon antologioissa Karyotakiksen rinnalla. Useat kreikkalaiset säveltäjät ovat säveltäneet niitä, ja hänen säkeitään kuullaan taidelaululevyillä ja jopa rock-sovituksissa, mikä sopii runoilijalle, joka kirjoitti aina korvalle. Hänen elämästään tehtiin elokuva, Takis Spetsiotisin «Μετέωρο και σκιά» (Meteori ja varjo, 1985), joka teki hänestä kreikkalaisen queer-kulttuurin viitekohdan. Talo, jossa hän eli ja kuoli, Oikonomou-kadulla Exarcheiassa Ateenassa, on yhä pystyssä puoliksi raunioituneena, ja kampanjat sen suojelemiseksi ovat tehneet siitä pienen pyhiinvaelluskohteen. Oppija voi aloittaa runosta «Βάο, γάο, ντάο», luettuna ääneen sen tyhjän musiikin ilosta, ja siirtyä sitten oikeisiin runoihin, joissa jokainen sana on tärkeä.

• Hänen isänsä Leonidas oli kenraali ja toimi Kreikan sotilasasiain ministerinä; poika ei koskaan elämässään ollut töissä.
• «Βάο, γάο, ντάο» (1938) koostuu kokonaan keksityistä sanoista, mutta se skandeerautuu, rimmaa ja taipuu kuin oikea kreikka; se on luultavasti kielen kuuluisin nonsense-runo.
• Elinaikanaan hän julkaisi vain yhden runokirjan, vuonna 1939, viisikymmenvuotiaana.
• Hän kuoli tammikuussa 1944, samana miehitystalvena, joka tappoi tuhansia ateenalaisia, suvun talossa Exarcheiassa, joka on yhä pystyssä.