Manto Mavrogenous

Manto Mavrogenous syntyi vuonna 1796 Triestessä, joka oli tuolloin itävaltalainen satama, jossa oli rikas kreikkalainen kauppiasyhteisö. Hänen isänsä Nikolaos Mavrogenis oli mykonoslainen kauppias, ja suku oli sukua fanariottiaatelille. Manto sai koulutuksen, jollainen oli harvoilla aikansa kreikkalaistytöillä: hän opiskeli antiikin Kreikan historiaa ja filosofiaa ja oppi ranskaa ja italiaa. Isän kuoleman jälkeen perhe asettui Mykonokselle.

Kun vallankumous puhkesi keväällä 1821, Manto oli noin kaksikymmentäviisivuotias. Hän suostutteli Mykonoksen silmäätekevät liittymään kapinaan ja käytti perintönsä laivojen varustamiseen ja niiden miehistöjen palkkoihin. Kun osmanijoukot yrittivät vuonna 1822 nousta maihin saarelle, hänet muistetaan paikallisten miesten johtajana, jotka ajoivat ne takaisin. Sen jälkeen hän lähti Peloponnesokselle ja Euboialle rahoittamaan ja saattamaan taistelijajoukkoja, ja hän kirjoitti kirjeitä Länsi-Euroopan naisille, erityisesti Pariisiin, pyytäen heitä tukemaan Kreikan asiaa. Näinä vuosina hän oli kihloissa Dimitrios Ypsilantiksen, yhden vallankumouksen johtajista, kanssa, mutta kihlaus purkautui.

Itsenäistymisen jälkeen hän asui Nafpliossa, uuden valtion ensimmäisessä pääkaupungissa, ja pyysi apua hallitukselta, koska hänen varallisuudestaan ei ollut jäljellä juuri mitään. Hän sai vähän. Viimeiset vuotensa hän vietti Paroksella köyhänä ja suurelta osin unohdettuna, ja hän kuoli siellä heinäkuussa 1848.

Manto Mavrogenous ei kirjoittanut kirjoja eikä voittanut kuuluisia taisteluita; hän antoi. Vallankumoukset tarvitsevat rahaa yhtä paljon kuin rohkeutta, eikä vuonna 1821 ollut Kreikan valtiota, valtionkassaa eikä vakinaista armeijaa. Yksityisten ihmisten oli ostettava, aseistettava ja miehitettävä laivat, ja sotilaat piti ruokkia. Manto pani tähän ponnistukseen perintönsä, yhden Mykonoksen suurimmista, ja sodan loppuun mennessä hän oli käyttänyt sen lähes kokonaan.

Hänet muistetaan kolmesta asiasta. Ensinnäkin hän toi saarensa mukaan vallankumoukseen ja auttoi järjestämään sen laivaston. Toiseksi hän osallistui itse taisteluihin: osmanien maihinnousun torjuminen Mykonoksella vuonna 1822 on jakso, jonka jokainen kertomus hänen elämästään mainitsee, ja myöhemmin hän matkusti aseistettujen miesten kanssa mantereella. Kolmanneksi hän ymmärsi ulkomaisen yleisen mielipiteen voiman. Triestessä koulutettuna ja eurooppalaisia kieliä sujuvasti puhuvana hän kirjoitti eurooppalaisille naisille pyytääkseen heidän myötätuntoaan ja tukeaan aikana, jolloin filhellenismi levisi Ranskassa, Britanniassa ja Saksassa.

Yhdessä Spetsesin Laskarina Bouboulinan kanssa hän on toinen niistä kahdesta naisesta, jotka kreikkalaiset koululaiset kohtaavat ensimmäisinä opiskellessaan vuotta 1821: kaksi rikasta saarelaisnaista, jotka muuttivat omaisuutensa laivoiksi. Hänen tarinansa on myös hiljainen opetus nuoresta valtiosta, joka oli hidas kiittämään niitä, jotka olivat sen maksaneet.

Mene Mykonokselle, niin tapaat hänet heti. Mykonoksen kaupungin sataman vieressä olevaa aukiota kutsutaan kansan suussa nimellä Πλατεία Μαντώς (Manton aukio), ja siellä seisoo hänen pronssipatsaansa. Myös hänen suvun talonsa kaupungissa näytetään vierailijoille. Tietyn ikäiset kreikkalaiset muistavat hänen kasvonsa kahden drakman kolikossa, joka oli käytössä euron tuloon asti vuonna 2002. Μαντώς Μαυρογένους -nimisiä katuja on Ateenassa, Pireuksessa ja monessa muussa kaupungissa, ja koulut juhlivat häntä joka vuosi 25. maaliskuuta, vallankumouksen kansallispäivän, tienoilla. Hänen elämänsä on innoittanut kreikkalaisen elokuvan Μαντώ Μαυρογένους (1971), jonka nimiroolissa on Jenny Karezi, sekä useita romaaneja ja elämäkertoja.

• Hän ei syntynyt Kreikassa vaan Triestessä, joka kuului tuolloin Itävallan keisarikuntaan.
• Hän puhui ranskaa ja italiaa ja kirjoitti Pariisin naisille pyytääkseen apua Kreikalle.
• Hänen muotokuvansa oli Kreikan kahden drakman kolikossa, kun taas Bouboulina oli yhden drakman kolikossa.
• Vaikka hän oli ollut yksi Egeanmeren rikkaimmista naisista, hän kuoli köyhänä Paroksen saarella vuonna 1848.