Dimitris Pikionis

Pikionis syntyi Pireuksessa vuonna 1887. Hän opiskeli rakennustekniikkaa Ateenan teknillisessä korkeakoulussa ja valmistui vuonna 1908, mutta hänen ensimmäinen intohimonsa oli maalaustaide. Hän lähti Müncheniin opiskelemaan piirustusta ja kuvanveistoa ja sitten Pariisiin, jossa hän opiskeli maalausta ja omaksui aikansa uuden taiteen. Noina vuosina hän oli läheinen ystävä Voloksessa syntyneen taidemaalari Giorgio de Chiricon kanssa; heitä yhdisti kiehtoutuminen antiikin paikkojen hiljaisuuteen ja mysteeriin, tunnelmaan, joka myöhemmin näkyi hänen omassa työssään.

Kreikkaan palattuaan hän valitsi arkkitehtuurin ja opetti yli kolme vuosikymmentä teknillisessä korkeakoulussa, jossa sukupolvet kreikkalaisia arkkitehteja kävivät hänen kursseillaan. Samalla hän kiersi Kreikan kyliä piirtäen ja mitaten taloja, pihoja ja muureja: hänelle saarten ja vuorten nimettömät rakentajat olivat yhtä tärkeitä opettajia kuin antiikin ihmiset. 1930-luvulla hän kuului älymystön piiriin, joka halusi määritellä perinteeseen juurtuneen modernin kreikkalaisen kulttuurin, ja toimitti yhdessä taidemaalari Nikos Hadjikyriakos-Ghikasin kanssa lehteä Το Τρίτο Μάτι (Kolmas silmä, 1935–1937). Hänen tuon vuosikymmenen rakennuksiinsa kuuluvat Lykabettoksen rinteillä sijaitseva alakoulu ja Thessalonikin yliopiston kokeilukoulu. Sodan jälkeen tuli hänen suuri tilaustyönsä, Akropoliin ja Filopappoksen ympäristön maisemointi. Vuonna 1966 hänet valittiin Ateenan akatemian (Ακαδημία Αθηνών) jäseneksi. Hän kuoli Ateenassa vuonna 1968.

Pikionis oli modernisti, joka kieltäytyi katkaisemasta siteitä menneisyyteen. Hänen varhaisissa rakennuksissaan, kuten Lykabettoksen Pefkakian koulussa (1932) ja Thessalonikin kokeilukoulussa (1930-luvun puoliväli), puhtaat modernit massat kohtaavat paikalliset materiaalit, puun, tiilikatot ja perinteisten talojen innoittamat pihat. Kirjoituksissaan, ennen kaikkea esseessä Συναισθηματική τοπογραφία (Tunteellinen topografia), joka julkaistiin lehdessä Το Τρίτο Μάτι 1930-luvun puolivälissä, hän esitti, että arkkitehtuuri alkaa paikan kuuntelemisesta: sen valosta, kivistä, rinteistä ja muistista, jota se kantaa.

Hänen mestariteoksensa toteuttaa tämän ajatuksen. Vuosina 1954–1957 hän suunnitteli Akropoliin lähestymisreitit ja polut vastapäiselle Filopappoksen kukkulalle. Asfaltin ja betonin sijaan hän käytti kiveä sekä marmorin, tiilen ja kattotiilten paloja Ateenan uusklassisista taloista, joita silloin purettiin. Hän työskenteli paikan päällä muurarien kanssa ja valitsi ja asetteli palat lähes yksitellen, niin että polut näyttävät kasvaneen maasta, ja niiden kuviot muistuttavat yhtä aikaa bysanttilaisia lattioita, japanilaisia puutarhoja ja kylien pihoja. Samalla hän kunnosti pienen Άγιος Δημήτριος Λουμπαρδιάρης -kirkon (Pyhän Demetrioksen Lumbardiariksen kirkko) ja rakensi sen viereen pienen paviljongin. Tulos ei ole Parthenonin kanssa kilpaileva monumentti, vaan vaatimaton, mietiskelevä reitti, joka valmistaa kulkijan näkemään sen.

Paras kunnianosoitus Pikionisille on kulkea hänen polkujaan. Lähde Dionysiou Areopagitoun kävelykadulta, nouse Filopappoksen kukkulalle Agios Dimitrios Loumbardiariksen kirkon ohi ja katso kiviä jalkojesi alla: lähes jokaisen niistä hän valitsi itse. Arkkitehdit kaikkialta maailmasta tulevat tutkimaan tätä teosta, ja sitä mainitaan säännöllisesti historiaa kunnioittavan maisemasuunnittelun esikuvana. Kreikassa hänen nimensä edustaa arkkitehtuuria, joka on modernia ja silti kreikkalaista, valoon ja materiaaleihin juurtunutta; hänen piirustuksiaan ja kirjoituksiaan on julkaistu ja näytetty, ja hänen opetuksensa muovasi monia maan johtavista arkkitehdeista.

• Monet hänen Akropolis-polkujensa kivistä ovat peräisin puretuista ateenalaisista 1800-luvun taloista.
• Nuoruudessaan hän oli Giorgio de Chiricon ystävä.
• Hän kouluttautui ensin rakennusinsinööriksi ja halusi taidemaalariksi ennen kuin kääntyi arkkitehtuuriin.
• Hän piti kreikkalaisten kylien nimettömiä rakentajia opettajinaan antiikin ihmisten rinnalla.