Dimitris Horn

Horn syntyi Ateenassa vuonna 1921 teatterisukuun: hänen isänsä Pantelis Horn oli 1900-luvun alun tunnettu näytelmäkirjailija, jonka ateenalaiselämää kuvaavia näytelmiä aikansa johtavat teatteriryhmät esittivät. Poika kasvoi näyttelijöiden ja kirjailijoiden keskellä ja opiskeli Kansallisteatterin näyttelijäkoulussa (1937–1940). Hän debytoi näyttämöllä noin vuonna 1939 ja näytteli sodan ja Saksan miehityksen vaikeina vuosina, jolloin Ateenan teatterit pysyivät auki ja olivat harvoja paikkoja, joissa ihmiset saattoivat unohtaa nälän illaksi.

Sodan jälkeen hänestä tuli nopeasti päänäyttelijä. Pitkä, hoikka ja aina hyvin pukeutunut, lämmin ja hieman ironinen ääni, hän oli kansanteatteria hallinneiden äänekkäiden koomikoiden vastakohta, ja yleisö näki hänessä modernin, eurooppalaisen herrasmiehen. 1950-luvulla hän työskenteli tiiviisti Elli Lambetin, sukupolvensa ihailluimman kreikkalaisen näyttelijän, kanssa; yhdessä he perustivat teatteriryhmän ja esiintyivät näytelmissä ja elokuvissa, jotka muistetaan yhä kreikkalaisen näyttelijäntaiteen kultaisena hetkenä.

Hän näytteli näyttämöllä koko loppuelämänsä, kreikkalaisissa ja ulkomaisissa näytelmissä, usein oman ryhmänsä johdossa. Hän teki vähemmän elokuvia kuin monet kollegansa, koska hän piti enemmän teatterista, mutta jokainen hänen valkokangasroolinsa tuli tunnetuksi. Hän kuoli Ateenassa 16. tammikuuta 1998 useita vuosia kestäneen sairauden jälkeen.

Hornin elokuvamaine perustuu pieneen joukkoon 1950-luvun elokuvia, kreikkalaisen elokuvan kulta-ajalta. Giorgos Tzavellasin ohjaamassa elokuvassa Η κάλπικη λίρα (Väärä kultaraha, 1955) väärennetty kultapunta kulkee kädestä käteen neljän tarinan läpi; viimeisessä Horn esittää köyhää taidemaalaria Pavlosta ja Elli Lambeti hänen vaimoaan Alikia. Michael Kakogiannisin (Cacoyannis) ohjaamassa, Hydran saarella kuvatussa elokuvassa Το κορίτσι με τα μαύρα (Tyttö mustissa, 1956) hän on Pavlos, ateenalainen kirjailija, joka rakastuu Lambetin esittämään nuoreen saarelaisnaiseen; elokuva oli kilpasarjassa Cannesin elokuvajuhlilla 1956.

Jälleen Tzavellasin elokuvassa Μια ζωή την έχουμε (Elämme vain kerran, 1958) hän on arka pankkivirkailija, joka naisen rakkauden vuoksi tuhlaa rahaa, joka ei ole hänen, ja Μια του κλέφτη... (1960) toi hänelle parhaan miesnäyttelijän palkinnon Thessalonikin elokuvajuhlilla. Kaikissa hänen tyylinsä on sama: luonteva, vähäeleinen, ei koskaan huutava, täydellinen lausunta. Aikana, jolloin suuri osa kreikkalaisesta näyttelemisestä oli teatraalista ja liioiteltua, tämä pidättyvyys tuntui uudelta.

Teatteri oli kuitenkin hänen todellinen kotinsa. Yli puolen vuosisadan ajan hän näytteli komediaa ja draamaa, kreikkalaisia ja ulkomaisia kirjailijoita, usein oman ryhmänsä johtajana. Nuoret näyttelijät kävivät katsomassa häntä oppiakseen sanomaan repliikin selkeästi ja yksinkertaisesti, ja monet heistä kertoivat myöhemmin, että hänen esityksensä opettivat heille, mitä tyylikkyys näyttämöllä tarkoittaa.

Helpoin tapa tutustua Horniin on katsoa hänen elokuviaan, joita Kreikan televisiokanavat näyttävät yhä, etenkin pyhäpäivinä, ja joita löytyy tekstitettyinä. Το κορίτσι με τα μαύρα on paras aloitus: lyhyt, kaunis elokuva, jossa Hydran saari näkyy mustavalkoisena ja Horn ja Lambeti ovat parhaimmillaan. Μια ζωή την έχουμε antoi nimensä fraasille, jonka jokainen kreikkalainen sanoo yhä päättäessään nauttia hetkestä. Kreikan näyttelijäkouluissa Horn on yhä hyvän lausunnan ja rauhallisen, modernin näyttelijätyylin esikuva, ja kirjat ja televisiodokumentit kertovat hänen yhteistyöstään Elli Lambetin kanssa. Oppija voi valita lyhyen kohtauksen, kuunnella, miten selkeästi hän puhuu, ja toistaa hänen repliikkinsä ääneen.

• Hänen isänsä Pantelis Horn oli näytelmäkirjailija, joten teatteri oli perheen elinkeino.
• Το κορίτσι με τα μαύρα, jonka pääosassa hän oli, kilpaili Cannesin elokuvajuhlilla 1956.
• Erään hänen elokuvansa nimi, «Μια ζωή την έχουμε» (Elämme vain kerran), on nykyään arkinen kreikkalainen sanonta.
• Hän teki suhteellisen vähän elokuvia, koska hän piti aina enemmän näyttämöstä.